Kolmas kerta toden sanoo - joko KeuPaa onnistaa kotikaukalossa?

MESTIS / Ennakko
Viime aikoina KeuPaa on onnistanut kotikaukalossaan vain harvoin.
Lauantai-iltana Keuruulla yhteen ottavat KeuPa HT ja pitkään levännyt TUTO. Ottelu on kolmas kotiottelu KeuPalle viikon sisään ja samalla myös kolmas teemapeli.

KeuPa ja TUTO ovat tällä kaudella kohdanneet toisensa kahdesti. Voitot ovat tasan TUTOn voitettua ensimmäinen kohtaaminen lokakuussa selkein 4−0-lukemin, kun taas KeuPa kaatoi TUTOn marraskuussa jatkoajalla lukemin 5−4.

KeuPan kehno kotivire voi taata turkulaisille voiton tällä kertaa. Toisaalta turkulaisten peliin paluun tehnyt tehottomuus voi kääntyä keuruulaisten hyväksi.

Kotikaukalossa peli saatava kuntoon

Illan isäntäjoukkue KeuPa oli tositoimissa keskiviikkona, mutta sai huilivuoron perjantaina. Keskiviikkona kotikaukalossa oli vastassa Jokipojat, joka vei ottelun lukemin 2−4. Keuruulaisilla oli kaikki mahdollisuudet voittaa keskiviikon peli, mutta terävyys maalipaikoissa puuttui ja etenkin erien alussa isäntäjoukkue oli hukassa.

KeuPan lähihistoria kotikaukalossa ei ole ollut kovin valoisa. Keskiviikon peli oli nimittäin neljäs perättäinen tappio Keuruulla ja kahdessa pelissä KeuPa on jäänyt täysin ilman maaleja. Vaikka keuruulaisten peli-ilme muuten olisi pirteä, saa tehottomuudesta maksaa kovan hinnan.

Lauantain peli on KeuPan kolmas teemapeli lyhyen ajan sisään. Viikko sitten lauantaina teemana oli ilmaispeli, keskiviikon pelissä teemana oli KeuPa tulee kouluun -tempaus ja lauantaina ilmaiseksi sisään pääsevät naiset. Tempauksista huolimatta tappiolliset kotipelit huolestuttavat KeuPa-käskijä Mikko Heiskasta.

− Häviäminen ketuttaa aina, mutta kun saadaan porukkaa hallille ja hävitään, niin totta kai se alkaa täällä Keuruulla näkyä. Kun ei voiteta kotona, se näkyy yleisössä, Heiskanen harmitteli Jokipojat-tappion jälkeen.

Toivottavasti tehottomuus jäi Joensuuhun

TUTO pääsee ensimmäistä kertaa tällä viikolla tositoimiin vasta lauantaina KeuPaa vastaan. Keskiviikkona turkulaiset eivät pelanneet ja perjantain kotipeli LeKiä vastaan piti perua Kupittaalla tapahtuneen laiterikon vuoksi. Pitkä huili väsyttävän Itä-Suomen-kiertueen jälkeen on varmasti tullut tarpeeseen.

Kuten KeuPalla, oli Jokipojat myös TUTOn viimeisin vastus ennen pitkää taukoa. Ennen Jokipoikia IPK:n verkkoon kuusi maalia mätännyt TUTO suli jälleen Joensuussa. Vanha tuttu nimeltään tehottomuus oli tullut taas kylään.

Laukauksia kyllä lähti, mutta osoite oli jossain ihan muualla kuin maalissa. Lopullinen sulaminen turkulaispoppoolle tuli päätöserässä, kun Jokipojat sinetöi loppulukemat 3−1 viimeisen parin minuutin aikana.

Hyvin vaihtelevalla menestyksellä viime aikoina maaleja tehtailleen TUTOn on saatava maalintekoonsa joku tolkku. Joukkue tarvitsee huomattavasti enemmän huolellisuutta, jotta pisteitä tulisi jatkossa tasaisesti.

Seuraa Heitä

Jussi Viitanen #81 |

Hyökkääjä

Iski keskiviikkona KeuPan 2-3-maalin pitäen vielä yllä mahdollisuutta voittoon.

Kalle Valtola #8 | Mora IK

Puolustaja

Viimeisteli viikko sitten turkulaisten ainoan ja joukkueen tasoihin Jokipoikien kanssa tuoneen osuman.

» Lähetä palautetta toimitukselle