Läpihuutojuttu?

MESTIS / Ennakko
Sunnuntain ainoassa Mestis-pelissä kohtaavat KalPa Kuopiosta ja Uudenkaupungin Jääkotkat. Jääkotkat pelaa tänä viikonloppuna kaksi vieraspeliä ja jälkimmäisen siis kuopiolaisten vieraana Niiralan montussa.

Raskas reissu

Mikään lomamatka ei tosiaankaan tämä Jääkotkien pieni vierasturnee tule olemaan. Edellisellä kerralla sentään ukilaiset saalistivat kaksi pistettä Kajaanista, mutta tällä kertaa tuli ikävä 1-7 häviö Hokille. Surulliselta muutoinkin näyttää Jääkotkien maaliero kolmesta edellisestä pelistä, 2-24! Nytkin junioreilla vahvistettu joukkue tullee kokemaan kovia KalPan käsittelyssä.

Karsintoihin jo varmuudella joutuva joukkue koettaa kovalla kiireellä saada peliän kulkemaan kauden tärkeimpien pelien lähestyessä. Kevään ensimmäisessä kotipelissä näyttikin siltä, että valmentaja-velho Matti Keinonen on saanut uuden ilmeen aikaiseksi joukkueen peliin. Seuraavat pelit kuitenkin ovat näyttäneet toteen, että heikosti menneen alkukauden haamut rasittavat vielä joukkuetta ja yhdessä yössä ei ihmeitä vielä saada aikaan.

Kuopiolaiset isännät ovat myös olleet lievästi alamaissa vuoden vaihteen jälkeen. Kolmesta edellisesta pelistä on tullut vain yksi piste ja sekin lauantaina tasapelistä myös heikosti tämän vuoden puolella pelanneelta KJT:ltä. KalPalla oli tässä pelissä kaikki voiton avaimet käsissään kolmannessa erässä, mutta ratkaisevaa osumaa ei saatu tehdyksi ja KJT pääsi kuin varkain tasoittamaan. Valmentaja Mika Pieniniemi harmittelikin lehdistötilaisuudessa pelin jälkeen omiensa tehottomuutta. Huolia tuli myös siitä, että Jarmo Niinimäki loukkaantui pelissä, eikä esiinny tämän päivän kotiottelussa. Mikko Honkonen on vatsasairauden kourissa ja myöskin hänen pelaamisensa on epävarmaa.

Kahden pelaajan poissaolo tuskin paljoakaan haittaa kuopiolaisia Jääkotkia vastaan. Pitkämatkalaisilta vaaditaan paljon, jos meinaavat Niiralan montusta pisteenkin tuliaisiksi Uuteenkaupunkiin viedä. Tasapelistä sisuuntunut KalPa vääntää taululle selvät voittolukemat ja jatkaa näin Jääkotkien tappiosarakkeen pituutta. Tammikuu on siis petolintulaumalle vielä tuskien taivalta, mutta kova työ varmasti palkitaan ja kun vielä ryhmään saadaan muutama terävä raatelunokka lisää, voi KalPallakin olla vielä tukalat paikat edessään seuraavassa kohtaamisessa Uudessakaupungissa. Pelin tämänkertainen tulosveikkaus 7-2 Kalpan voitto.

» Lähetä palautetta toimitukselle