Kovakuntoiset joukkueet kohtaavat

MESTIS / Ennakko
Kuopiossa kohtaavat tasapisteisssä sarjakakkosena ja -kolmosena olevat KalPa ja KooKoo. Kummallakin joukkueella on tapahtunut muutoksia maalivahtiosastolla.

Kymmenestä viimeisestä pelistään KalPa on voittanut seitsemän, häviten varsinaisella peliajalla vain Hermekselle viikko sitten. Keskiviikkona kalakukot ryvettivät kotonaan forssalaisia peräti yhdeksän maalin voimin, ja eilisestä Kajaaninvierailusta tuliasina oli 2-2-tasapeli.

KooKoo puolestaan venytti voitettuaan Sportin eilen kotonaan tappiottomien otteluiden putkensa jo seitsemään peräkkäiseen peliin.

Kotijoukkueen pitäisi päästä illan otteluun ilman loukkaantumishuolia. Maalilla pelannee Ari Luostarinen, sillä hänen kanssaan peliajan tasaisesti jakanut Juha Kauhanen siirtyi lainalle Espoon Bluesiin.

KooKoolta lienevät yhä sivussa KalPassakin kauden pelannut Marko Levänen sekä Mikko Outinen. Loistavasti kautensa aloittanut Carl Grahn loukkasi itsensä keskiviikkona, ja on näillä näkymin sivussa noin kuukauden. Niinpä KooKoon maalilla pelaa kauden neljännen ottelunsa sarjan kokenein maalivahti Sami Heikkinen.

New Jersey Devilsin varaama Marko Ahosilta on Mestiksen tämän hetken kuumin nimi. KalPan ykkösketjun laituri on kerännyt pisteitä plakkariinsa kaikissa kuopiolaisten kolmessatoista pelissä. Pistepörssiä johtava Ahosilta on ollut mukana joka kolmannessa kuopiolaismaalissa.

Timo Nurmberg on pikkuhiljaa ottamassa paikkansa KooKoon pisteykkösenä. Mies on päässyt tehopisteille kuudessa viimeisessä ottelussa (1+10). Varsinkin ylivoimalla Nurmberg on ollut tutussa, suuressa roolissa. KooKoon paras maalintekijä on kuopiolaislähtöinen Mikko Kinnunen, joka on pyörittänyt näyttävästi kouvolalaisten kaakoskentän peliä.

Kauden aiemmassa kohtaamisessa pisteet pysyivät Kouvolassa luvuin 4-2. KooKoon liike oli omaa luokkaansa ensimmäisessä erässä, mutta KalPa sai hallita jälkimmäisiä eriä, tosin tehottomasti. KooKoon Mikko Mattila teki ottelussa kaksi maalia.

Nopeimmat kouvolalaiset ehtivät vielä seuraamaan peliä paikan päälle KooKoon fanibussin mukana. Jännäribussi lähtee Kouvolan linja-autoasemalta kello 13.00.

» Lähetä palautetta toimitukselle