Laulaako kunnian kukko KooKoolle?

MESTIS / Ennakko
KooKoon mestaruusunelma on katkolla tiistai-iltana Tikkurilassa. Kokenut ryhmä tuskin liikoja tutisee, vaikka joukkueen pitää taistossa mukana pelkkä voitto, mutta miten on ottelusarjaa voitoin 2-1 johtavan ja ensimmäistä Mestiksen finaalipaikkaansa tavoittelevan Kiekko-Vantaan laita? Riittääkö henkinen kantti viimeisen lamauttavan iskun antamiseen vastustajalle?

Välieräsarja on toistaiseksi ollut odotetun tasaväkinen, eikä liene syytä odottaa suuria muutoksia kurssiin neljännessäkään ottelussa. Kotiyleisönsä edessä Kiekko-Vantaa on hienoinen suosikki, mutta aiempien otteluiden vierasvoitot ovat osoituksena siitä, että kotiedun merkitys ei play offseissa ole suurimmillaan.

Erona aiempaan saattaa olla laskeva maalimäärä. Jatkoajan ennakossa arveltiin, että kahden tehokkaasti hyökkäävän joukkueen mittelöissä saatetaan nähdä osumia keskimääräisiä pudotuspelejä enemmän, mutta liika on aina liikaa. Toistaiseksi joukkueet ovat edenneet yli seitsemän maalin keskiarvolla, vaikka ylivoimapelitkään eivät ole nousseet odotetun suureen rooliin. Ratkaisupelien lähestyessä valmentajat kuitenkin painottanevat aiempaa enemmän tarkan oman pään pelin merkitystä, joten 5-3- tai 3-5-lukemia tuskin enää nähdään.

Sunnuntain tärkeässä kolmannessa osaottelussa Kiekko-Vantaa otti aloitteet itselleen jatkoajalla laajemman materiaalinsa myötä, ja Petteri Linnonmaan voittomaali tiesi vantaalaisille melkoista etulyöntiasemaa ratkaisupeleihin. Kiekko-Vantaan kaikista neljästä maalista vastasivat eri miehet, ja vantaalaisten leveämpi ratkaisurintama on muutenkin tullut sarjan edetessä esille.

Ennen välierien alkua Jatkoajan ennakossa mainittiin, että KooKoolla on heittää laatikkoon vähintään parinkymmenen tehopisteen kausiin pystyviä hyökkääjiä noin kolme ketjullista, Kiekko-Vantaalla peräti neljä. Ero on osoittautunut todelliseksi, sillä vantaalaiset ovat iskeneet maaleja kaikkien neljän ketjunsa voimin KooKoon jouduttua tyytymään kolmen ketjun tulivoimaan. Kukkopaitojen vaihtuvassa koostumuksessa esiintynyt nelosketju ei ole vielä maalinteossa onnistunut.

Kiekko-Vantaa on voittanut laukaisutilaston tähän mennessä kaikissa otteluissa, ja saman kaavan mukaan edettäneen myös illan taistossa. Kotijoukkue lienee jossain määrin hallitsevampi osapuoli, mutta toisaalta KooKoo on onnistunut viimeistelyssä vastustajaansa paremmalla prosentilla. Carl Grahn on ollut maalillaan Joni Hallikaista vakuuttavampi, ja Grahnin erinomaisia otteita KooKoo tarvitseekin, jottei ajatuksia tarvitse siirtää jo pronssiotteluun.

Pelaajarintamalla uutiset Kiekko-Vantaan leiristä ovat olleet parempia, sillä kokoonpano on ollut käytännössä paras mahdollinen, kun Ari-Pekka Pajuluomakin toipui pelikuntoon sunnuntain otteluun. KooKoon hyökkäys on joutunut tulemaan toimeen koko ottelusarjan ilman kokenutta Reino Soijärveä, ja edellisessä ottelussa tsempparilaituri Jari Keltanen sai aivotärähdyksen. Puolustuksessa sentään nuoret Jussi Onnela ja Simo Mälkiä ovat tervehtyneet ja vapautuneet pelikiellosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle