Toisen joukkueen tappioputki katkeaa

MESTIS / Ennakko
Keskiviikkoiltana Oulun Raksilassa iskevät yhteen kaksi tappioputkeen ajautunutta joukkuetta. Kotijoukkue Kiekko- Laser on hävinnyt viisi viime peliään ja vierailija Jokipojat kolme. Sarjataulukossa joukkueilla on eroa viisi pinnaa kotijoukkueen eduksi. K-Laser on taulukossa viidentenä ja Jokipojat yhdeksäntenä.

Kuntokäyrät

Pirteästi läpi syksyn pelannut Kiekko- Laser on ajautunut talven kynnyksellä ensimmäiseen tappioputkeensa. Muutamien avainpelaajien siirtyminen liigajäille on jättänyt suuria aukkoja jokaiselle kenttäsektorille.

- Joukkue käy nyt läpi kauden ensimmäistä vaikeaa jaksoa. Tulosta ei synny ja omien virheiden kautta voittoa tarjotaan kaverille, kertoo Kiekko- Laserin päävalmentaja Mikko Manner.

Jos kotijoukkueen alkukausi oli vakuuttava, niin samaa ei voi sanoa viime kevään mestarijoukkue Jokipojista. Muutaman ottelun tappioputket ovat olleet arkipäivää, otteluita on hävitty loppuhetkillä ja pelitapa ei ole toiminut kunnolla missään vaiheessa.

Paperilla Jokipoikien pelaajamateriaali on yksi sarjan kovimmista, mutta se ei ole ainakaan vielä konkretisoitunut suoritusvarmuutena ja lihoneena pistepussina. Tappioputkea on varmasti vaikea lähteä katkaisemaan juuri Ouluun, jonka kakkosjoukkue on kaatanut Pohjois-Karjalan ylpeyden tällä kaudella jo kaksi kertaa.

- Pelipäivän aamuna vedetään Joensuussa pienet jäätreenit ja sitten matkataan Ouluun. Oman tekemisen kautta lähdetään voittoa metsästämään ja samalla tavalla jokainen joukkue pitäisi voittaa, tuumi Jokipoikien päävalmentaja Jukka Varmanen ottelua edeltävänä iltana.

Ratkaisun paikat

Helppo vierasjoukkueen iltapuhteesta ei varmasti tule, koska Kiekko- Laser on ollut yksi sarjan parhaista kotijoukkueista ja sen erikoistilannepelaaminen on monta askelta Jokipoikien vastaavaa parempi.

Kotijoukkueen pelaaminen alkoi kuitenkin yskähdellä sen jälkeen, kun paras maalintekijä Jyri Junnila siirtyi SaiPaan ja muutamat muut avainpelaajat saivat kutsun Kärppien liigajoukkueeseen. Joukkueessa odotellaankin uusien johtohahmojen esiin marssia.


Maalivahti Antti Rautiola on ollut kuluvan syksyn aikana nousijajoukkue Kiekko-Laserin tuki ja turva
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Jokipoikien erikoistilannepelaaminen on koko kauden ajan ollut heikkoa. Etenkin ylivoimapeli on ollut erittäin huonoa. Toisinaan kiekkoa siirrellään mallikkaasti vastustajan alueella, mutta lopullinen ”tappamisen meininki” on jäänyt puuttumaan.

Suuri haaste niin ylivoimalla kuin tasakentällisillä pelatessakin on ollut kiekon saaminen omalta alueelta vastustajan päätyyn ja maalintekosektorille. Oman alueen riskialttiit poikittaissyötöt ovat avanneet vastustajalle maalintekopaikkoja ja vastustaja on rankaissut armotta. Ykkösmaalivahti Antti Härmäkin on yltänyt parhaimpaansa vain välähdyksittäin.

Kokoonpanot

Kotijoukkue Kiekko- Laserilta puuttuu kokoonpanostaan Tomi Ståhlhammar, Toni Kiren ja Ville-Matti Koponen. Kaksi viimeksi mainittua ovat Kärppien SM-liigajoukkueen mukana. Laserin kokoonpanoon nousee Kärppien A-junnuja.

Maalille palaa Kärppien edustuksesta Antti Rautiola. Uutena nimenä kokoonpanossa on LeKissä alkukauden kiekkoillut Atte Susi, joka saapuu Perämeren rannoille viiden ottelun mittaiselle try-outille.

Jokipojilta on varmuudella poissa pikku kolhuja potevat hyökkääjät Ville Silvast ja Henri Kivioja. Maalia vartioi Antti Härmä. Kaiken kaikkiaan viime viikonlopun kokoonpanoon ei ole tulossa suuria muutoksia.

» Lähetä palautetta toimitukselle