Mahdoton tehtävä?

MESTIS / Ennakko
Vaasan Sport matkustaa Mikkeliin Jukureiden vieraaksi lauantaina. Sport ei ole Jukureita Mikkelissä voittanut, nykyisen sarjamuodon aikana, Mestis-aikana.

Sport vahvistuneena otteluun

Vaasan Sport sai vahvistusta hyökkäykseensä, kun Rauman Lukon hyökkääjät Hermanni Vidman ja Markus Jämsä liittyivät joukkueen vahvuuteen torstaina. Lukkolaiset ovat Sportissa vuokralla tammikuun loppuun, jolloin katsotaan mahdolliset jatkot.

Vahvistukset tulivat Sportiin hyvässä raossa, sillä Jukurit-ottelussa on sivussa ainakin joukkueen pistekärki Antti Hildén, joka sai ottelurangaistuksen taklattuaan Kalpan Juho Kurosta selkään keskiviikon kamppailussa kuopiolaisjoukkuetta vastaan. Maalinteko oli tarkasti puolustanutta Kalpaa vastaan vaikeaa ja vaikeaa se tulee olemaan Jukureitakin vastaan, sillä mikkeliläiset ovat päästäneet vähiten maaleja tällä kaudella. Sen lisäksi puolustuspää, maalivahti Tommi Nikkilän johdolla, on äitynyt hurjaan menoon, sillä se on päästänyt kiekon maaliinsa vain 4 kertaa 4:ssä viime kamppailussa. Jämsä ja Vidman tuo Sport-hyökkäykseen nimenomaan taitoa ja maalintekovahvuutta, joita se nyt tarvitsee.

Kotijoukkueella leveä materiaali

Mikkelin Jukurit ovat ratkaisseet otteluita tällä kaudella leveällä rintamalla. Leveyttä tuo lisää kiekolliseen osaamiseen puolustaja Tommi Kovasen paluu loukkaantumisen jäljiltä. Lisäksi Jukureiden "4-ketju" Sipiläinen - Koponen - Piiroinen on esittänyt viime otteluissa vahvoja otteita. Tärkein vahvistus joukkueelle tuli kuitenkin Pohjois-Amerikasta mitali kaulassa viime tiistaina, kun päävalmenataja Dufva tekee paluun penkin taakse.

Sivussa ja yhteenvetoa

Sivussa Sportilta siis pelikieltoinen Antti Hildén ja kapteeni Miika Jämsä, jonka odotetaan palaavan kaukaloon ensi viikon KJT-otteluun. Jukureiden Antti Laakso on loukkaantuneiden kirjoissa.

Sportin ja Jukureiden kamppailut ovat usein tiukkoja ja vähämaalisia. Ensimmäinen ottelu Mikkelissä päättyi 2-1 kotijoukkueelle ja toinen Vaasassa vierasjoukkue iski tarvittavat maalit ylivoimalla ja näin pisteet matkasivat Mikkeliin luvuin 2-3. Eli tiukkaa ja tarkkaa kiekkoa on luvassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle