Tusina täyteen Kalevankankaalla?

MESTIS / Ennakko
Jukurit on ollut niskan päällä aiemmissa kohtaamisissa.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Jukureiden ja Jokipoikien välinen otteluhistoria on ollut melkoisen keltainen: viimeiset yksitoista kohtaamista ovat päättyneet mikkeliläisjuhliin. Kahdettatoista pistepottia lähdetään hakemaan ilman päävalmentaja Jarno Pikkaraista, jolle lankesi torstai-iltana toimintakieltoa.

Revanssiviikonloppu käynnistyy Jukureiden ja Jokipoikien osalta perjantaina Mikkelissä. Alkukauden haparoinut mikkeliläisjoukkue on alkanut saada viime aikoina virettä päälle, mutta ongelmia joukkueen pelissä on edelleen.

Mikäli Jukurit poistuu kaukalosta voittajana perjantaina, olisi se keskinäisten kohtaamisten kahdestoista perättäinen voitto. Mikkeliläisjoukkueesta on muodostunut todellinen peikko Jokipojille.

– Ei me näitä historiatilastoja mietitä, mutta toki tarkoitus on katkaista tällaiset putket. Jukureita vastaan on ollut hyviä pelejä, joissa molemmilla joukkueilla on kova lataus, kertoo joensuulaisten valmentaja Mikko Haapakoski verkkolehti Mehtimäkeläiselle.

Viime kaudella runkosarjakohtaamiset menivät Jukureille 6-0 ja myöhemmin välierissä 3-0. Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet kahdesti: Mestiksen avauskierroksilla Jukurit kävi hakemassa Mehtimäeltä pistepotin vahvalla vierasesityksellä ja tasan kaksi viikkoa sitten Jokipojat nöyrtyi Mikkelissä maalein 3-1.

Jokipojat pääseekin mukavassa vireessä haastamaan sarvipäitä. Kaksi edellistä otteluaan se on pelannut kotona, joista kummastakin (Hokki ja SaPKo) irtosi maistuva kotivoitto. Sarjataulukossa joensuulaisjoukkue kampesi keskiviikkona juuri Jukureidenkin ohi, joka valahti puolestaan jo seitsemänneksi.

Mikkeliläisten keskiviikon kohtalona oli karvas kotitappio LeKille. Ottelun jälkeen päävalmentaja Jarno Pikkarainen räyhäsi itselleen toimintakieltoa yhden ottelun verran, joten "Pike" jättää perjantaisen kamppailun väliin ja vastuuvalmentajana toimii Timo Turunen.

Jukurit saa peräpäähänsä tärkeän lisän, kun Ilkka Vaarasuo palaa tositoimiin. Jesse Rohtlan ja Toni Hyvärisen pelikunto on yhä kysymysmerkki. Joensuulaisjoukkue puolestaan pääsee miltei parhaalla kokoonpanollaan revanssiviikonlopun avajaisiin.

Seuraa Heitä

Mikko Laine #28 |

Laitahyökkääjä

Mainion lokakuun pelannut Laine on alkanut löytää punaista lankaa otteisiinsa. LeKin verkkoon mies osui kahdesti.

Jarkko Immonen #7 |

Puolustaja

Kapteeni Immonen näytti esimerkkiä SaPKo-kotivoitossa ja iski kaksi maalia. Seuraikonin rooli on aina merkittävä, kun ennakkosuosikkeja lähdetään kaatamaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle