Jokipojilla kotikentällään jo totinen paikka

MESTIS / Ennakko
Kiekko-Vantaa oli edellisessä kohtaamisessa tukevasti niskan päällä.
Kahdeksan ottelun tappioputkeen ajautunut Jokipojat palaa perjantaiksi Mehtimäelle. Valmentajaa vaihtaneen nipun haasteena on kotietuun tarttunut Kiekko-Vantaa.

Jokipojat pelasi jo keskiviikkona Heinolassa uuden päävalmentajansa Jouni Variksen johdolla, mutta vaikutus ei vielä yltänyt tulostaululle asti. Joukkue tuli uudenlaisella rytinällä varsinkin ottelun alkuun, mutta heinolalaiset olivat selvin 5−1-numeroin parempia.

Peliittavahti Timo Niemi työllistyi melkein 40 torjunnan verran, mutta maalinteko on ollut yhtä tervanjuontia. Kolmeen edelliseen otteluunsa Jokipojat on tehnyt vain kaksi maalia.

− Koko peli oli energinen, mutta rentous joukkueesta kyllä uupui. Olimme kiekon kanssa huolimattomia. Sitä pitää pystyä parantamaan, maanantaina päävalmentajaksi nimitetty Varis kommentoi verkkolehti Mehtimäkeläisessä.

Tappioputki on ajanut joensuulaiset jo seitsemänneksi, enää kolmen pinnan päähän pudotuspeliviivasta. Mikäli pisteitä ei ala karttua, joutuvat ärjypaidat jo tiukan paikan eteen pitkän kevään suhteen.

− Tärkeää on nyt, että pelaajat löytävät rentouden. Tehdään omaa tekemistä. Puolustetaan vahvasti ja hyökätään terävästi vastustajan maalia kohti, Varis jatkaa.

Illan vastustaja Kiekko-Vantaalla taas on kulkenut varsin mukavasti. Tauolta palattuaan joukkue otti kaksi voittoa, mutta keskiviikkona Espoo United oli etevämpi. Ote neljännestä paikasta on kuitenkin kelvollinen.

− Se sama aktiivisuus, mitä kotikaukalossa ollaan nähty, täytyy saada siirrettyä vieraspeleihin. Haluan nähdä yhtenäisen joukkueen ja tiiviin paketin. Kurinalaisesti lähdemme tekemään hommia yhdessä ja toteuttamaan omaa sapluunaa, vantaalaisluotsi Simo Mälkiä sanoo seuran verkkosivuilla.

Hurjassa iskussa ovat olleet etenkin Toni Leinonen, joka on pitkässä pisteputkessa ja maaleja tasaiseen tahtiin mättänyt Julius Rantaeskola.

Kaksikko on ollut joensuulaisten kiusana jo aiemmin tällä kaudella. Keskinäiset kohtaamiset ovat tasan 1−1 kummankin voitettua vieraissa maalein 4−1. Mehtimäen-kohtaaminen käytiin vajaa kuukausi sitten, ja tuolloin sekä Leinonen että Rantaeskola iskivät maalit mieheen.

Seuraa Heitä

Ville Halonen #11 |

Keskushyökkääjä

Sentteri osui ainoana jokipoikana keskiviikkona Heinolassa. Varakapteeni pelaa tasaisen hyvää kautta.

Toni Leinonen #25 |

Laitahyökkääjä

Leinosen, Julius Rantaeskolan ja Pekka Niemimaan vaarallisen trion täytyy pysyä kurissa. Kippari Leinosella on allaan jo seitsemän ottelun pisteputki.

» Lähetä palautetta toimitukselle