Suurimmat alisuorittajat kamppailussa karsintarajaa vastaan

MESTIS / Ennakko
Jari Laukkanen ennakoi illan kamppailusta "taistelijoiden, ei taiteilijoiden peliä".
Kuva © Sami Kemppainen
Hokki ja Espoo United kohtaavat Kajaanissa todellisessa kuuden pisteen ottelussa. Joukkueet miehittävät sarjataulukon sijoja kymmenen ja yksitoista.

Ennen lauantain ottelua Hokki ja Espoo United löytyvät sarjataulukon peräkkäisiltä sijoilta tasapisteissä. Pisteitä molemmat ovat keränneet 32 ottelussa 40, mikä on sarjan kärkipäähän povatulle kaksikolle reippaasti odotettua heikompi saldo. Tällä hetkellä joukkueet taistelevatkin karsintarajaa vastaan, ja pudotuspeliviiva uhkaa karata, ellei pisteitä ala ropista nopeasti.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella kahdesti, ja molemmista otteluista voiton on napannut Hokki lukemin 6−2. Ensimmäinen peli pelattiin lokakuussa Kajaanissa, ja toistamiseen kohdattiin joulukuun alussa Espoossa.

Hokki havittelee uutta pisteputkea

Vaikean alkukauden jälkeen Hokki sai ennen joulutaukoa hyvää virettä päälle, ja kajaanilaisjoukkue napsikin pisteitä peräti yhdeksästä perättäisestä ottelusta. Kaksi edellistä peliään Hokki on pelannut kotihallissa, mutta näistä peleistä tuloksena oli varsinaisen peliajan tappiot IPK:lle ja SaPKolle.

SaPKo-ottelun avauserää Hokki jopa hallitsi, mutta oli vaikeuksissa savonlinnalaisten tiiviin puolustuksen kanssa. Myös joukkueen suurin, paremman vaiheen jälkeen jälleen päätään nostanut haaste, eli maalinteko tuotti jälleen vaikeuksia. SaPKo ratkoi ottelun tehokkaalla viimeistelyllään lopulta itselleen selkeästi 0−4.

− Pienten marginaalien peli jälleen edessä. Joukkueen pitää uskaltaa mennä pieniin väleihin, blokata laukauksia, viedä taklaukset loppuun ja jättää kiekollisessa pelissä kaikki pikkunätti "pitsin nypläys" kämpille. Edessä on taistelijoiden, ei taiteilijoiden ilta, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen mietti seuran verkkosivuilla ottelun aattona.

Edellisissä otteluissa joukkueen riveistä ovat puuttuneet puolustajat Risto Mattila ja Tino Kauppinen sekä hyökkääjä Niklas Näppi. Lauantain ottelun kokoonpano kuitenkin selviää vasta juuri ennen ottelua. SaPKo-pelissä neljän takaiskumaalin jälkeen pois vaihdettu maalivahti Sami Väliharju saa tehdä tolppien välissä tilaa Tuukka Smuralle.

Unitedilla mielessä neljäs perättäinen voitto

Hokin tavoin myös Espoo United vaikuttaa selättäneen alkukauden vaikeudet, ja joukkue kiitääkin kolmen ottelun voittoputkessa. Putken aikana ovat kaatuneet kotihallissa TUTO ja LeKi, ja viimeisimpänä perjantaina vieraissa RoKi. Erityisesti joukkueen puolustus on tiivistynyt, sillä noissa otteluissa United on päästänyt maalivahti Rasmus Tirrosen johdolla ainoastaan kaksi maalia.

Oma vaikutuksensa joukkueen pelaamiseen on ollut myös Raimo Summasen liittymisellä valmennustiimiin.

Tehdyillä maaleilla espoolaiset eivät ole juhlineet viime aikoina, mutta tiukat pelit joukkue on siitä huolimatta onnistunut kääntämään hyväkseen tiiviin puolustuksen kautta. Kohtaamisesta voidaankin siis, toisin kuin kauden aikaisemmista otteluista, odottaa vähämaalista ja tiukkaa vääntöä. RoKi-pelissä espoolaisten hyökkääjistä erityisesti Aleksi Järvinen ja Janne Kivilahti väläyttelivät.

− Tästä hyvät palautumiset ja pikkuhiljaa fokus heti huomiselle. Kajaani on paha paikka pelata vieraissa ja pitää huomenna ottaa vielä yksi steppi lisää, ennakoi espoolaisten puolustaja Niklas Tikkinen kamppailua seuran verkkosivuilla.

Seuraa Heitä

Tuukka Smura #30 |

Maalivahti

Hokki-vahti saa näytön paikan kamppailussa ykkösvahdin paikasta Sami Väliharjun heikomman pelin jälkeen. SaPKoa vastaan nolla pysyi loppuun asti, miten käy nyt?

Niklas Tikkinen #55 |

Puolustaja

Laukoi RoKi-pelin voittomaalin ja kuuluu muutenkin espoolaisten hyvin pitäneen puolustuksen tukipilareihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle