Alavireiset ennakkosuosikit napit vastakkain Kajaanissa

MESTIS / Ennakko
Hokki hakee tappioputkelleen päätöstä Tuukka Smuran johdolla.
Kajaanissa iskevät yhteen lauantaina kaksi ennakko-odotuksiin todella alavireisesti pelannutta joukkuetta Espoo Unitedin saapuessa Hokin vieraaksi. Myös joukkueiden ongelmat ovat olleet hyvin samantyyppisiä.

Kotijoukkue Hokin alkukausi on ollut surullinen. Kajaanilaisjoukkueen saldona kahdeksasta ottelusta on ainoastaan yksi voitto, ja sarjataulukossa paikka löytyy viimeiseltä sijalta.

Keskiviikkona Hokki pelasi Kokkolassa Hermestä vastaan kaksijakoisen ottelun. Joukkue johti kamppailua jo 2-0 ja 3-1, mutta onnistui vielä hukkaamaa johtoasemansa. Positiivisimman Hokki-esityksen tuossa ottelussa tarjosi Pasi Kouvalaisen, Markus Koskiakosken ja Timo Hiltusen muodostama ykkösketju.

— Tänään luonnollisesti harjoiteltiin erikoistilanteita ja muokattiin vähän ylivoimien kokoonpanoja. Alivoimien osalta katsottiin mikä ja miksi meni pieleen esimerkiksi Hermes-ottelussa. Positiivistahan viime ottelussa oli, että onnistuttiin tekemään kolme maalia. Nyt joukkueessa hyvä ja vapautunut ilmapiiri, kun onnistumisia tuli nimeomaan niille miehille, joilta sitä odotetaan, kertoi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen seuran verkkosivuilla.

Kajaanilaisten pullistelevalta sairastuvalta ei ole luvassa helpotuksia kokoonpanoon, mutta tuore hyökkääjähankinta Aki Kangasmäki tekee kauden ensiesiintymisensä linnapaidassa lauantain ottelussa.

Espoo United jatkaa ensimmäistä pohjoisen kierrostaan

Jos on Hokki saanut keskittyä harjoitteluun ja palautumiseen parin päivän ajan, saapuu Espoo United Kajaaniin kova rasitus niskassaan. Joukkue kärsi perjantaina Rovaniemellä RoKille 5-2-tappion, ja alle vuorokautta myöhemmin kiekko tippuu jäähän yli 300 kilometriä etelämpänä Kajaanissa.

RoKi-ottelussa rangaistukset sotkivat espoolaisten pelin täysin ehjän avauserän jälkeen, eikä RoKi jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Kajaanilaisten hyökkäystehojen alettua vihdoin löytyä, ei Unitedilla ole Kajaanissakaan varaa jäähyilyyn.

— Nyt voi ainakin sanoa, että vastassa ei ole tuttu joukkue. Sen osalta ei ole mitään kiinnityspintaa heidän pelaamisestaan, mutta tietenkin kun nimilistaa miettii, niin sen mukaan joukkue on tähän sarjaan ihan kärkitasoa oleva joukkue. Tämä on hyvä paikka lähteä katkaisemaan tappioputkea, kuvaili Laukkanen tulevaa vastustajaa.

Hokin tavoin sarjan kärkipäähän ennusteltu espoolaisryhmä on aloittanut kautensa alavireisesti, sillä sarjasijoitus on 11. Myös espoolaisten ongelmat ovat olleet maalinteossa, sillä päästettyjen maalien tilastossa joukkue on aivan sarjan kärkipäätä.

Seuraa Heitä

Aki Kangasmäki #47 |

Hyökkääjä

Hokin uusin hyökkääjähankinta ei ole pelannut vielä otteluakaan tällä kaudella, joten pelikunto on mysteeri. Onnistuessaan kuitenkin todella kova tekijä nyky-Mestikseen.

Markus Piispanen #18 |

Laitahyökkääjä

Vielä viime kaudella Hokkia edustanut hyökkääjä saapuu Kajaaniin nyt vierasjoukkueen paidassa. Värkkäsi kauden ensimmäisen maalinsa RoKia vastaan, saako putki jatkoa ex-kotihallissa?

» Lähetä palautetta toimitukselle