Nousuvireinen HCK kohtaa TUTOn

MESTIS / Ennakko
Keskiviikkona nähdään HCK:n ja TUTOn tämän kauden toinen kohtaaminen Keravalla.
Kuva © Timo Savela
Kuuma revanssiviikonloppu on takanapäin ja edessä siintää paluu arkeen. Keskiviikkona Keravalla kohtaavat nousuvireinen HCK sekä yhä sarjataulukon huipulla patsasteleva TUTO.

HCK taipui revanssiviikonloppuna ensin Kouvolassa KooKoolle 1-4-lukemin, mutta ryhdistäytyi lauantain kotipeliinsä ja kampesi vierailijat nurin voittolaukauskisassa. Vaikka voitto liikeni vasta tiukan taiston päätteeksi, voi keskiuusimaalaisten otteissa nähdä selkeitä nousuvireen merkkejä.

Kotijoukkueen päävalmentaja Mikael Kotkaniemi haluaa varmasti omiensa saavan kahden ehjän ottelun putken pitkästä aikaa. Onnistumiset kotiyleisön edessä ovat muutenkin tarpeen syyskauden aikana lievästi alisuorittaneelle HCK:lle.

Keravalaisten kokoonpanoon ei ole luvassa suuria muutoksia. Hyökääjillä Jesse Uronen, Tommi Laine, Joel Lehtinen ja Tero Konttinen on pieniä ruhjeita ja heidän pelaamisensa keskiviikkona on vielä epävärmaa. Varmuudella poissa joukkueen riveistä on kuitenkin Helsingin IFK:ta viikonloppuna edustanut Niko Piiparinen. Maalilla sopimuksensa viimeistä ottelua häärii Richard Ullberg.

Vierasjoukkue TUTOllakin on rotin palautuksen aika. Vielä äskettäin pitkässä voittoputkessa leijaillut turkulaisryhmä on jälleen palannut maan pinnalle. Perjantaina turkulaiset hakivat kaksi pistettä Vaasasta, mutta jo lauantain uusintaottelussa vaaka oli kallistunut kotkapaitojen hyväksi. Ismo Lehkosella olisikin nyt oiva sauma ruoskia ryhmänsä uuteen nousukiitoon.

Turkulaisilla ei tosin sarjataulukon perusteella ole pakkosaumaa hakea voittoa vieraspelistä. Nähtäväksi jääkin, miten hyvällä asenteella sarjakärki lähtee keskellä viikkoa pelattavaan vierasotteluun. Todennäköisesti TUTO hakkaa alusta asti päälle, sillä Lehkosen joukkuetta ei ole tällä kaudella voitu syyttää ylimielisyydestä.

TUTOn kokoonpano tulee todennäköisesti pysymään tutussa muodossaan ainakin kärkikentällisten osalta. Vierailijoiden hyökkäyspelin tahtipuikkoa tulee lähes varmuudella heiluttamaan Tuukka Pulliaisen, Anrei Hakulisen ja Aki Keinäsen kakkoskentällinen. Maalivahtiosaston kohdalla ei olisi ihme, mikäli ykkösveskari Tommi Virtanen pitäisi huilitauon raskaan tuplaviikonlopun jälkeen ja antaisi näytön paikan niin ikään hyviä otteita esittäneelle Kimmo Meriläiselle.

Seuraa Heitä

Otto-Eemeli Linke # |

Puolustaja

Mikäli Linke mahtuu keskiviikkona kotijoukkueen kokoonpanoon, ovat nuorukaisen näyttöhalut kasvattajaseuraa vastaan varmasti melkoiset.

Ryan Ruikka #2 | Rapaces de Gap

Puolustaja

Jenkkipakki on alkukauden aikana ollut kaksiajakoinen pelaaja. Hyökkäyspäässä peli luistaa, mutta omissa pelinkääntöjen nopeus jättää toivomisen varaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle