Salamoiden paineensietokyky suureen testiin

MESTIS / Ennakko
Vaikka Mestiksen runkosarjan kierrokset käyvät kohti loppuaan, on ennen pudotuspelien alkamista vielä paljon asioita selvittämättä. Kärkitaistelun ohella jännitystä riittää myös playoff-viivalla, jossa kahdesta viimeisestä jatkopaikasta taistelee tasaväkisesti neljä joukkuetta. Yksi näistä on Salamat, joka tarvitsisi ehdottomasti voiton aina yhtä sisukkaasti muita haastavasta Forssan Palloseurasta.

Salamoiden ja FPS:n kauden kolmesta aiemmasta kohtaamisesta on muistona yhtä monta maalien osalta äärimmäisen tasaista kamppailua, joissa paremmuudesta on otettu mittaa aivan viimeisille sekunneille saakka. Pisteet kaksikon välillä ovat jakautuneet tasan 3-3, eikä kotiedun merkitys jään tasolla ole paljoa painanut.

Sarjatilanteen asettamat lähtökohdat neljänteen kohtaamiseen ovat sellaiset, että Salamat tarvitsee jäljellä olevista viidestä ottelustaan todennäköisesti vähintään kolme voittoa, ja kun vastassa on vielä Hokki, Sport, TuTo ja Kiekko-Vantaa, on FPS pakko voittaa. Forssalaisten taas pitäisi viidestä viimeisestä ottelustaan kerätä viisi pistettä KOO-VEEta enemmän noustakseen pois jumbosijalta.

Salamat ottanut jo kuudesti peräkkäin pataan

Joulutauon molemmin puolin Salamat pelasi pääosin nousijajoukkueita kohdaten viisi tappiotonta ottelua putkeen, ja kirkkonummelaisten paikka pudotuspeliviivan yläpuolella näytti vakaalta.

Seuraavista kuudesta ottelusta tuloksena olivat kuitenkin tappiot, joiden vuoksi joukkueen asema valahti hetkessä keskelle kovaa kamppailua pudotuspeleihin pääsystä. FPS-peliin lähdettäessä Salamoiden sarjasijoitus on kahdeksas Kiekko-Vantaan pudottua perjantain tappionsa jälkeen maalierolla sen alapuolelle.

Edellisessä ottelussa Salamoilta oli jäänyt puolustuspelaaminen pukukoppiin varsinkin ensimmäiseen erään tultaessa, ja reilussa vartissa kuusi ensimmäistä maaliaan iskenyt Jukurit korjasi vierasvoiton maalein 3-8. Puolustuspään koomailun vastapainoksi hyökkäysintoa kylläkin riitti ja taklauksia sateli.

Päävalmentaja Jyrki Tuukkanen puhui ottelun jälkeen, että itseluottamus on kateissa. Henkinen lukko olisi pystyttävä avaamaan lauantaiksi.

- Sen kanssa on painittu hommia, mutta onnistuminen ei näy kuin tositoimissa. Iloista meininkiä on treeneissä ollut, mutta se ei ole aina jäälle siirtynyt.

- Oman pään puolustuspelaamisen rooleja on tarkistettu. Hyökkäyspään luovuuteen kyllä luotan. Tosin joukkueelta voisi kysyä, kuinka monta hienoa maalia Jukurit teki avauserässä.

Vastaus: ehkä yhden kuudesta. Muuten Jukurit iski ripareista tai hakkasi kiekot maalin edestä sisään. Salamoiden pitäisi ottaa mallia, koska joukkue pyrkii tekemään liian hienoja osumia ja tärkeät räkämaalit ovat kortilla.

Ykkösmaalivahti Juha Korhonen vaihdettiin Jukureita vastaan pois 0-6-tilanteessa, ja Lauri Kokko pelasi loput ottelusta erinomaisesti. Korhonen jatkaa kuitenkin taas FPS:ää vastaan.

uutinen

lainapelaajia HIFK:sta
[lue lisää]

- Ei niistä maaleista Korhosta voi syyttää. Merkkausvirheiden ja huonon puolustusasenteen piikkiin ne menivät.

Salamoiden kokoonpanosta puuttuvat universiadeissa olevat Pekka Huhtaniemi ja Matias Keränen sekä pelikieltoa kärsivä Dan Marklund. Poissaolojen vuoksi kapeaa materiaalia leventävät HIFK:sta lainatut puolustaja Patrik Lostedt ja hyökkääjä Miikka Jouhkimainen.

Hyödyntääkö FPS paikkansa?

Forssalaiset jäivät kahdessa edellisessä vierasottelussaan Jukureita ja Sportia vastaan nollille. Tulosten takana FPS esiintyi kuitenkin pirteästi ja piti varsinkin Vaasassa isäntiä ahtaalla ottelun avauserässä. Hyvistä paikoista huolimatta maalinteko ei onnistunut ja viimeistelyyn tarvitaankin lisää terävyyttä.

- Peli-ilme niissä vierasotteluissa oli hyvä ja koko porukka pysyi mukana tilanteissa, joten yksittäisiä onnistujia on pelaajistosta vaikea nostaa esille, kertoi valmentaja Asko Rantanen.

Runkosarjan loppu on FPS:lle hyvää valmistautumista playoutteja ajatellen.

- Koitetaan pelata ehjä viiden ottelun sarja, johon lähdetään hyvällä mielellä ja omilla vahvuuksilla pelaten. Ehjien pelisuoritusten kautta yritetään kerätä mahdollisimman paljon pinnoja ja nostaa sarjasijoitusta.

- Lauantain ottelu on Salamoille tärkeä peli heidän taistellessaan playoff-paikoista. Me yritetään lyödä siihen taisteluun mahdollisimman paljon kapuloita rattaisiin ja raapia sieltä voiton.

SM-liigasssa ehdittiin jo tällä kaudella nähdä veljesten kohtaaminen kahden eri joukkueen maalivahdin välillä ja nyt sama toistuu Mestiksessä, kun Mika Korhonen palaa FPS:n maalin suulle.

Toni Vähämäki on edelleen sivussa ja samoin selkävamma pitää Salamat-ottelusta pois myös Pekka Raution. Tommi Heinoselta jää universiadien vuoksi väliin vielä tämä ottelu.

» Lähetä palautetta toimitukselle