FPS Sportin testaajaksi

MESTIS / Ennakko
Sport on Mestiksen vierasjoukkueista aivan kirkkainta kärkeä. Forssa on usein ollut Sportille paikka missä pisteet ovat jääneet hakematta.

Ennakkoon ajateltuna FPS:n pitäisi olla Sportille vain suupala. Niin sen piti olla myös vuosi sitten, mutta tuolloinkin nähtiin että ottelut ratkeavat vasta 60 minuutin pelin jälkeen. 19.11.-05 FPS piti pisteet kotonaan luvuin 2-0.

FPS:llä alla murskatappio

Forssalaisille avautuu kotikentällään oiva tilaisuus kiillottaa Mikkelissä tahrautuneet kasvot. Jukurit vei peliä miten tahtoi ensimmäisessä erässä, ja sen kertoo lukemat 4-0 ja maalilaukaukset 27-5.

FPS luisteluttaa maalinsuulle saman miehen joka nollasi Sportin vuosi sitten. Paremman näytön olisi Juho Santanen antaa, kuin Mikkelin visiitillä, missä miehen pelaamattomuus näkyi tulostaululla.

Vanha totuus kertoo, että ottelua ei koskaan ole voitettu ensimmäisessä erässä, mutta sen voi ensimmäisessä erässä hävitä. Ja FPS teki niin Mikkelissä ja kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Vaasassa. FPS:n kannalta onkin tärkeää saada otteluun hyvä alku.

FPS:n päävalmentaja Karri Kivellä on huolia myös materiaalinsa kanssa.

- Muutaman pelaajan kohdalla pelaamisen taso kotona ja vieraissa heittelehtii liikaa, Kivi kertoo.

Valinnanvaraa kokoonpanomuutoksiin ei kuitenkaan ole juuri yhtään. Sairaslistalla on ainakin puolustaja Matias Peltoniemi, ja hyökkääjä Pekka Raution osanotto on kyseenalaista, miehen poistuttua kaukalosta kesken ottelua Mikkelissä.

Sportilla materiaali palautuu normaaliksi

Sport kärsi juuri ennen taukoa akuutista sentteriongelmasta. Miro Laitinen on palannut kaukaloon ja Pete Suonpää saattaa palata ruhjevamman jälkeen jo kaukaloon. Lisäksi Kanadasta tuotu sentteri Ian MacNeil tuo paljon tukea ja turvaa kapealla materiaalilla pyörivään osastoon.

MacNeil pelasi ensimmäisen ottelunsa kahdeksaan kuukauteen tiistaina, ja nakutti 0+4 tehot kotihallissaan. MacNeilin tärkeä lisä joukkueelleen on aloitusympyrä, sillä Salamat-ottelussa MacNeil voitti noin 80% aloituksista.

Sportin vahvuus on laaja materiaali neljällä kentällä. Ratkaisijoita on löytynyt tarvittaessa nelosketjustakin asti, eikä sairaslistan tyhjeneminen ainakaan vaikeuta asiaa. Varsinkin tiukoissa vierasotteluissa joukkueen leveä materiaali on ollut takuuna viimeisen erän onnistuneissa takaa-ajoissa.

Sportin maalilla jatkanee Matti Höylä.

» Lähetä palautetta toimitukselle