Toinen tunnelmapala

MESTIS / Ennakko
FPS ja KooKoo kohtaavat toisen kerran playout-tunnelmissa maanantaina Forssassa. KooKoo vei ensimmäisen osaottelun niukasti nimiinsä. Kesälomille pääsee kolmella voitolla.

Ensimmäinen playout-kamppailu oli juuri niin vaisu ja vaikea kuin osattiin pelätäkin. KooKoo punnersi lauantaina väkivoiton vasta pelin loppuhetkillä, vaikka olisi voinut ratkaista pelin jo ensiminuuttien aikana.

Forssassa saatetaan nähdä avausottelua tasokkaampaa peliä. Kotijoukkue on nyt saanut suhteellisen pitkän tauon jälkeen taas maistella pelituntumaa, eikä varmastikaan jää seisomaan ja ihmettelemään kaverin tempoa alkuvihellyksen jälkeen.

Kouvolalaistenkin osalta voi odottaa tasonnostoa. Lauantaina asenne oli ajoittain pahasti hukassa, mutta vähitellen kokeneidenkin pelaajien uskoisi ymmärtävän, että pakkopelit ovat ohi sen nopeammin mitä paremmin pelaa.

FPS jatkanee neljällä hyökkäysketjulla ja kolmella puolustajaparilla. Jukka Kuusivuori pelasi vahvasti maalilla lauantaina ja vastaa pitkälti joukkueen yllätysmahdollisuuksista.

Vierailla on enemmän kokoonpanohuolia, sillä puujalkaisten Miikka Lindholmin ja Mikko Liukkosen pelaaminen on epävarmaa. Junioreilla ei kuitenkaan peliä ole, joten halutessaan KooKoo pystyy kasaamaan neljännenkin kentällisen.

Tapahtunut aiemmin:



Jatkoajan ennakkoanalyysi:

Vain yksi suosikki



KooKoo-FPS 3-1

Väsynyttä pakkopullaa (kuvallinen raportaasi)

» Lähetä palautetta toimitukselle