Otollisempi tilaisuus

MESTIS / Ennakko
Perjantaina Turussa Jokipojat ei sinnikkäästä yrityksestä huolimatta mahtanut hurjavireiselle TuTolle mitään, mutta lauantaina Forssassa pitäisi olla otollisempi tilaisuus vierasvoittoon. Kotihalliinsa vieraita saa kauden aikana siirtorajaan asti hurjan määrän eri pelaajia kokeillut sarjajumbo FPS.

Siirtoruletti on tältä kaudelta rauhoittunut, joten nyt olisi joukkueilla aika saada paketti kasaan tulevia pelejä varten. Nyt on pärjättävä niillä, jotka joukkueisiin jäivät.

FPS:n viherpaidassa onneaan on tähän asti käynyt tällä kaudella koettamassa 48 eri pelaajaa, ja Jokipoikia vastaan forssalaiset esittelevät seuraavan uuden tulokkaan.

Juuri ennen siirtorajan päättymistä joukkueen riveihin liittyivät kakkosdivisioonasta puolustaja Sami Nummi ja hyökkääjä Antti Piiroinen. Nummi pääsee kentälle vasta runkosarjan jälkeen, mutta viimeksi toissa kaudella Mestiksessä pelannut Piiroinen hyppää kehiin jo Jokipoikia vastaan. Alasarjoihin joukkueesta siirtyi puolestaan isokokoinen hyökkääjä Niko Nikkilä.

Ongelma ratkaistu?

Maalivahdikseen FPS värväsi jo syksyllä joukkueessa kahden ottelun ajan pistäytyneen Jukka Kuusivuoren, joten akuutti ongelma sai edes jonkinlaisen ratkaisun. Myös joukkueen toinen maalivahti Janne Kari-Koskinen värvättiin riveihin viime hetkillä.

Todennäköisesti loppukauden enimmäkseen FPS:n luukkua avaava Kari-Koskinen kävi elokuussa näyttämässä taitojaan maalivahtia etsineen Jokipoikien koeleirillä. Sopimusta ei syntynyt.

Edellisessä ottelussaan keskiviikkona FPS antoi varsin tasapäisen vastuksen Kuusivuoren edelliselle seuralle Kiekko-Vantaalle, mutta yritystä ei palkittu sarjapisteillä. Sarjajumbo taipui pudotuspelipaikasta taistelevalle vantaalaisjoukkueelle vieraissa numeroin 5-3.

Jokipojat puolestaan pelasi edellisiltana Turussa. Maalivahti Alexander Salak pelasi tällä kertaa vieraskentälläkin nappipelin, mutta hyökkäyspelistä ei tehoja löytynyt. Ennätyksellisessä voittoputkessa kirmaava TuTo vei voiton numeroin 2-0.

Mikäli ennakkokaavailut yhä pätevät joensuulaisleirissä, lauantaina torjuntavuoron saa Salakin edellisillan loistopelistä huolimatta kakkosvahti Teemu Seppänen. Salak olisi alustavien suunnitelmien mukaan jatkanut maalilla vain nollapelillä, mutta taakse livahti yksi maali.

Lauantain kohtaamisessa yksi mielenkiintoisimmista pelaajista on FPS:n hyökkääjä Matias Huikari. 21-vuotias nuorukainen siirtyi täksi kaudeksi Kärppien junioreista Jokipoikiin, mutta jäi lähes tyystin ilman peliaikaa. Tammikuussa Huikari lähti Forssaan, jossa peliaikaa on herunut hieman enemmän kuin Joensuussa.

Panokset vähissä

Kummallakaan joukkueella ei ole enää runkosarjassa juuri panosta, joten suurin tavoite on pelisysteemin viimeisteleminen jatkopelejä varten. Toiseksi viimeisen ottelunsa pelaava FPS on varmuudella runkosarjan viimeinen, ja Jokipojat puolestaan lähes yhtä varmasti kuudes.

Mahdollisuus saavuttaa lähimpänä edellä oleva KooKoo on lähinnä teoreettinen. Eroa on perjantain tappion jälkeen viisi pistettä, kun molemmilla on jäljellä vielä kolme ottelua.

Suuria muutoksia edellisten otteluiden kokoonpanoihin ei ole luvassa. FPS:n joukkue säilyy muuten samana kuin keskiviikkona, mutta puolustukseen palaa armeijakiireiden vuoksi sivussa ollut Tuomas Kauti, ja hyökkäykseen lisävoimaa tuo puolestaan 25-vuotias Piiroinen.

Jokipojille pientä huolta tuo ykköspakkiparin tilanne. Joukkueen kapteeni Kimmo Nevalainen joutui jättämään Turussa ottelun kesken, ja lisäksi Nevalaisen pakkipari Juuso Akkanen sairastui matkalla kuumeeseen.

- Meillä on kavereita reservissä ja joudumme yhden tyypin hälyttämään Forssan peliin, kertoi Jokipoikien päävalmentaja Jami Kauppi tarkoittaen ilmeisesti tällä reissulla alunperin kokoonpanon ulkopuolelle jäänyttä Juha Falinia.

Jokipoikien vierasreissuille leimallista on koko kauden ollut, että toisen pelipäivän ottelut ovat yhtä tuskaa. Näyttöhaluista Edes FPS:ää vastaan ei ole takuulla luvassa helppo iltapuhde, vaikka Jokipojat selvä suosikki otteluun lähdettäessä onkin. Näyttöhaluja illan isännillä luulisi ainakin jumbosijalla riittävän.

» Lähetä palautetta toimitukselle