Ahmojen uusi yritys

MESTIS / Ennakko
1-2-kotitappio KJT:lle avauskierroksella oli Ahmoille pettymys, ja joukkue yrittää uudemman kerran päästä onnistumisten makuun, kun seuraava vieras Hyvinkäällä on avauskierroksella kylmää kyytiä Tikkurilassa saanut Jää-Kotkat.

Ahmojen kausi alkoi pettymyksellä. Hyvinkääläisjoukkueella oli erinomainen mahdollisuus lopultakin voittaa kauden avauspelinsä, kun se lähti suosikkina kotikaukaloonsa naapurijoukkue KJT:tä vastaan, mutta onnistumiset jäivät puuttumaan, ja KJT väänsi pisteet mukaansa Järvenpäähän niukasti maalein 2-1.

Myös Jää-Kotkia vastaan Ahmat on kotonaan selvä suosikki paremman materiaalinsa ansiosta. Hermoilun lisäksi joukkueelta kaivattaisiin jo tuloksiakin, sillä "helpon" alkuohjelman hukkaaminen pisteittä olisi melkoisen hankala alku kaudelle, jolta Hyvinkäällä paljon odotetaan.

Keskiviikon otteluun Ahmat vahvistuu puolustaja Juha Kaunismäellä, joka oli avauskierrokselta sivussa jalkavamman takia. Myös laitahyökkääjä Miikka Jäske on pelikelpoinen kärsittyään pelikieltonsa. Maalinsuulla jatkanee avauspelissä muun joukkueen tavoin hermoillut Patrick Machreich.

Uudenkaupungin Jää-Kotkien kausi alkoi odotetusti tappiolla Kiekko-Vantaan vieraana Tikkurilassa, joskin lukemat 3-9 olivat ehkä yllättävänkin suuret. Suurin ongelma Kotkilla on puolustuksessa, sillä kapea ja kokematon pakkikalusto on kovin heppoinen Mestis-tasolle. Helpotusta Jää-Kotkien tilanteeseen on luvassa Turun suunnalta, sillä kolme –83-syntynyttä TPS-peluria liittyy Kotkiin. Heistä tosin vain Matti Kesseli on puolustaja, mutta ei UJK:n hyökkäyskään materiaaliltaan niin laaja ole, etteivätkö Matti Aho ja Tomi Sykkö sitä vahvistaisi.

Ruuhkia jäähallin lähistölle - ja samalla mahdollisuuden mielikuvituksellisiin huutoihin - tuo mukanaan Sirkus Finlandia, joka esiintyy jäähallin parkkipaikalla samaan aikaan, kun sarjapisteitä ratkotaan hallin sisäpuolella.

» Lähetä palautetta toimitukselle