Kuvakooste: Lähes yhden miehen show
Vahvasti uudistunut TUTO tarjosi kotiyleisölle Mestis-avauksessa vauhdikkaan näytelmän. Näyttävimmät liikkeet esitti isäntien Iiro Vehmanen, jonka esitys ei jättänyt varmasti ketään kylmäksi.

TUTO oli panostanut merkittävästi ottelutapahtuman näyttävyyteen.

Tommi Virtanen poimi ottelun alusta lähtien kiekkoja hyvällä prosentilla.

Riku Väkiparta auttoi laittamalla kroppaa likoon.

Iiro Vehmasen maskityöskentely herätti hämmennystä.

Ville-Vesa Vainiola kahmi tuttuun tyyliin aloituksia kotijoukkueelle.

Vauhtiin päästyään vieraat pistivät TUTOn puolustuksen todelliseen testiin.

Voimasuhteet muuttuivat kun Miihkali Teppo lähetettiin suihkuun Vehmasen puskemisesta.

Vehmanen otti tyynesti vastaan Jarno Lippojoen vähemmän rakentavan palautteen.

TUTO ei jättänyt ylivoimaa hyödyntämättä.

Tasoituksen iski Vehmanen. Ja se tuuletus...

Punnerrus.

Nousee, nousee.

Ja siellä se sitten huiskutteli iloisesti.

Eikä siinä vielä kaikki.

Seuraavaksi huudettiin Väkiparran iskemää johto-osumaa.

Ihan äänetön ei ollut maalari itsekään.

Jäähyjen jälkeen KooKoo vyörytti jälleen hyökkäyksiään turkulaisten maalille.

Vaan eipä aikaakaan kun lähti mustapaita jäähylle Vehmasen kolhimisesta.

Nick Dineenin ketju järkkäsi molemmat vieraiden osumat.

Vehmasen pussista löytyi vielä pari temppua.

Yhden sortin viivelähtö?

Jan-Mikael Juutilainen esitti illan komeimman ilmalennon Markus Laineen toverillisella avustuksella.

Ihan vielä ei TUTO pystynyt 60 minuutin painetta tarjoamaan.

Marko Kiprusoff yllätti kaikki ampumalla lyöntilaukauksen.

Kun kampataan, niin kampataan kunnolla. Tuskin tarvitsee edes mainita kuka TUTO-pakki veti Ville-Matti Koposelta jalat alta läpiajosta.

Lisäpisteen TUTOlle viimeisteli viime kauden maalikunkku Aki Keinänen.
Kaikki kuvakoosteet
Lukko sysäsi Kärpät sarjajumboksi – tehokas ylivoimapeli raumalaisten voiton takeena
LIIGA | 25.9.2023 7:45
Tappara kadotti otteen ja päästi KalPan aiheuttamaan sydämentykytyksiä
LIIGA | 23.9.2023 20:13
"Shots, shots, shots" – vieraat tiesivät keinot voittoon Kupittaan kotiavauksissa
MESTIS | 23.9.2023 16:58
- 1 / 1287
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Espoolaista kiekkojuhlaa – Mestis-mestaruusviiri nousi Metro Areenan kattoon
MESTIS | 22.9.2023 1:52
Timanttikuva: Ilveksen kannattamisesta löytyy blingiä
LIIGA | 14.9.2023 21:55
Timanttikuva: On pakko painaa pitkää päivää
LIIGA | 13.9.2023 20:27
Timanttikuva: Lautalla yli ja halli haltuun
Muut Sarjat | 8.9.2023 19:14
Timanttikuva: Pelottomat pohjoisirlantilaiset
CHL | 2.9.2023 18:44
- 1 / 123
- ››
Lue myös
Kolumni
Kupila: Eikö Suomi-urheilu muuhun kykene kuin vedonlyönnin mainostelineeksi – jääkiekko voisi perustaa oman veikkauksensa
LIIGA | MESTIS | MAAJOUKKUE | Naisten Liiga | 3.7.2023 15:44
Artikkeli
Liiga-seurojen junioriputkien ranking, sijat 6–10: Pelicansilla vahva asema kärjen tuntumassa, KalPan kurssi on laskeva
LIIGA | 21.9.2023 7:20
Haastattelu
Veteraanihyökkääjä Turo Asplund palasi Mestis-tasolle: ”Uskon, että mestaruudesta pystytään pelaamaan”
MESTIS | 20.9.2023 8:30
Uutinen
D'Astous matkustaa toistaiseksi kotimaahansa − Tuomola palaa Kouvolaan viikoksi
LIIGA | 11.9.2023 10:35