Tehoton ylivoima ja yksi pieni kämmi – TUTO ryösti kotiedun SaPKolta

MESTIS / Kuvakooste
SaPKon ja TUTOn viides pudotuspelikamppailu tarjosi Talvisalon 1700-päiselle yleisölle vauhdikasta pudotuspelikiekkoa. Ottelu oli myös aikaisempien kamppailuiden tapaan tasaista vääntämistä. Kolmannessa erässä turkulaiset löivät jarrut päälle johtomaalin jälkeen eikä SaPKo enää onnistunut maalinteossa. TUTO ryösti kotiedun itselleen loppulukemin 2-1.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo lähti hakemaan ottelusarjan kolmatta voittoa.
Kuva © Antti Varonen
Mikko Lahtela valittiin Mestiksen kuukauden parhaaksi pelaajaksi ja kukitettiin valinnan johdosta ennen ottelun alkua.
Kuva © Antti Varonen
Vauhtia piisasi heti alusta alkaen.
Kuva © Antti Varonen
Jarno Pavénilla oli ongelmia kypärän kanssa.
Kuva © Antti Varonen
Henri Keskilohko vei isännät 1-0-johtoon.
Kuva © Antti Varonen
Jäähypenkille tekosiaan pääsi miettimään Eetu-Santeri Koivunen.
Kuva © Antti Varonen
Toni Henttosen menon pysäytti Jere Karlsson.
Kuva © Antti Varonen
Turkulaisilla riitti yritystä.
Kuva © Antti Varonen
Kaukalossa nähtiin tasaista vääntöä läpi ottelun.
Kuva © Antti Varonen
Lähes 1700 katsojaa oli saapunut seuraamaan SaPKon ja TUTOn välistä kamppailua.
Kuva © Antti Varonen
Julius Pohjanoksa oli itse varmuus TUTOn maalilla.
Kuva © Antti Varonen
Kamppailussa otettiin myös pienet laitakahinat pudotuspelien henkeen.
Kuva © Antti Varonen
SaPKon Joona Monto taklattiin sääntöjen vastaisesti ja TUTOn Manu Honkanen sai pelirangaistuksen laitataklauksesta.
Kuva © Antti Varonen
SaPKon musta hetki koitti ylivoiman lopulla, kun Roope Urpolahti sähläsi kiekon suoraan Timi Lahtisen lapaan. Lahtisella oli helppo työ laittaa kiekko tyhjään maaliin.
Kuva © Antti Varonen
TUTOn voittomaali syntyi ylivoimalla. Maalista vastasi Niklas Näppi.
Kuva © Antti Varonen
Savonlinnalaiset loivat tekopaikkoja, mutta Julius Pohjanoksa kesti.
Kuva © Antti Varonen
Pässipaitojen pyristely ei riittänyt. Turkulaiset olivat askeleen edellä.
Kuva © Antti Varonen
Aki Keinänen ja TUTO ryöstivät kotiedun itselleen.
Kuva © Antti Varonen
Loppuun vielä kiitokset pienelle Turusta saapuneelle kannattajajoukolle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös