Lainio löylytti IPK:ta hattutempulla

MESTIS / Kuvakooste
Mestiksen puolivälierät käynnistyivät myös Talvisalossa, kun mittaa toisistaan ottivat SaPKo ja IPK. Kamppailu oli pudotuspelien tapaan fyysinen ja tunteikas, mutta tarkka pelaaminen loisti poissaolollaan. Iisalmelaiset pyristelivät pässipaitojen vauhdissa aina toisen erän alkuun saakka. Matias Lainio viimeisteli hattutempun ja lopulta SaPKo löylytti IPK:ta loppulukemin 7-3.
Kuva © Antti Varonen
Karhupaitojen maalilla aloitti Aleksi Autio.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo otti ottelun hallinnan.
Kuva © Antti Varonen
IPK puolusti parhaimpansa mukaan.
Kuva © Antti Varonen
Vierailijoillakin oli tekopaikkoja.
Kuva © Antti Varonen
Aivan ei syöttö pysynyt Matias Pullin lavassa.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo teki kolme maalia reiluun kolmeen minuuttiin ensimmäisen erän lopussa.
Kuva © Antti Varonen
Fyysisyyttä riitti pudotuspelikamppailun tapoihin kuuluen.
Kuva © Antti Varonen
Iisalmelaiset kavensivat Damir Galinin illan avausmaalilla.
Kuva © Antti Varonen
Katsomon puolella yritettiin pitää fiilistä yllä.
Kuva © Antti Varonen
Jimi Kuronen ja Tatu Kokkola ottivat yhteen useaan otteeseen.
Kuva © Antti Varonen
IPK:n kapteeni Otto Huttunen pääsi maalin makuun.
Kuva © Antti Varonen
Kalle Saramäki pelasi pirteästi.
Kuva © Antti Varonen
Damir Galin ajettiin ulos ryntäyksestä.
Kuva © Antti Varonen
IPK-käskijä Janne Sinkkosta tilanne huvitti.
Kuva © Antti Varonen
Ottelua oli saapunut seuraamaan SaiPassa kuluvalla kaudella kiekkoileva Jonatan Tanus, joka oli SaPKon viime kauden mestaruuden takuumiehenä.
Kuva © Antti Varonen
Matias Lainio osui kamppailussa kolme kertaa.
Kuva © Antti Varonen
Ei ole helppoa.
Kuva © Antti Varonen
Lopussa haettiin vielä asetelmia seuraavaan kamppailuun.
Kuva © Antti Varonen
Pässipaidat voittivat ottelun selvin 7-3-lukemin. Pelit jatkuvat maanantaina Iisalmessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös