Lapinryöstäjät Lempäälästä - LeKin vierasreissulle voitokas päätös Rovaniemellä

MESTIS / Kuvakooste
Edellisessä ottelussaan Hermeksen kaatanut LeKi jatkoi vierasreissuaan Rovaniemelle. 2079 katsojaa paikalle vetänyt vauhdikas ja tunteikas ottelu päättyi lopulta vierasjoukkueelle lukemin 2-3. Lempääläläisten yksi sankareista oli voittomaalin iskenyt kapteeni Sami Laakso.
Kuva © Arno Hämäläinen
Ottelun alku viivästyi hieman päätypleksin rikkoonnuttua alkulämmittelyissä.
Kuva © Arno Hämäläinen
Viivästys ei näkynyt pelivireessä kotijoukkueella, ja vain 36 sekunnin pelin jälkeen Tino Metsävainio iski RoKin 1-0-johtoon.
Kuva © Arno Hämäläinen
Kolme minuuttia myöhemmin Ismo Nikkinen sai kuitenkin tuulettaa LeKin tasoitusosumaa.
Kuva © Arno Hämäläinen
Ottelun rytmi oli vauhdikas läpi illan.
Kuva © Arno Hämäläinen
Olli-Aleksi Pietilä vei kauden kahdeksannella maalillaan kotijoukkueen uudemman kerran johtoasemaan.
Kuva © Arno Hämäläinen
Missä kiekko, siellä toiminta.
Kuva © Arno Hämäläinen
Tuomas Salmelalla oli asiaa vastustajan vaihtoaitioon päin.
Kuva © Arno Hämäläinen
Puolitoista minuuttia ennen toisen erän päätöstä Jere-Matias Alanen toi vierasjoukkueen jälleen rinnalle.
Kuva © Arno Hämäläinen
Välillä tunteet kuumenivat niin, että varusteetkaan eivät meinanneet pysyä päällä.
Kuva © Arno Hämäläinen
Lopulta LeKi-kapteeni Sami Laakso pääsi irti alivoimalla ja tykitti vieraille varman mutta maukkaan johto-osuman.
Kuva © Arno Hämäläinen
Tästä alkoi rovaniemeläisten ankara painostus LeKi-maalia kohti.
Kuva © Arno Hämäläinen
RoKi sai kiekon vielä kuudella kenttäpelaajalla maaliin ottelun loppuhetkillä...
Kuva © Arno Hämäläinen
...mutta maali hylättiin tuomarin vihellettyä pelin poikki ennen maalia. Päävalmentaja Petri Karjalainen ei meinannut uskoa tuomiota todeksi.
Kuva © Arno Hämäläinen
Lempääläläisten kahden ottelun vierasreissu sai voitokkaan päätöksen, ja siitäkös LeKi-valmennus Miikka Kuuselan johdolla otti ilon irti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös