LeKi murskavoitolla pudotuspeleihin – Alanen iski neljästi

MESTIS / Kuvakooste
Runkosarjan viimeisellä kierroksella Leki oli runsasmaalisen pakkovoiton edessä päästäkseen pudotuspeleihin, jos Espoo United voittaisi varsinaisella peliajalla oman ottelunsa. Kotijoukkue saapuikin otteluun Peliittoja vastaan hurjana, ja jo ottelun puolivälissä tulostaululla komeilivat 10-0-lukemat. Espoolaisten kompuroitua omassa ottelussaan Lekin pudotuspelipaikkaan riitti lopulta Peliittojen kaataminen, ja taululle isketyt 12-3-lukemat jäivät kertomaan vain tämän ottelun voitosta varsinaisen "Lempäälän ihmeen" sijaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Ensimmäisiä kiekkoja torjuessaan Sami Suni tuskin odotti tällaista iltaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Toni Peltonen aloitti LeKin ilotulituksen.
Kuva © Jarno Hietanen
Neljä osumaa ottelussa iskenyt Jere-Matias Alanen oli kehittänyt iltaa varten myös vähän persoonallisempia tuuletuksia.
Kuva © Jarno Hietanen
Vahvan painostuksen lisäksi LeKi haki etulyöntiasemaa kolaamalla lumet Sunin silmille.
Kuva © Jarno Hietanen
Kahden ensimmäisen erän aikana kotijoukkue loi tilanteita aivan liukuhihnalta.
Kuva © Jarno Hietanen
Tommi Välimaan keppijumpan myötä tilanne oli jo 8-0.
Kuva © Jarno Hietanen
LeKin ilotulituksesta huolimatta myös Peliitoilla oli tekopaikkansa.
Kuva © Jarno Hietanen
Kolmannessa erässä vierailijat hyökkäsivät aiempaa pirteämmin ja iskivät pari kavennusosumaa.
Kuva © Jarno Hietanen
LeKin penkillä valmennus vahti tiukasti Espoon pelin tilannetta.
Kuva © Jarno Hietanen
Illan komeimmasta osumasta vastasi harhautuksellaan Anton Ollikainen.
Kuva © Jarno Hietanen
Espoo Unitedin ottelun venyttyä jatkoajalle alkoi Antti Kangasniemi virittelemään jo pudotuspelituuletusta.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelun päätyttyä alkoivat kotijoukkueen penkillä juhlat.
Kuva © Jarno Hietanen
Huoltajana tänään häärineen kapteeni Laakson joukkue saa vastaansa puolivälierissä KeuPan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Ruotsi on maailmanmestari vuosimallia 2018!
MAAJOUKKUE | 21.5.2018 1:05
Me ollaan jatkossa!
MAAJOUKKUE | 16.5.2018 0:25
"Mä olen ihan okei!"
MAAJOUKKUE | 6.5.2018 16:23

Lue myös

Uutinen
Neva-Aho jatkaa Peliittojen puolustuksessa
MESTIS | 14.6.2018 23:52
Uutinen
Ilves-kasvatti Kangasniemen ura pakettiin
LIIGA | MESTIS | 8.6.2018 15:06
Uutinen
Jere-Matias Alanen Iisalmen Peli-Karhuihin
MESTIS | 24.5.2018 16:13
Uutinen
Kivelälle jatkoa Peliittoihin
MESTIS | 23.5.2018 11:40