Kuvakooste: LeKi otti pisteet Lempäälässä
Lempäälän Kisa kohtasi Mestiksen avauskierroksella sarjanousijan HCK:n. Ottelu oli tasaista vääntöä kolmannen erän puoliväliin asti. LeKi ratkaisi ottelun maalaamalla kahdesti parin minuutin aikana. Lopputulos kotijoukkueen eduksi 3-1 ja HCK joutui lähtemään ilman pisteitä.

Palolan kanuuna laulaa. Tästä ei kuitenkaan maalia syntynyt.

Tästä tilanteesta sen sijaan tuli LeKille 1-0 -avausmaali.

HCK:llakin oli tilaisuutensa, lopputulos oli usein tämä.

LeKi painoi muutaman kerran kovalla voimalla HCK:n maalille.

Tunteet kuumenivat pelin loppua kohden.

Peli ei ollut tuomareillekaan helppo.

Ville Kolppasen tyylinäyte kiekkojen keräämisestä.

Korealaispelaajat eivät jääneet ottelussa jalkoihin. Tässä karkumatkalla Ki Kim.

Toni Jeskanen ja Antti Hölli tavoittelevat kiekkoa.

LeKi puhdistaa maalinedustaansa.

HCK:n 1-1 -tasoitusmaali ja riemu ylimmillään.

HCK juhlii taustalla tasoitusmaaliaan, Vili Palolaa tämä harmittaa.

HCK-maalivahti Aaro Peltonen otti riskin ja tuli reilusti vastaan.

Peltosen taidonnäyte kiekkojen poiminnasta.

Jarkko Näppilä laitaväännössä.

Neljä LeKiläistä pitävät HCK:n hyökkääjän aisoissa.

LeKin voittomaalin 2-1 ampui ilmoille Olli Palola.

Kahden maalin mies. Olli Palola oli HCK:lle pitelemätön.

Palola teki LeKille kaksi maalia.
Kaikki kuvakoosteet
Lukko sysäsi Kärpät sarjajumboksi – tehokas ylivoimapeli raumalaisten voiton takeena
LIIGA | 25.9.2023 7:45
Tappara kadotti otteen ja päästi KalPan aiheuttamaan sydämentykytyksiä
LIIGA | 23.9.2023 20:13
"Shots, shots, shots" – vieraat tiesivät keinot voittoon Kupittaan kotiavauksissa
MESTIS | 23.9.2023 16:58
- 1 / 1287
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Espoolaista kiekkojuhlaa – Mestis-mestaruusviiri nousi Metro Areenan kattoon
MESTIS | 22.9.2023 1:52
Timanttikuva: Ilveksen kannattamisesta löytyy blingiä
LIIGA | 14.9.2023 21:55
Timanttikuva: On pakko painaa pitkää päivää
LIIGA | 13.9.2023 20:27
Timanttikuva: Lautalla yli ja halli haltuun
Muut Sarjat | 8.9.2023 19:14
Timanttikuva: Pelottomat pohjoisirlantilaiset
CHL | 2.9.2023 18:44
- 1 / 123
- ››
Lue myös
Uutinen
Kiekko-Espoolle lisää jatkosopimuksia, KOOVEE julkisti valmennusryhmänsä
MESTIS | Suomi-sarja | 14.6.2023 20:54
Uutinen
Pyry kaatoi LeKin paikalliskamppailussa – katso video Suomi-sarjan ilmaveivimaalista
Suomi-sarja | 6.2.2023 10:49