Hattutemppu ja lopun draamaa

MESTIS / Kuvakooste
Lähes 4000 katsojaa sai todistaa hienoa kiekkoiltaa Kouvolassa. Puolustaja Julius Nyqvist maalasi peräti kolmesti, mutta lopulta kotijoukkueen ratkaisijaksi nousi Matt Nickerson viime hetkien voitto-osumallaan.
Kuva © Miikka Mikkola
Punainen sumu laskeutui laaksoon, kun KooKoo-kannattajat marssivat peliin.
Kuva © Miikka Mikkola
Faneille riitti riemua myös hallin seinien sisällä, kun Julius Nyqvist vei isännät johtoon.
Kuva © Miikka Mikkola
Erätauolle suunnattiin kuitenkin tasalukemista.
Kuva © Miikka Mikkola
KooKoon tuorein perheenlisäys, puolustaja Justin DaCosta, esiintyi lupaavasti debyytissään.
Kuva © Miikka Mikkola
Hokki käväisi johdossa Ville Rajalan maalilla.
Kuva © Miikka Mikkola
Toisen erän edetessä nähtiin varmastikin kauden parasta KooKoota. Nyqvist toi ensin isännät tasoihin...
Kuva © Miikka Mikkola
...ja sinetöi kypärätemppunsa vain kolme sekuntia ennen taukosummeria.
Kuva © Miikka Mikkola
Kaukalon konkarit ovat todellisia herrasmiehiä, sillä...
Kuva © Miikka Mikkola
...heillä riittää aina aikaa tuomareillekin.
Kuva © Miikka Mikkola
Maalinedustoilla otettiin jo tuntumaa mahdollisiin playoff-vääntöihin.
Kuva © Miikka Mikkola
Teemu Seppänen hikoili peräti 43:n torjunnan edestä.
Kuva © Miikka Mikkola
Helpolla ei päästetty Mikko Rämöäkään, joka ei selvinnyt kaukalosta pois omin voimin.
Kuva © Miikka Mikkola
Petri Mattila viritti vielä joukkonsa tasoitusvireeseen.
Kuva © Miikka Mikkola
Matt Nickerson nousi kuitenkin ratkaisijaksi kauden ensimmäisellä maalillaan...
Kuva © Miikka Mikkola
...ja sai nuoret ja vähän vanhemmatkin kannattajat ilakoimaan.
Kuva © Miikka Mikkola
KooKoo nousi voitollaan Hokin ohi sarjataulukon neljänneksi.
Kuva © Miikka Mikkola
Sairastuvalta tehokkaasti tositoimiin palannut Nyqvist pokkasi ansaitusti niin palkinnot...
Kuva © Miikka Mikkola
...kuin fanipäädyn kiitoslaulutkin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös