Peräkanaa olijat parantelemaan sijoituksiaan - Hirschovits palaa Unitedin kokoonpanoon

MESTIS / Kierrosennakko
Kuva © Petteri Äikäs petteri.aikas@jatkoaika.com
Keskiviikon Mestis-kierroksen suurin mielenkiinto kohdistuu Espooseen, jossa kokenut hyökkääjä Kim Hirschovits tekee paluun tositoimiin. Muilla paikkakunnilla useampi ottelupari pelataan sarjataulukossa pisteen tai kahden päässä perätysten olevien joukkueiden kesken.

Jatkaako RoKi kotivoittojen tiellä?

RoKi päättää kuuden ottelun kotiputkensa SaPKoa vastaan. Rovaniemeläiset ovat onnistuneet ottamaan neljä voittoa viidestä viimeisimmästä kotiottelustaan. Häviö tuli toissa viikon lauantaina Peliittoja vastaan heinolalaisten vietyä ottelun nimiinsä maalein 6−2. 

Ajoittain ailahtelevasti pelannut hallitseva mestari SaPKo puolestaan otti viime lauantaina kotivoiton juuri Peliitoista tylyin 7−1-lukemin. Viidestä viimeisimmästä ottelusta savonlinnalaiset ovat kairanneet kolme voittoa.

RoKin edellisen ottelun kompastuskivi oli tehottomuus, mutta myös jonkilaista väsymystä näkyi sinipaitojen liikkeessä. Parannusta rovaniemeläisnipun pelissä on ollut puolustuspään vuodon onnistunut tilkitseminen, joka on auttanut pisteiden viemisessä.

SaPKon edellinen peli oli laajan joukon onnistumisen riemua useiden pelaajien viimeisteltyä maalin niin tasaviisikoin kuin ylivoimalla. Erityisesti ylivoimapelaaminen sujui lähes murskaavalla tehokkuudella, kun aiemmin se oli tuottanut ongelmia.

Sarjataulukossa joukkueet ovat yhden pisteen päässä toisistaan SaPKon ollessa neljäntenä ja RoKin viidentenä molempien pelattua kaksikymmentä ottelua.

Tilastot

Edelliset ottelut

RoKi

23.03
RoKi - IPK
3 - 4 JE
22.03
IPK - RoKi
4 - 3 JE
20.03
RoKi - IPK
5 - 3
18.03
IPK - RoKi
5 - 3
16.03
RoKi - IPK
3 - 1

SaPKo

12.03
LeKi - SaPKo
3 - 1
30.11
Riemu - SaPKo
29.09
LeKi - SaPKo
4 - 1
27.04
TUTO - SaPKo
4 - 2
23.04
SaPKo - Peliitat
5 - 4 VL

LeKi hakee kauden kolmatta voittoa Kiekko-Vantaasta

Tällä kaudella lempääläiset ja vantaalaiset ovat kohdanneet kolme kertaa aiemmin. Viimeiset kaksi ottelua voitti LeKi, joten keskinäiset voitot ovat 2−1 lempääläisille.

LeKin viimeisin ottelu oli Jokipoikia vastaan kotona, josta tuloksena oli karvas tappio ilman yhtäkään tehtyä maalia joensuulaisten iskettyä kolme. Ottelun erikoisuus oli runsaat jäähyt, joita jaettiin lähes 100 minuuttia.

Lempääläisten kausi on ollut suhteellisen vahvaa esiintymistä, mutta lauantaina ongelmaksi nousi puolustuksen heikkous sekä hyökkäyksen vähäiset keinot maalipaikkojen luomiseksi.

Kauden alkuun vahvana suosikkina lähtenyt Kiekko-Vantaa on sarjataulukossa toisena kaksi pistettä LeKin edellä, ja vantaalaiset ovatkin pelanneet hyvin. Maaottelutauon jälkeen joukkueella kesti parin ottelun ajan päästä takaisin kiinni voittokantaan.

Viimeisin ottelu vantaalaisilla oli perjantaina niin ikään Jokipoikia vastaan. Ottelun vei nimiinsä vantaalaiset 4−3, mutta joensuulaiset olivat hyvin lähellä viedä täyden potin viime hetken kirillä. Lohipaitojen peli on ollut useimmiten mallikasta taistelua pisteistä  huolimattomuuden kuitenkin vaivatessa ajoittain.

Tilastot

Edelliset ottelut

K-Vantaa

11.03
RoKi - K-Vantaa
5 - 2
09.03
K-Vantaa - RoKi
3 - 6
07.03
TUTO - K-Vantaa
3 - 2 JA
02.03
K-Vantaa - Jokerit
2 - 5
29.02
K-Vantaa - Kiekko-Pojat
3 - 2 JA

LeKi

23.03
LeKi - Pyry
6 - 7 JA
22.03
Pyry - LeKi
2 - 1 JE
20.03
LeKi - Pyry
4 - 7
18.03
Pyry - LeKi
3 - 4 JE
12.03
LeKi - SaPKo
3 - 1

Ketterällä tilaisuus ottaa revanssi Jokipojista

Ketterä ja Jokipojat ovat Mestis-kierroksen toinen pisteen päässä toisistaan oleva ottelupari, kun imatralaiset majailevat sijalla seitsemän ja joensuulaiset perässä kahdeksantena. Aiemmat kuluvan kauden keskinäiset ottelut ovat menneet Jokipoikien nimiin 5−3 ja 4−1.

Kotijoukkue Ketterä on pelannut viime ottelunsa hyvällä taisteluilmeellä, ja tuloksena onkin ollut kaksi voittoa viidestä viimeisimmästä pelistä. Viime lauantaina Kokkolassa Hermes kaatui 1−4 hyvän pelihallinnan ja puolustuspelaamisen avustuksella.

Imatralaisten peliä on vaivannut huolimattomuus, mutta pelin rullatessa toivotulla tavalla, he ovat osoittaneet olevansa vaarallinen ja tulivoimainen vastustaja.

Jokipoikien pelit ovat takunneet maaottelutauon jälkeen, mutta viimeisimmässä ottelussa LeKin vieraana joensuulaiset onnistuivat niin maalinteossa kuin puolustuksessa vieden täydet pisteet 3−0-voitolla.

Joensuulaisten maalivahtiosasto ja puolustus ovat olleet joukkueen kulmakivi, kun taas hyökkäyksen tehokkuus kompastuskivi. 

Tilastot

Edelliset ottelut

Ketterä

16.04
IPK - Ketterä
0 - 6
13.04
Ketterä - IPK
1 - 5
12.04
IPK - Ketterä
4 - 1
10.04
Ketterä - IPK
7 - 3
08.04
IPK - Ketterä
5 - 4 JE

Kiekko-Pojat

22.03
Ketterä - Kiekko-Pojat
4 - 0
20.03
Kiekko-Pojat - Ketterä
3 - 5
18.03
Ketterä - Kiekko-Pojat
3 - 2 JE
16.03
Kiekko-Pojat - Ketterä
1 - 6
14.03
Ketterä - Kiekko-Pojat
2 - 3

Tuoko kokemus lisäpuhtia espoolaisiin?

Viime kauden pronssiottelun taistelupari kohtaa tälle kautta neljättä kertaa. Tähän mennessä keskinäisissä otteluissa voittanut joukkue on tehnyt neljä maalia. Espoolaiset ovat ottaneet kaksi voittoa 4−3-lukemin ja turkulaiset kerran 4−1.

United on kulkenut odottamattoman kivikkoista tietä ottaen huomioon joukkueen pelaajakaluston. Espoolaiset ovatkin tällä hetkellä sarjataulukossa vasta kymmenentenä. Toki on huomioitava, että United on pelannut jopa neljä ottelua vähemmän kuin osa joukkueista.

Viimeisin ottelu espoolaisilla oli viime perjantaina, jolloin kotihalliin saapui vieraaksi SaPKo. Tiukka ottelu ratkaistiin voittolaukauskilpailussa, jonka United vei nimiinsä. Pelillisesti United on aaltoillut hyvän ja surkean välillä. Ongelmanä näyttää olevan ajoittainen sekavuus, josta on seurannut pelin hajoaminen.

TUTO kuului kauden alussa vahvoihin voittajaehdokkaisiin, ja turkulaiset ovat sitä edelleen vaikka sijaitsevat sarjataulukossa kuudentena kuusi pistettä RoKin perässä. Viimeisin ottelu turkulaisilla oli juuri rovaniemeläisiä vastaan ja tuloksena oli niukka 2−1-vierastappio.

Turkulaisten peli oli lauantaina turhankin rikkonaista ja kuumaa. TUTO onnistui alivoimassa sekä puolustuksessa loistavasti, mutta hyökkäyspeliä, erityisesti ylivoimaa, vaivasi tehottomuus. Tiedossa on, että turkulaisilta löytyy pistenikkareita, kun jopa kolme pelaajaa löytyy pistepörssin kymmenen parhaan joukosta.

Tilastot

Edelliset ottelut

Espoo United

TUTO

25.03
Kiekko-Espoo - TUTO
4 - 1
23.03
TUTO - Kiekko-Espoo
2 - 1 JE
22.03
Kiekko-Espoo - TUTO
3 - 5
20.03
TUTO - Kiekko-Espoo
2 - 0
18.03
Kiekko-Espoo - TUTO
2 - 1

Tällä kaudella

IPK tarvitsee tasonnoston ja voiton

IPK ja KeuPa ottivat mittaa toisistaan toistamiseen viime lauantaina Keuruulla. Tällä kertaa voiton vei KeuPa 6−2 tuloksella. Joukkueiden tämän kauden molemmat kohtaamiset ovat olleet runsas maalisia, kun aiempikin kohtaaminen päättyi 7−4 IPK:lle.

Iisalmelaisten pelit ovat usein alkaneet hyvin, mutta ottelun edessä peli on hyytynyt. Erityisesti maaottelutauon jälkeen ongelmaksi näyttää muodostuneen maalipaikkojen luominen.

KeuPa on aloittanut syksyn erityisen vahvasti ja hallitseekin sarjan piikkipaikkaa. Myös aiemmin maaleja kuin liukuhihnalta takoneen keuruulaisjoukkueen hyökkäys on yskähdellyt ja maalihanat ovat olleet tiukemmassa. Tästä huolimatta KeuPan meno on edelleen enimmäkseen vakuuttavaa ajoittaisista notkahduksista huolimatta.

Tilastot

Edelliset ottelut

IPK

16.04
IPK - Ketterä
0 - 6
13.04
Ketterä - IPK
1 - 5
12.04
IPK - Ketterä
4 - 1
10.04
Ketterä - IPK
7 - 3
08.04
IPK - Ketterä
5 - 4 JE

KeuPa HT

07.03
Ketterä - KeuPa HT
6 - 0
06.03
Jokerit - KeuPa HT
5 - 0
02.03
KeuPa HT - KOOVEE
0 - 1
01.03
FPS - KeuPa HT
4 - 3 VL
24.02
KeuPa HT - IPK
2 - 6