Mielipide

Tiiviit viisikot vastakkain finaalissa

MESTIS / Kolumni
Mestis-finaalissa toisensa kohtaavat kaksi samoihin periaatteisiin pelaamisensa perustavaa joukkuetta. Maalijuhlia ei ole odotettavissa, sillä sekä Jokipoikien että D Teamin ohjenuorana toimii tiiviiksi betonoitu viisikkopelaaminen sekä hyökkäys- että puolustussuunnassa.

Sekä Jokipojat että D Team ovat pudotuspeleissä osanneet tehdä kiekonhallinnan kautta peliä viemään pyrkivien vastustajien olon tukalaksi. Vaikka vihollinen miten kiekottelisi, vastassa on aina monta miestä.

Molempien filosofiaan kuuluu myös se, että pelinkääntämiseen on erityisesti panostettu ja paneuduttu. Kun vastustajan hyökkäys pysähtyy keskialueella, vastahyökkäykseen lähdetään empimättä ja tehokkaasti.

Pyyteettömästi joukkueen eteen

Paperille piirretyn taktiikan lisäksi olennaista on se, että kummankin joukkueen pelaajisto osaa – ja haluaa – toteuttaa valmennusjohdon kuvioita esimerkillisen pyyteettömästi. Kukaan ei hötkyile tai sooloile, vaan hoitaa oman ruutunsa moitteettomasti. Ihmeellisyyksiin ei edes pyritä, vaan luotto peruspeliin on vankka.

Erityisesti Jokipoikien pelinopeus pystysuuntaan on ollut viime viikkoina pysäyttämätön ase, sillä joukkue eteni finaaliin 13 ottelun voittoputkessa. Toinen pohjoiskarjalaisten tehokkaimmista osa-alueista on hyökkäyspään pelaaminen.

Ärjypaidat saavat pienillä, sähäköillä liikkeillä tilaa ja aikaa. Usein parilla siirrolla aukeavat myös maalipaikat. Kas kummaa, sama lukeutuu myös nuorista, korostetusti omasta tulevaisuudestaan kiekkoilijana pelaavan jyväskyläläisryhmän vahvuuksiin. D Team luottaa kovaan vauhtiin ja suoraan maalia kohti pelaamiseen.

Näpertelemällä keskisuomalaiset eivät pärjää, mutta vauhdikkaasti pelivälinettä liikuttamalla ja aina paikan tullen laukomalla jyväskyläläiset luovat painetta ja pääsevät hyvän liikkeen avulla irtokiekkoihin.

Jalka liikkuu keskisuomalaisilla kenties liukkaammin kuin millään muulla Mestis-joukkueella, joten puolustuspäässä Jokipojille on luvassa kiireitä. Varsinkin, kun juuri puolustaminen mies miestä vastaan oli läpi pitkän – ja marraskuulle asti synkän – syksyn aikana se osa-alue, joka joensuulaisilla mätti eniten.

Kapea pakisto, laaja hyökkäys

Yhteistä joukkueille on myös se, että hyökkäyksessä kummallakin riittää laajuutta, mutta pakkikalusto on kapea. Puolustustajien loukkaantumiset olivat koitua D Teamin kohtaloksi jo välierissä, kun runkopakeista Lauri Taipalus, Panu Hyyppä sekä Vesa Kulmala joutuivat jättämään pelit väliin.

Erityisesti viimeksi mainitun poissaolo oli ennakkoon ajatellen paha asia, mutta paikkaajia nousi yllättävältä taholta. Nuori Ossi Ikonen otti vastuuta kiekollisesta pelistä ja roolin ykkösylivoiman takaa. Kahdelle ensin mainutulle korvaajat löytyivät vähällä peliajalla olleesta Marko Laurikaisesta sekä normaalisti hyökkääjänä toimineesta Yohann Auvitusta.

Jokipoikien alakertaa puolestaan rasittaa se, että Jussi Savolaisen pelit on nilkkavamman vuoksi tältä kaudelta pelattu. Kun Tero Konttinenkin joutui huilaamaan välieräottelut, joutui varamieheksi tammikuun lopussa kiinnitetty Jani Oinonen kovaan paikkaan. Oinosta tarvittaneen finaaleissakin.

Hyökkäyspäässä D Teamin ykkösketju Timo-Pekka HeikkinenTuomo LaukkanenJouni Virpiö haki itseään välierissä pari ensimmäistä peliä, mutta oli avainasemassa tärkeimmillä hetkillä. Vuosia samoissa joukkueissa pelannut kolmikko on finaaleissakin jyväskyläläisten hyökkäyksen kulmakivi.

Ratkaisuvoimaa

Tukea Laukkasen johtamalle kolmikolle on tullut tasaisesti muilta ketjulta. Erityisen positiivisia ovat olleet Heikki Huovisen otteet. Laitahyökkääjä ei ehtinyt pelata loukkaantumisten rikkomassa runkosarjassa kuin neljä peliä, mutta pudotuspeleissä mies on ollut joukkueen avainhyökkääjiä tehoilla 3+1.

Yksi salainen ase jyväskyläläisillä saattaa olla käyttämättä, sillä Turo Asplund lähestyy normaalia pelikuntoa. Keskushyökkääjän paluu toisi variaatioita D Teamin peliin ja ennen kaikkea hän olisi pelaaja, joka on aina ollut parhaimmillaan juuri tiukoissa paikoissa.

Myös joensuulaiset pääsevät vyöryttämään hyökkäyksiään laajalla rintamalla. Ratkaisuvoimaa on ilmeisen tarkoituksella jaettu laajalle, joten Jokipoikien jokainen ketju pyrkii suurin piirtein samanlaiseen peliin. Yli- ja alivoimissa roolit ovat selvät, mutta täysin kentällisin pelatessa tehtäviä ei ole ketjujen välillä jaettu.

Suurimmat odotukset harteillaan kantaa pitkään yhdessä pelannut Antti Kerälän ketju. Kolmikko Kerälä–Jani SavolainenTobias Salmelainen on tehnyt pudotuspeleissä jo kahdeksan maalia.

Se pieni ero

Ykkösketjun täsmäase saattaa olla Scott Matzka, joka tuntuu vertyvän koko ajan parempaan iskuun. Kokeneen amerikkalaisen rinnalla pelanneesta Tapio Ahtosesta ei taida olla enää tänä keväänä tositoimiin, joten monipuoliselle sentterille Jarkko Maliselle sovitellaan suuria saappaita.

Hyökkäyksen laajuus ja tasapainoisuus on tarpeen, sillä aivan viimeisen päälle takuuvarmoja maalitykkejä joensuulaisriveistä ei löydy. Se toki tietyllä tavalla sopii päävalmentaja Jarno Pikkaraisen oppeihin, jossa sooloilulle ei anneta sijaa. Jyväskyläläisluotsi Jukka Ahvenjärvi on saman koulukunnan miehiä.

Pieni eroavaisuus joukkueiden välillä on löydettävissä tolppien välistä. Niko Kaulio jyväskyläläisten maalilla on kantanut torjuntavastuun kaikissa pudotuspeliotteluissa ja ollut ajoittaisesta ailahtelustaan huolimatta ratkaisuhetkillä varma. Silti Jokipoikien veräjälle liukuu vielä kovempi luu, Mikko Rämö.

Kaiken kokenut Rämö pysäytti puolivälierä- ja välieräsarjoissa huimat 95 prosenttia kudeista. Kuudessa ottelussa mies päästi vain kymmenen maalia eikä tehnyt käytännössä virheen virhettä. Finaalipaineenkaan ei luulisi tuntuvan missään, sillä konkari on urallaan torjunut Suomen, Ruotsin, Venäjän ja Itävallan pääsarjoista.

Maalivahtipelissä kumpikin on yhden kortin varassa, sillä sekä ilman ykkösvahdin loukkaantumista sen paremmin Juuso Oinosta kuin Riku Härmäkään ei kaiken järjen mukaan kentälle laiteta.

Tiivis tahti

Joensuulaisjoukkue tarvitsi vain neljä päivää Kiekko-Vantaan ja LeKin kellistämiseen. Välierävoitto suoraan kolmessa ottelussa takasi mukavat kuusi päivää huili- ja tervehtymisaikaa ennen seuraavia vääntöjä.

Samaan aikaan D Team kamppaili finaalipaikasta loppuun asti, sillä ottelusarja KooKoota vastaan ratkesi vasta viidennen ottelun jatkoajalla. Aikaa välierien päättymisen ja finaalien avausottelun välillä on alle kaksi vuorokautta.

Kaikkiaan jyväskyläläiset ovat joutuneet uurastamaan hurjasti, sillä pudotuspeleissä 22 päivän sisään kertyy 12 ottelua. Ero voi olla merkittävä, sillä joensuulaiset ovat pelanneet samassa ajassa kolme kamppailua vähemmän.

Lähtökohdat ovat siltäkin osin erilaiset, että Jokipojat pääsi haistelemaan finaalitunnelmia jo vuosi sitten. Silloin ensimmäinen ottelu meni täristessä, ja Sport otti ohjat. Nyt on mahdollisuus ottaa viime kerrasta oppia ja takoa mieliin, ettei itse pelaaminen miksikään muutu, vaikka ylimääräistä hälyä onkin hallittavana.

Vasta toista kauttaan ylipäätään Mestiksessä pelaava D Team sen sijaan nousi huipulle nopeasti. Viime kaudella tie nousi pystyyn puolivälierissä, mutta nyt joukkue mittelee jo kultamitaleista. Osa joukkueesta tosin pääsi tunnustelemaan voitonjuhlia jo viime kaudella, kun emoseura JYP vei SM-liigan mestaruuden.

Pelillisesti joukkueet ovat samankaltaiset, mutta muuten eroja löytyy rutkasti. Taustaorganisaatioiden osalta kilpakumppanukset eroavat kuin yö ja päivä, sillä Jokipojat on alueensa ykkösseura ja johtotähti, kun taas D Team on perustettu JYPin ehdoilla pyöritettäväksi farmiseuraksi. Jää nähtäväksi, miten se vaikuttaa.

Arvio: Jokipojat on kiistatta finaalien ennakkosuosikki jo pelkästään tappioitta sujuneiden pudotuspeliensä ansiosta. Mutta D Team jos joku osaa olla joensuulaisille vaikea vastustaja. Helpolla suosikki ei takuulla pääse, mutta kovin kanto kaskessa jäänee jyväskyläläisiltä kääntämättä. Jokipojat juhlii mestaruutta otteluvoitoin 3-1.

Jatkoajan pudotuspeliennakko

» Lähetä palautetta toimitukselle