Rämö toivoo yleisöltä huutoa ja kannustusta

MESTIS / Haastattelu
Mestiksen mestaruudesta kamppailevat tänä keväänä Joensuun Jokipojat ja D Team Jyväskylästä. Koko kauden joensuulaisten tukipilarina urakoinut maalivahti Mikko Rämö uskoo, että lauantaina alkavasta finaalisarjasta tulee kovatasoinen ja vauhdikas.

Jokipojat selvitti tiensä loppuotteluihin näennäisen helposti, sillä puolivälierä- ja välierävastukset Kiekko-Vantaa ja LeKi kaatuivat molemmat suoraan 3–0-otteluvoitoin. Kun otetaan vielä runkosarja huomioon, joensuulaisten voittoputki on kasvanut jo peräti 13 ottelun mittaiseksi. Maalivahti Mikko Rämö kuitenkin toteaa, että joensuulaiset eivät ole vielä näyttäneet kaukalossa parasta osaamistaan.

– Vaikka tässä on viime aikoina voittoja tullutkin, niin ei olla missään nimessä saatu itsestämme parasta irti. Parannettavaa on niin henkilökohtaisella kuin joukkuetasollakin. Tähän asti on pelattu niin hyvin kuin on tarvittu, mutta siitä täytyy vielä parantaa.

Lahdesta lähtöisin oleva Rämö on kantanut kuluvalla kaudella lähes täyden vastuun Jokipoikien torjuntatyöskentelystä. Runkosarjassa kiekot pysähtyivät melkein 92-prosenttisella varmuudella, ja pudotuspeleissä vauhti on vain parantunut. Kuuden ottelun jälkeen Rämön torjuntaprosentti on komeasti 95,07.

– Tuo pudotuspelien torjuntaprosentti kertoo siitä, että ollaan puolustettu hyvin joukkueena ja parannettu loppua kohti. Kokonaisuutena peli ei kuitenkaan ole ollut koko aikaa halutulla tasolla. Vielä on paljon tekemistä, vaatimaton Rämö toteaa.

Joensuulaiset ovat päässeet latautumaan lauantaina alkaviin loppuotteluihin jo viime sunnuntaista lähtien. Aika on käytetty sopivassa suhteessa harjoitteluun ja palautumiseen.

– Pari päivää huilattiin, ja sen jälkeen ollaan neljä päivää treenattu hyvin ja haettu fiilistä ja tempoa. Lepoa ja treeniä on mielestäni ollut sopivassa suhteessa. Uskon, että ollaan hyvässä iskussa ja valmiina, mutta kentällähän sen sitten näkee, Rämö pohtii.

”Lähdemme finaaleihin altavastaajana”

Vastaan finaaleissa asettuu D Team, joka on matkalla raivannut tieltään sarjan ennakkosuosikit KooKoon ja Sportin. Jokipoikia on yleisesti pidetty suosikkina ennen sarjan alkua, mutta Rämö kääntää asetelman päinvastaiseksi.

– 3–1 ollaan hävitty keskinäiset pelit tällä kaudella, ja altavastaajanahan me sinne lähdetään. D Team on todella kova nippu, jossa on viime vuoden Suomen mestareitakin mukana. Mielestäni heitä on mediassa pahasti aliarvioitu, Rämö arvioi.

– Katsoin pari KooKoo-peliä telkkarista, ja sen perusteella D Teamilla oli todella kova yritys ja liike – sillä ne menevät eteenpäin. He saivat Vaasa-voitosta varmasti paljon itseluottamusta, mikä kantoi sitten KooKootakin vastaan.

Vaikka D Team on tällä kaudella ollut Jokipojille todella vaikea vastus, Rämö torjuu jyväskyläläisten maalintekoyrityksiä mielellään.

– He pitävät kovaa vauhtia yllä ja toimittavat paljon kiekkoa maalille. Mielestäni maalivahtina on ihan mukavaa pelata heitä vastaan, kun tulee paljon tilanteita.

Tähän asti Joensuussa pelatut neljä pudotuspeliottelua ovat keränneet keskimäärin 2242 katsojaa. Rämö toivoo, että yleisö löytää lauantaina hallille vielä paljon sankkalukuisempana.

– Joensuulaiset pääsevät katsomaan finaaleja viime vuoden tapaan, ja eiköhän hallille tule hyvin väkeä. Toivotaan, että saadaan yleisöltä paljon tukea, huutoa ja kannustusta.

Kiekkoja monessa eri maassa ja sarjassa torjunut veräjänvartija esittääkin lopuksi karjalaisille kiekkojännäreille yhden pyynnön.

– Nyt joensuulaiset hallille kannustamaan!

» Lähetä palautetta toimitukselle