”Paskat fiilikset jäi”

MESTIS / Haastattelu
A-nuorista kesken kauden TUTOn edustusjoukkueen mukaan nostettu Jesse Virtanen pelasi elämänsä ensimmäisen miesten pudotuspeliottelun joukkueensa viimeisessä koitoksessa Sportia vastaan. Paljoa ei kuitenkaan käteen jäänyt.

– Paskat fiilikset. Olisin halunnut vielä käydä Vaasassakin yrittämässä ja viedä sarjaa pidemmälle. Ja tietysti nähdä näitä miesten pelejä, pettynyt Jesse Virtanen maisteli.

Vaasa vaikeana vieraskaukalona on jo jonkinlainen käsite, varsinkin TUTO-leirissä. Villisti kannustava fanipääty sytyttää pelaajan kuin pelaajan antamaan kentällä vielä pikkuisen rutiinisuoritusta enemmän.

– Jätkät sanoi, että Vaasa on vaikein mahdollinen paikka pelata. Itse kun vielä sytyn siitä, mitä enemmän on yleisöä ja meininkiä, niin olisi ollut kiva päästä se [Vaasa] kokemaan. Noissa A-nuorten peleissä meillä on ollut kuitenkin noin 50-henkinen yleisö.


Jesse Virtanen oli luonnollisesti äärimmäisen pettynyt tappion jälkeen, mutta myönsi paremman voittaneen.

Virtanen näkee muitakin poikkeavuuksia verratessaan Mestistä ja A-nuorten 1.divisioonaa. Fyysisesti nuorukainen on valmis miesten peleihin, mutta tiedostaa omat heikkoutensa.

– Ero junioripeleihin on tosi iso vauhdissa. Nyt jo pitää alkaa treenaamaan ensi kautta silmällä pitäen. Fyysinen puoli on kunnossa, mutta toi mun liikkuvuus on ihan päin honkia. Sitä ruvetaan kehittämään tässä kaikin mahdollisin keinoin, koko kesä mennään jäällä.

Jessen isoveli, Jonne Virtanen, pelaa SM-liigaa JYPin riveissä. Isoveli ei ole tullut tunnetuksi sulavasta luistelustaan, joten sieltä suunnalta lienee turha kysellä neuvoa.

– Jonne voi kertoo omat vinkkinsä, mut se voi olla, ettei liikkuminen niillä ainakaan parane.

Joulukuusta saakka edustusjoukkueen mukana ollut Virtanen toivoi enemmän vastuuta keväällä. Pasi Nielikäisen saapuminen joukkueeseen täytti kuitenkin aukkoa joukkueen fyysisellä osastolla ja vamasti osaltaan söi Virtasen peliminuutteja.

– Itse olisin tietysti toivonut, että olisin päässyt enemmän pelaamaan. Treenattua tuli ainakin kunnolla, hän pohtii saamaansa arvokasta kokemusta.

Tulevaisuus on ensi kauden osalta vielä auki, mutta työsarkaa ja motivaatiota tuntuu riittävän raskaasta tappiosta huolimatta.

– Ensi kauteen tässä tähdätään isoin odotuksin, sopimusta ei vielä ole, mutta mielelläni jatkaisin TUTOssa. Tykkään organisaatiosta ja haluaisin jäädä Turkuun pelaamaan.

– Huomisesta alkaen tähdätään ensi kauteen, heti ja nyt.

» Lähetä palautetta toimitukselle