Lepo vai pelirytmi?

LIIGA / Ennakko
KalPa ja Blues lähtevät erilaisista asemista kohti ensimmäistä puolivälierää. Espoolaiset selvittivät tiensä KalPan vastustajaksi vasta tiistaina kaadettuaan toisen kerran Lukon. Kuopiossa on huilattu viikon verran puolivälierävastustajaa odotellen.

Ratkaisun paikat

Blues matkusti Kuopioon keskiviikon aikana. Joukkue ei ole ehtinyt paljoa levähtää kolmeen otteluun venyneen Villi kortti-kierroksen jälkeen, joten tiukat Lukko-kamppailut voivat vielä ryhtyä painamaan jaloissa sarjan edetessä.

Runkosarjassa pelatut keskinäiset ottelut päättyivät kaikki kotijoukkueen voittoon. Espoolaisilla on nyt kuitenkin loistava sauma rikkoa tämä tilasto, sillä pelituntumansa ansiosta Blues on yllätysvalmis haastamaan viikon ajan huilanneen KalPan.

Kiihkeissä ja raskaissa otteluissa levon merkitys voi kuitenkin nousta kuopiolaisten eduksi, ja tämä seikka tulee korostumaan etenkin sarjan edetessä. Avausottelussa Bluesilla on kuitenkin selkeä ryöstön paikka.


Tiukka vääntö jatkuu.
Atte Rissanen - http://rissanen.kuvat.fi/

Kokoonpanot

Bluesin kokoonpanosta ovat poissa Petri Koivisto, Jani Hakanpää, Petri Lammassaari ja Tomi Ståhlhammar. Tomi Sallinen palasi aivotärähdyksen jälkeen kaukaloon tiistaisessa ottelussa Lukkoa vastaan ottaen Valtteri Virkkusen paikan.

Tanskalaisvahti Patrick Galbraith nauttii valmennusjohdon luottamusta, mutta joutui kuitenkin vaihtoon kesken pelin tiistaina. Antti Ore pelasi mainiosti, mutta espoolaisvalmennus luottanee enemmän tanskalaiseen torstaina.

KalPan kokoonpanosta ovat varmuudella poissa pitkäaikaispotilas Ryan Lannonin lisäksi kapteeni Sami Kapanen ja ruotsalaispuolustaja Adam Masuhr. Kapanen on ollut jo viikkoja sivussa harjoituksista, mutta joukkue toivoo näkevänsä kapteenin vielä kevään aikana kaukalossa. Masuhr kärsii aivotärähdyksestä, mutta puolustajan paluu tapahtunee jo tämän ottelusarjan aikana.

Muuta

Viimeisimmät ottelut, TOP5

KalPa M S P
1.Tuomas Kiiskinen 0 4 4
2.Joonas Riekkinen 2 2 4
3.Sakari Salminen 3 1 4
4.Matti Kuparinen 0 3 3
5.Ryan Glenn 1 2 3
Blues M S P
1.Joakim Eriksson 3 2 5
2.Tommi Huhtala 2 1 3
3.Mika Hannula 1 2 3
4.Toni Kähkönen 0 3 3
5.Kristian Kuusela 1 2 3

» Lähetä palautetta toimitukselle