Leijonat kompastuivat Valko-Venäjään

MAAJOUKKUE / Raportti
Salamamaali, vahva maalivahtipeli ja jäänviileät rankkarit. Sillä reseptillä Valko-Venäjä järjesti suuryllätyksen ja ryösti kahden pisteen voiton Suomen nenän edestä.

Leijonat kokivat lauantain iltaottelussa shokkialun, kun vain viiden sekunnin pelin jälkeen kiekko oli Suomen verkossa. Janne Niskala tasoitti pelin toisessa erässä, mutta huippuvireisen maalivahtinsa Andrei Mezinin johdolla Valko-Venäjä pakotti Suomen jatkoajalle ja voittomaalikilpailuun.

Ratkaisu syntyi neljännellä laukaisukierroksella. Kokenut Oleg Antonenko kävi toista kertaa ohittamassa Rinteen, ja kun tasoittavana laukojana Petteri Nummelin ei onnistunut tekemään toista osumaansa, Valko-Venäjän juhlat saattoivat alkaa.

Mezin ja sumppu myrkkyä Leijonille

Ottelun alkajaisiksi kylmä suihku rysähti Leijonien niskaan ennen kuin katsojat olivat edes kunnolla ehtineet istahtaa paikoilleen. Suomalaisviisikko nukkui aloituksessa täysin, Valko-Venäjä rynnisti nopeaan hyökkäykseen ja Sergei Demagin ohitti tarkalla takanurkkalaukauksella Pekka Rinteen.

Aikainen maali sopi täydellisesti Valko-Venäjän luotsin Glen Hanlonin suunnitelmiin. Joukkue saattoi keskittyä täysillä tiiviiseen viisikkopuolustamiseen. Aika ajoin Leijonat puskivat epätoivoisesti päätään keskialueen sumppuun.

Silloin kun keskialueen muuri murtui, viimeisenä seinänä Valko-Venäjän maalin edessä seisoi Andrei Mezin. Esimerkiksi Niklas Hagman ja Jarkko Immonen saivat todeta maukkaiden maalipaikkojen jälkeen valkovenäläisvahdin paremmakseen.

Avauserä oli Leijonien vahvaa hallintaa, mutta Valko-Venäjä muistutti yllättävissä väleissä vaarallisuudellaan. Erän viimeisellä minuutilla Aleksei Ugarov pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta laukaus suuntautui ohi.

Vaarallisia vastahyökkäyksiä

Toisen erän ensimmäinen viisiminuuttinen oli täyttä Leijonien näytöstä. Ykkösylivoimakentällinen pyöritti täyden kaksiminuuttisen ajan pakkopeliä Valko-Venäjän alueella, mutta Mezin jatkoi torjuntatyötään järkähtämättömästi.

Sitten Suomi alkoi näyttää myös haavoittuvuuttaan. Valko-Venäjä loi vaarallisia vastahyökkäyksiä ja pakotti Pekka Rinteen venymään huipputorjuntoihin. Sergei Demagin oli lähellä osua maaliin jo toistamiseen, mutta Rinne venytti jalkansa ohjauksen tielle viime hetkessä.

Lopulta ylivoimapeli tuotti Suomellekin tulosta. Niklas Hagman peitti maskimiehenä Mezinin näkyvyyden, ja Janne Niskalan rannelaukaus painui verkkoon ajassa 33.22.

Päätöserä oli toisintoa edellisistä, mutta huipputilanteita syntyi aiempaa vähemmän. Valko-Venäjä piti otteensa kurissa eikä päästänyt Leijonia ylivoimalle kuin kerran, kun taas Suomi kärsi yhden rangaistuksen enemmän. Hanlon kuitenkin tyytyi tasapelipisteeseen: ottelun kaksi viimeistä minuuttia Valko-Venäjä pääsi pelaamaan ylivoimalla, mutta joukkue ei edes yrittänyt hyökätä.

Jatkoajan vaarallisin tilanne aukesi Ugaroville, mutta hurjan minuuttimäärän edestä raatanut hyökkääjä ei jaksanut luistella läpiajotilanteessa karkuun suomalaispuolustajilta. Rinne torjui Ugarovin vaisun laukauksen helposti.

Voittomaalikilpailun peruskierroksilla eli kolmessa ensimmäisessä laukojaparissa Suomelta onnistuivat Petteri Nummelin ja Jarkko Immonen, Valko-Venäjältä Antonenko ja Mihail Grabovski. Neljännellä kierroksella kylmähermoinen Antonenko ratkaisi taiston.

Salliva tuomarilinja

Suomen pelaajat ja valmennusjohto myönsivät kamppailun jälkeen, että pelin taso oli kaukana suunnitellusta. Puhtaat paperit voi antaa vain moitteettomasta alivoimapelistä.

Leijonien ylivoima tuotti jälleen yhden maalin, mutta enempäänkin oli paikkoja. Valko-Venäjälle suuren edun tarjosi se, että tuomarilinja oli erittäin salliva, joten joukkue sai liukkaat suomalaiset kuriin sääntöjen rajamailla olleella estopelillä.

Jobinpostia toi myös Ville Koistisen loukkaantuminen. Hänen vanha jalkavammansa ärtyi taas, ja tulevan huilin pituudesta ei ole tietoa. Juha-Pekka Hytönen puolestaan sai kiekon kolmannessa erässä kasvoihinsa, mutta hän palasi vaihtoaitioon paikkauksen jälkeen.

Yllätysvoitolla Valko-Venäjä varmisti käytännössä paikkansa puolivälierissä, sillä Norjan pitäisi voittaa sekä Kanada että Slovakia ohittaakseen Valko-Venäjän. Suomi taistelee yhä lohkovoitosta ja todennäköisesti pysyy vähintään kakkosena. Ykköstilalle nousu edellyttäisi Kanadan kellistämistä jatkosarjan päätösottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle