Pikkuleijonat puhtaalla pelillä lohkovoittoon - Tšekki nurin toisen erän tulituksella

MAAJOUKKUE / Raportti
Suomi pääsi juhlimaan alkulohkon voittoa.
Kuva © Leijonat.fi
Suomi nappasi alle 18-vuotiaiden MM-kisojen alkulohkon päätösottelussa Tšekistä 4-2-voiton. Pikkuleijonat löysivät vahvan vaihteen peliin toisessa erässä takoen kaikki maalinsa erän aikana ja se riitti myös voittoon, vaikka kolmannen erän jäähyily tarjosikin Tšekille mahdollisuuden tulla peliin vielä mukaan.

Suomen ja Tšekin kohtaamisessa avauserä oli vielä melko tasaista ja jäähyjen värittämää. Maalipaikoilla ei erässä juhlittu ja erätauolle poistuttiinkin maalittomissa tasalukemissa.

Toisessa erässä Suomi lisäsi tempoa peliin ja otti pelin hallinnan täysin itselleen. Ottelun maalihanat aukaisi Niklas Nordgren, kun erää oli pelattu vain 35 sekuntia. Turnauksen ensimmäistä ottelua pelannut Rasmus Kupari täydensi vahvan erän alun siirtämällä Suomen jo 2-0-johtoon ajassa 21.11.

Suomi vyörytti hyökkäyksiä kerta toisensa jälkeen Tšekin päätyyn ja Daniel Dvorak sai venyä kumilaatan tielle kaksikymmenminuuttisen aikana peräti 14 kertaa. Justus Annunen selvisi Suomen veräjällä vain neljällä torjunnalla.

Toisen erän maali-iloittelu sai jatkoa juuri ennen puoliväliä, kun Jesperi Kotkaniemi laukoi Suomen 3-0-johtoon. Erän lopulla Tšekki otti kaksi peräkkäistä rangaistusta ja Suomi rokotti vielä kertaalleen, kun toistamiseen osunut Nordgren täräytti Kristian Tanuksen sekä kolmannen syöttöpisteensä keränneen Kaapon Kakon tarjoiluista 4-0-taukolukemat.

Päätöserässä Suomen peliä sotkivat rangaistukset ja se tarjosi Tšekille mahdollisuudet tulla peliin mukaan. Kolmen kaksiminuuttisen lisäksi Pikkuleijonat sai yhden ulosajon, kun Kotkaniemi taklasi Matej Blumelia selästä ja sai viiden minuutin rangaistuksen laitataklauksesta.

Tšekki ei onnistunut erikoistilanteista rokottamaan Suomea kuin kertaalleen Jakub Laukon iskettyä 4-1-kavennusmaalin reilun kuuden minuutin pelin jälkeen. 10 kertaa erässä torjunutta Annusta testattiin kuitenkin muutamaan otteeseen kunnolla, kun hän pysäytti muun muassa Vojtech Strondalan avopaikan ja Karel Plasekin läpiajon.

Pari minuuttia ennen päätössummeria Strondala onnistui kuitenkin yllättämään Annusen vielä toistamiseen, mutta sen lähemmäs Tšekki ei enää päässyt ja Suomi poistui kaukalosta 4-2-voitto taskussaan.

Suomi voitti B-lohkon puhtaalla pelillä ja saa vastaansa torstaina puolivälieräottelussa A-lohkossa neljänneksi sijoittuneen Valko-Venäjän.

» Lähetä palautetta toimitukselle