Leijonat niisti Latvian toistamiseen

MAAJOUKKUE / Raportti
Kuudenkymmenen minuutin paine toi Leijonille viisi maalia.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Suomen maajoukkueen ensimmäinen rypistys kohti Minskin MM-kisoja sai päätöksensä Kuopiossa. Kokeiluluontoisella miehistöllä matkassa ollut Latvia ei kummoista tasonmittaria tarjonnut. Voittolukemat 5-1 olivat samat kuin torstain pelissä Jyväskylässä.

Leijonien MM-kulkue etenee aikataulussa. Suomi kukisti Euro Hockey Challengen otteluissa Latvian kahteen otteeseen. Loppulukemat 5-1 toistivat lyhyttä historiaa, sillä torstaina Jyväskylässä maalit kirjattiin samoin lukemin. Kummassakaan pelissä Latvia ei todellista vastusta Leijonille tarjonnut.

– Ei näistä otteluista voi pelin suhteen vetää hirveästi johtopäätöksiä. MM-kisoihin mennessä molemmat joukkueet tulevat muuttumaan paljon ja silloin Latvia on vaarallinen vastustaja, summasi päävalmentaja Erkka Westerlund Latvia-pelejä.

– Ei ehkä ihan pystytty ottamaan niitä askelia, mitä olisi tänään haluttu, mutta kun alkaa ottelun alusta saakka tehdä töitä, niin kyllä se jossain vaiheessa kantaa myös hedelmää. Lopputulokseen olen kyllä ihan tyytyväinen.

Ottelun ratkaisu nähtiin päätöserän alussa, jossa Suomi iski kaksi pikamaalia. Ensimmäisen niistä iski savolaisyleisön suosikki Tuomas Kiiskinen. KalPa-kasvatti sai kiekon Juha-Pekka Hytöseltä, harhautti puolustajan ja ampui suorasta luistelusta tilanteeksi 3-1.

– Kyllä minä Hytöselle puhuin koko eilisen, että parempi on tänään tulla minulle tolpille. Onneksi se laittoi minulle ihan hyvän paikan, Kiiskinen naureskeli.

Kiiskinen nautti pelaamisesta tutussa ympäristössä.

– Hienoahan se oli olla kotihallissa ensimmäistä kertaa maajoukkuepaidassa. Tästä hallista on paljon hienoja muistoja ja aina täällä pelaamisesta nauttii. Varmaan ainutlaatuinen tulee olemaan muutenkin, kun ei täällä maajoukkue niin usein käy.

Maalihanat auki toisessa erässä

Avauserä meni ilman osumia, mutta ennen ottelun puoliväliä Suomi karkasi Miika Lahden ja Veli-Matti Savinaisen osumilla kahden maalin johtoon. Latvian kavennus syntyi Suomen avausmaaliin hienon esityön tehneen Jani Tuppuraisen harhasyötöstä. Aleksejs Sirokovs spurttasi läpiajoon ja viimeisteli Latvian ainokaisen.

Sirokovsin läpiajoa lukuun ottamatta Latvian paikat olivat todella vähissä. Vierailijat saivat koko ottelussa vain 14 laukausta kohti Juuse Saroksen vartioimaa maalia. Leijonadebytantti selvisikin iltapuhteesta helpolla.

– Tästä pelistä ei kannata hirveästi johtopäätöksiä vetää. Latvia teki oikeastaan ainoasta maalipaikasta maalin. Ei se ole ikinä kovin mukava pelata pelejä, joissa vetoja tulee niin vähän, mutta joskus pelit ovat tällaisia, Saros totesi.

– Hyvät fiilikset kuitenkin jäi, kun sai debyytin alta pois. Sai vähän uusia haasteita tähän kauteen ja omalle uralle. Jos vuosi takaperin olisi miettinyt tällaisia, niin olisi ne aika kaukaisille haaveille tuntunut. Niinhän se yleensä menee, että kun niitä ei ajattele liikaa, niin hyviä asioita tapahtuu, Saros viittasi nuorten maailmanmestaruuteen ja leijonadebyyttiin.

Päätöseräkin Suomen kontrollissa

Päätöserässä Suomi kaunisteli lukemia. Kiiskisen osuman jälkeen Jani Tuppurainen siirsi ylivoimahyökkäyksen päätteeksi kiekon verkkoon. Pikatahtiin syntyneet osumat tehtiin molemmat tasavajaalla.

– Fiksusti siinä Sallinen [Tomi] otti jäähyn, niin saatiin pari maalia. Tänään olisi pitänyt pelata enemmänkin neljällä neljää vastaan, leukaili Kiiskinen.

Päätösnumerot sai kunnian viimeistellä Kiiskisen viime kauden seurakaveri Petteri Wirtanen. Kaksi tehopistettä napanneet Tuukka Mäntylä ja Jere Karalahti alustivat, ja sentteri sai iskeä kiekon näyttävästi ohi latvialaisten maalilla torjuneen Janis Kalninsin.

Summerin soitua Niiralassa nähtiin iloisia ilmeitä, vaikka aivan pelaamisen ytimeen Leijonat ei päässyt.

– En tiedä oliko se enemmän meidän hyvyyttä kuin Latvian huonoutta, mutta kyllä me hyvin nämä pelit pelattiin. Neljä kenttää onnistui ja kaikki pelasivat vahvasti molempiin suuntiin, Kiiskinen arvioi.

Leijonien matka jatkuu ensi viikolla pelattaviin Saksa-otteluihin. Suuria muutoksia joukkueeseen ei vielä ole luvassa

– Liikehdintää ei vielä ensi viikolle ole paljon. Muutama pelaaja liittyy ryhmään ja muutama jää pois. Varmaan kolmannelle viikolle on odotettavissa enemmän muutoksia, lopetti Westerlund.

» Lähetä palautetta toimitukselle