Suomi arkaili itsensä ulos finaalista

MAAJOUKKUE / Raportti
Natalie Spooner varmisteli voiton Kanadalle kahdella maalillaan.
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com
Kanada teki välieräottelussa välttämättömät maalit ja nappasi itselleen finaalipaikan USA:n rinnalla. Parasta Suomea ei ottelussa nähty.

Suomi on saanut MM-välierissä parikseen Kanadan kaksi kertaa kolmissa viime MM-kisoissa. Niistä käsiin jäi 5–1- ja 4–1-tappiot, eikä tämä vuosi tuonut lukuihin juuri kaunistusta, kun Kanada voitti välierän 3–0.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta erän edetessä Kanada lisäsi sykettä ja oli paljon virkeämpi kuin mitä oli alkusarjan pelissä. Viiden minuutin kohdalla Suomi nappasi joukkuerangaistuksen liian monesta pelaajasta jäällä ja tällä kertaa se riitti Kanadalle.

Marie-Philip Poulin aiheutti Suomen maalilla pahennusta aiheuttamalla dominoefektin, jossa Jenni Hiirikoski kaatui Meeri Räisäsen päälle. Hetkeä myöhemmin Poulin nousi jälleen hyökkäämään, mutta hänen laukauksensa kilpistyi Minnamari Tuomiseen. Poulin oli kuitenkin kärppänä irtokiekossa ja laukoi sen tällä kertaa ohi Räisäsen.

Kanada ei onnistunut toistamiseen ensimmäisessä erässä, eikä vielä toisessakaan. Suomi sen sijaan lähti toistamiseen istumaan vaihtovirheen takia. Muutoin sai pelata kovaa ja varsinkin kanadalaiset onnistuivat käyttämään linjausta hyödyksi.

Poulin säikäytti, Spooner ratkaisi

Toisessa erässä eniten henkeä haukottiin tilanteessa, jossa Poulin oli jälleen osallisena. Tällä kertaa kanadalainen törmäsi Suomen päädyssä Mira Jalosuohon. Pari veti yhdessä kuperkeikan ja Poulinin luistimet iskeytyivät Jalosuon rinnalle lähelle kaulaa. Senttien päässä olleelta hengenvaaralta kuitenkin vältyttiin.

Suomen selkä taittui heti kolmannen erän alussa, kun Räisänen oli maalin takana siivoamassa kiekkoa Hiirikoskelle. Kiekko kuitenkin kimposi Hiirikosken luistimista maalin eteen, jonne Natalie Spooner viiletti ensimmäisenä. Rosa Lindstedt yritti työntyä väliin, mutta Spooner ei tyhjää maalia jättänyt käyttämättä.

Kymmenen minuuttia myöhemmin nähtiin viimeinen niitti, kun kiekon kanssa laitaa pitkin noussut Eve Savander näytti kompastuvan vaihtoaition edessä kanadalaispelurin jalkoihin. Spooner oli jälleen paikalla ottamassa pelivälineen haltuun, viiletti Suomen päätyyn, vei vielä puolustaja Anna Kilposen kahville ja latoi tauluun loppulukemat 3–0.

Lauantaina Kanada kohtaa totutusti finaalissa Yhdysvallat. Suomi saa pronssipelissä vastaansa Venäjän.

» Lähetä palautetta toimitukselle