Venäjä ylivoimaisesti paras!

MAAJOUKKUE / Raportti
Venäjä tahkosi huikean MM-turnauksen, maa ei hävinnyt kisoissa ainuttakaan kamppailua ja saavutti maailmanmestaruuden ansaitusti. Loppuottelussa venäläiset hassuttelivat Slovakiaa lukemin 6-2.

Huimia nimiä pursuava Venäjä voitti jääkiekon maailmanmestaruuden vuosimallia 2012 ylivoimaisella tavalla.

Yksikään maa ei turnauksessa kyennyt pysäyttämään punakonetta.
Alkulohkonsa ykköspaikan venäläiset valloittivat häviämättä lohkonsa peleistä ainuttakaan. Venäjän maalieroksi alkulohkossa kertyi loistava 27-8.

Hämmästyttävä tahti jatkui pudotuspeleissä, Venäjä riepotteli puolivälierässä Norjaa maalein 5-2, välierässä maa raateli Suomen 6-2 ja sunnuntain loppuottelussa punapaitojen runtelemaksi joutui Slovakia.

Tänä keväänä vuolemansa kulta oli Venäjälle kiekkohistoriansa kahdeksas arvokisamitali ja neljäs maailmanmestaruus. Punanutut saavuttivat jokaisessa MM-turnauksessa vuodesta 2007 lähtien aina vuoteen 2010 asti mitalin. Viime keväänä huima putki katkesi, mutta nyt ropisi jälleen kultaa.


Venäjä marssi maailmanmestaruuteen häviämättä turnauksessa kertaakaan.

Slovakia käynnisti finaalin täydellisesti

Finaalin alussa vaikutti vielä siltä, että Slovakia pystyy antamaan tasokkaan vastuksen Venäjälle. Sininutut käynnistivät finaalin loistavasti, maa satsasi selkeästi kamppailun alkuun. Slovakialaiset lähtivät peliin raikkaalla ilmeellä ja hyökkäsivät innokkaasti.

Sininuttujen erinomainen taiston avaus kantoi myös hedelmää, maan luottopuolustaja Zdeno Chara pamautti turnauksen avausmaalinsa reilun minuutin jälkeen. Jättiläisen kuti oli joukkueen ensimmäinen laukaus kohti venäläishäkkiä.

Slovakian onnistumisen jälkeen pelin ote siirtyi Venäjälle. Slovakialaiset muuttivat pelitapaansa, aktiivisen hyökkäyspelaamisen sijaan maa rupesi puolustaa enemmän. Sininutut pelasivat keskialueella tiiviisti ja omassa päässään puolustivat tarkasti.

Tämän vuoksi hyökkääminen olikin punakoneelle hankalaa, maa ei onnistunut montaa kontrolloitua hyökkäystilannetta järjestämään erän aikana.

Venäjän Pavel Datsjukin tähdittämä ketju pääsi kuitenkin murtautumaan slovakian puolustajilta maalintekoon erän puolivälissä. Datsjuk rytmitti punapaitaisten hyökkäyksen mainiosti ja syötti kiekon toiselle supertähdelle Aleksander Ovetškinille.

Ovetškin kiikutti kumilaatan ylös ja tarjoili makoisan passin Slovakian maalin toisella puolella huidelleelle Aleksandr Sjominille, Sjomin sivalsi maansa tasoihin.

Venäjän osuman jälkeen slovakialaisetkin ryhtyivät taas hyökkäämään terhakkaammin, mutta taiston ote pysyi yhä venäläisillä.

Slovakian hyökkäyspelaaminen perustui avauserässä lähinnä hyviin vastahyökkäyksiin.

Venäjä ratkaisi maailmanmestaruuden toisessa erässä

Keskimmäisessä erässä Venäjä sinetöi maailmanmestaruutensa. Punapaidat latoivat kolme osumaa erän aikana. Tarkasti muuten pelissä puolustaneille slovakeille sattui muutama virhe ja ne venäläiset hyödynsivät tylysti.

Venäjän toisen häkin värkkäsi Alexandr Perezogin, Aleksandr Popov nousi Slovakian maalille ja syötti laatan Perezoginille, joka pamautti pelivälineen rysään.

Osumaa edelsi sekava tilanne, kun kaksi slovakialaispuolustajaa esiintyivät maalivahteina, maalivahti Jan Lacon ajautuessa ulos tilanteesta.

Punanuttujen kolmannen maalin suorastaan taiteili kaksikko Aleksei TereštšenkoNikolai Zherdev, parivaljakko siirteli ensin lättyä Slovakian maalin edessä ja hetken pyörittelyn jälkeen Tereštšenko tälläsi verkon heilumaan.

Venäläisten neljännen niitin hassutteli finaalissa kahdesti iskenyt Sjomin. Suurin kiitos osumasta lankeaa huippusentteri Datsjukille, joka maalintekoa edeltäneessä tilanteessa riisti kiekon hienosti slovakialaispelaajalta.

Keskimmäisessä erässä Slovakia pyrki hyökkäämään hanakammin kuin avauserässä, se panosti vastahyökkäyksiin, mutta venäläiset puolustivat huolellisesti.

Punanutut karvasivat hyvin, jolloin Slovakia ei saanut kiekkoa ylös ja Venäjä myös puolusti tarkasti omassa päässään. Slovakia sai toisinaan nostettua vastahyökkäyksiä, mutta maalintekotilanteet jäivät tyystin uupumaan.

Päätöserässä maalaitiin vielä kahdesti. Ensiksi iski punakone, slovakialaiset menettivät kiekon helposti omalla alueellaan ja Datsjuk pääsi iskemään venäläisten kuudennen osuman.

Seuraavaksi Slovakia onnistui myös viimeistelyssä, se rakenteli hienon ylivoimakuvion, jonka päätteeksi Chara ohjasi näppärästi lätyn verkkoon. Osuma oli puolustajakolossin finaalin toinen.

Päätöserä kiekkoiltiin mainiolla tasolla, vaikka kullan kohtalo ratkesi jo edellisessä erässä. Slovakiakin pelasi loppuun asti. Kolmas erä sujui vauhdikkaasti, kummankin maan nostaessa vuorotellen hyökkäyksiään. Etenkin Venäjä sai järjesteltyä upeita maalintekotilanteita vielä viimeisessäkin erässä.

Pelin loppuun Venäjän välieräsankari Jevgeni Malkin pommitti finaalin lopputulokseksi 6-2. Voittonsa myötä Venäjä valloitti historiansa neljännen maailmanmestaruutensa.

Slovakialle hopea oli puolestaan vasta neljäs arvokisamitali, edellisen kerran maa juhli mitalia yhdeksän vuotta sitten vuonna 2003. Silloin sinipaidat ottivat pronssia.

» Lähetä palautetta toimitukselle