USA vei naisten MM-kisojen kullan ennätyslukemilla

MAAJOUKKUE / Raportti
Malmön MM-kisat päättyivät yhdysvaltalaisjuhliin.
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com
USA ja Kanada järjestivät todellisen jääkiekkospektaakkelin naisten MM-kisojen finaalissa. Joukkueet takoivat yhteensä ennätykselliset 12 maalia USA:n voittaessa lukemin 7−5. Peli olisi voinut kääntyä kummalle tahansa, niin vaihteleva ja jännittävä se oli.

Ottelun avauserästä ei vauhtia ja tilanteita puuttunut. USA oli selkeästi hallitsevampi osapuoli ja takoikin 3−0-johdon Anne Pankowskin, Hilary Knightin ja Megan Kellerin maaleilla reilussa kymmenessä minuutissa. Kanada ei meinannut saada millään otetta pelistä ja olikin pahasti yhdysvaltalaisten jaloissa.

Kanada pääsi kuitenkin ylivoimalle vain reilu minuutti kolmannen maalin jälkeen ja hyödynsi sen heti. Rebecca Johnston pääsi kiepauttamaan kiekon sisään maalin edustalta. USA:n maalivahti Jessie Vetter olisi voinut olla tilanteessa paremmin hereillä, sillä veto upposi helpohkosti.

Erän loppu tarjoili vielä kaksi maalia 39 sekunnin välein. Ensin Kanadan maalivahti Ann-Renee Desbiens päästi Anne Schleperin vedon melko helposti taakseen, mutta kanadalaiset tulivat taas maalin päähän Marie-Philip Poulinin osumalla. Hurja erä tarjoili siis lopulta kuusi maalia ja jätti ilmoille kysymyksen siitä, pysyykö ottelun intensiteetti yhtä kovana loppuun saakka.

Kanada kumautti USA:n tonttiin

Kanada vaihtoi maalivahtia erän alkaessa, kun Geneviève Lacasse korvasi Desbiens'n. USA jatkoi hallintaansa erän alkupuolella, vaikka vauhti hiipuikin. Joukkue teki viidennen maalinsa reilun seitsemän minuutin kohdalla, kun Haley Skarupa onnistui.

Sitten tapahtui jotain todella ottelutapahtumiin nähden yllättävää. Kanada sai löytyä ison vaihteen silmään ja aloitti nousunsa. Sen aloitti Brigette Lacquette maalillaan ajassa 30.03. Kaksi minuuttia ja kolme sekuntia myöhemmin tilanne olikin jo 5−5. Kanadalaiset tulivat tasoihin Johnstonin ja Caroline Ouelletten maaleilla.

USA:kin vaihtoi maalivahtia Vetteristä Alex Rigsbyyn neljännen maalin jälkeen, mutta se ei auttanut. Kanada sai yksinkertaisesti sanottuna niin vahvan otteen itselleen, etteivät yhdysvaltalaiset enää pystyneet jatkamaan hallintaansa. Asetelmat päätöserään olivatkin todella kutkuttavat.

Kyllä USA sittenkin oli vahvempi

Päätöserä oli tasainen ja luonteeltaan kyttäävä aina puoliväliinsä saakka. Kumpikin joukkue sai kyllä tilanteita ja ylläpidettyä peliään, mutta tulosta ei tullut.

Lopulta ajassa 51.44 USA aloitti pelin ratkaisemisen. Knight ja Brianna Decker karkasivat kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen ja jälkimmäinen viimeisteli johtomaalin. Uusi isku tuli jo minuutti ja 35 sekuntia myöhemmin, kun Kendall Coynen veto upposi kaukaa.

Kanada taisteli vielä täysin rinnoin, mutta joutui vielä kertaalleen alivoimallekin, joka hankaloitti takaa-ajoa. Joukkue otti maalivahdin ulos ja aikalisän reilu minuutti ennen loppua, muttei onnistunut enää edes saamallaan ylivoimalla. Täten USA vei jännän ottelun voiton lukemin 7−5 ja jatkoi viime vuosien MM-kisojen dominointiaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle