Suomi jyräsi helppoon voittoon

MAAJOUKKUE / Raportti
Suomi jyräsi Ukrainan iltapäivän laiskavauhtisessa ottelussa selvin 5-0 (1-0,3-0,1-0)-numeroin. Toisessa erässä Suomi karkasi kahdella ylivoimamaalilla tavoittamattomaan johtoon. Suurinumeroisesta voitosta huolimatta pelaajat hakivat vielä omia roolejaan.

Ottelun ensimmäinen erä oli jossakin määrin rangaistusten sävyttämä. Suomalaisten liike oli heikkoa, ja tämän takia joukkue ottikin muutaman jäähyn. Vaikka leijonamiehistö hallitsi ottelua, ei vaarallisia paikkoja luotu kuin muutama.

lisää

Avaus jännitti, mutta maali helpotti
[lue lisää]



Valmentajien mietteet ottelun jälkeen
[lue lisää]

Suomi siirtyi johtoon, kun Ville Peltonen pelasi Pekka Saravon vapaaksi Ukrainan maalinkulmalle. Saravo ei erehtynyt, vaan siirsi kiekon tarkalla rannelaukauksella Igor Karpenkon selän taakse.

Toisessa erässä Suomi lisäsi hieman vauhtia ja yleisilme muuttui paljon positiivisemmaksi. Ennen erän puoltaväliä ei enää ottelun voittajasta ollut epäselvyyttä.

Suomen toisen maalin värkkäsi maalin eteen unohdettu Sean Bergenheim, joka otti Petri Kontiolan kovan syötön haltuunsa maalin edessä. Bergenheim huijasi Karpenkon jäihin ja nosti rystypuolelta kiekon Ukrainan maaliin.

Suomi siirtyi 0-3-johtoon ottelun 27. minuutilla, kun pitkän 5-3–ylivoimapyörityksen jälkeen Petteri Nummelin laukoi kiekon maaliin samaan aikaan kun Ukraina sai neljännen kenttäpelaajan kentälle.

Tämän jälkeen Ukrainalta hävisi pelihuumori kokonaan. Sinikeltaiset ottivat putkeen neljä kahden minuutin jäähyä ja Suomi pääsi pelaamaan useamman minuutin kahden miehen ylivoimaa.

Ylivoima ei ollut aivan terävimmillään, mutta Suomi pystyi tekemään yhden maalin, kun Pärssinen laittoi Karpenkosta ponnahtaneen kiekon maaliin.

Kokonaisuutena toinen erä oli täysin Suomen. Ukrainalla ei ollut yhtään paikkaa ja Suomen keskialueen puolustuspeli ohjasi yksittäiset hyökkäyksen kulmiin.

Turhaa pelailua

Viimeinen erä oli lähinnä pelailua. Tosin muutama erikoisuuskin nähtiin. Tuomo Ruutu onnistui puhumaan itselleen kymmenen minuutin käytösrangaistuksen ja Tomi Kallio sai pelirangaistuksen heitettyään rikkinäisen mailan katsomoon.

Erässä nähtiin myös yksi maali, kun Petri Kontiola polki alivoimalla yksin läpi Sean Bergenheimin syötöstä nostaen tyylikkäästi 0-5–lukemat.

Vaikka katsojille viimeinen erä ei antanut juuri mitään, Suomen joukkueen yhteen hitsautumisen kannalta se oli tärkeää. Suomi jatkaa alkusarjan otteluita sunnuntaina, kun vastaan asettuu Tanska.

» Lähetä palautetta toimitukselle