Reto ei surrut - Sveitsi voittomaalikilpailun valtias

MAAJOUKKUE / Raportti
Niederreiterin osuma vei pelin jatkoajalle.
Kuva © Getty Images
Sveitsi ja Kanada joutuivat etsimään paremmuuttaan voittomaalikilpailusta. Sveitsi nosti pistemääränsä viiteen ottamalla 3-2-voiton.

Sveitsi käytti kahdeksaan kierrokseen venyneessä kilpailussa seitsemää eri pelaajaa. Ainoana pelaajana kahdesti kävi yrittämässä Reto Suri, joka myös onnistui molemmilla kerroilla. Ensimmäinen osumista syntyi laukomalla ja toinen harhauttamalla. Ainoa Kanadan onnistuja oli Matt Duchene, joka myös epäonnistui myöhemmin.

Kanadalla oli hyvä tilaisuus siirtyä johtoon jo ensimmäisellä minuutilla, kun se pääsi kahdella yhtä vastaan-hyökkäykseen. Claude Giroux'n syöttö oli kuitenkin huono, eikä ratkaisua syntynyt.

Muuten Kanadan alku oli lauantain tapaan varsin vaisu, ja Sveitsi hallitsi ajoittain peliä avauserässä. Stéphane Robidas'n 2+2-minuuttinen antoi avaimet Sveitsille siirtyä johtoon. Kanada hallitsi alivoiman aikana aloituksia, ja Sveitsin hyökkäysyrityksissä Mike Smithin totutun hyvä mailapeli pitivät sveitsiläiset aisoissa. Ylivoiman päätyttyä Sveitsi kuitenkin teki ansaitun johtomaalin. Denis Hollenstein lämäsi Julian Walkerin tarjoamasta vastakiekosta avausmaalin. Tilanne sai alkunsa Giroux'n kiekonmenetyksestä.

Kanada laukoi avauserässä vain kolme kertaa kohti Martin Gerberin vartioimaa maalia.

Suunta kääntyy

Toisessa erässä Kanada piristyi, ja saikin erän alkuun ylivoiman. Toinenkin sveitsiläisrangaistus tuli ennen erän puoltaväliä. Sveitsi piti kuitenkin pintansa, eikä Kanada onnistunut maalinteossa. Sveitsi sai myös painostusjaksoja, mutta heidän laukauksensa suuntautuivat liian usein ohi.

Erän loppupuolella peliin aiheutui pitkä katko pleksin hajoamisen takia. Pian pelin jatkumisen jälkeen Andrew Ladd tasoitti pelin Luke Schennin komeasta syötöstä päätykiekon jälkeen. Reto Suri oli päästä maalin edestä kuittaamaan hetki myöhemmin, mutta Smith oli Kanadan maalilla valppaana.

Sveitsi tuli toisen erätauon jälkeen jälleen paremmin mukaan, mutta ei saanut lisäosumia. Toisessa päässä Kanada meni johtoon seitsemän ja puolen minuutin jälkeen Matt Readin yllättävällä vedolla pienestä kulmasta.

Kanadan johto-osuman jälkeen Sveitsi oli kuitenkin painostavampi osapuoli, ja se saikin kiekon maaliin ruuhkasta, kun noin kuusi minuuttia varsinaista peliaikaa oli jäljellä. Nino Niederreiterin osuma hyväksyttiin vasta videotarkistuksen jälkeen, sillä sitä epäiltiin ensin potkuksi. Sveitsillä oli tasoituksenkin jälkeen paremmat tilaisuudet, mutta ottelussa edettiin lopulta jatkoajalle. Siinäkään ei ratkaisua syntynyt, joten Sveitsin voitto ratkesi vasta voittomaalikilpailussa.

Vaikka Sveitsi onkin pelannut vahvasti sekä Ruotsia että Kanadaa vastaan, sillä on yksi suuri ongelma: aloitukset. Joukkue on voittanut vain noin neljänneksen aloituksista, eikä ollutkaan ihme, että ne olivat osa harjoituksia lauantaina.

Sveitsille kahden etukäteen vaikean ottelun saldo viisi pistettä on loistava. Jos etukäteen joukkueessa ajateltiin kuolemanottelun olevan Norjan kohtaaminen, nyt myös Norja tarvitsee pisteitä isommiltaan, jos Sveitsi vain selvittää kunnialla lohkon etukäteen heikoimman kolmikon Tanskan, Slovenian ja Valko-Venäjän.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle