Venäjä murskasi Leijonat Kovaltšukin ja Radulovin johdolla

MAAJOUKKUE / Raportti
Alexander Radulov ja Ilja Kovaltšuk iskivät kaksi maalia mieheen, kun Venäjä kaatoi näytöstyyliin Suomen.
Kuva © Tomi Hänninen
Avausottelustaan ärsyyntynyt Venäjä oli hurjassa vireessä lauantaina Suomea vastaan. Venäjä yltyi kunnon murskajaisiin, sillä se mätti ottelussa peräti kahdeksan maalia.

Leijonat aloitti turnauksensa torstaina Prahassa, jolloin Tsekki kaatui 3-0. Venäjä sen sijaan oli vaisu avausottelussaan, kun Ruotsi nappasi voiton 4-1. Suomen ja Venäjän edellinen kohtaaminen päättyi Suomen 2-1-voittoon marraskuussa Helsingin turnauksessa

Leijonat teki kokoonpanoonsa muutoksia, kun pelikiellosta vapautunut Ilari Melart pelasi Janne Niskalan kanssa samassa puolustusparissa ja Jesse Saarinen nousi hyökkäyksessä kakkosketjun laitaan. Maalille luisteli Jussi Rynnäs, jonka kuitenkin korvasi avauserässä Harri Säteri Venäjän iskiessä kolmannen maalinsa.

Suomi pelasi juuri sellaista jääkiekkoa, jota Venäjää vastaan ei saisi pelata. Hyökkäyspelaaminen oli kuritonta ja sekavaa. Suomen pelaajilla oli enemmän intoa kuin järkeä, minkä Venäjä käytti nopein vastahyökkäyksin loistavasti hyväkseen.

Suomi tyrmättiin heti ensimmäisessä erässä

Avauserä oli Suomen kannalta musertava. Peliä oli takana alle kaksi minuuttia, kun Venäjä johti jo 2-0. Kotijoukkueen vahvan alun jälkeen Suomikin pääsi paremmin peliin mukaan. Kontrollilähdöin peliä pystyttiin rytmittämään ja siten hallitsemaan pelin tempoa.

Kiekollinen pelaaminen oli kuitenkin huolimatonta ja kuritonta. Sen lisäksi Suomi ylipelasi hyökkäyksiään, kun puolustajat nousivat holtittomasti hyökkäysalueella. Venäjä pääsi jatkuvasti käyttämään parasta asettaan eli nopeita vastahyökkäyksiä.

Venäjän neljäs maali oli hyvä esimerkki liian rohkeasta hyökkäyspelaamisesta. Suomella oli neljä pelaajaa syvällä Venäjän alueella. Rohkea pelaaminen kostautui tylysti, kun Alexander Radulov ja Ilja Kovaltšuk pääsivät kahdella yhtä vastaan, ja Radulovin erän toinen maali vei Venäjän 4-0-johtoon.

Venäjä takoi rumat lukemat

Toinen erä jatkui siitä, mihin ensimmäinen jäi, kun Venäjä takoi taululle kolme maalia lisää. Tällä kertaa oli Kovaltšukin vuoro tehdä kaksi maalia yhdessä erässä. Suomikin onnistui kertaalleen maalinteossa, kun Antti Pihlström osui ylivoimalla. Toisen erän jälkeen Venäjä johti 7-1.

Suomi pystyi kolmannessa erässä tuottamaan ajoittain hyvää hyökkäyspeliä, kun Venäjä nosti jalkaa kaasulta. Silti Venäjä iski vielä kolmannessakin erässä maalin, kun Danis Zaripov viimeisteli illan toisensa. Lopputulos oli lohduton 8-1. Suomi kohtaa sunnuntaina turnauksen päättävässä ottelussa Ruotsin.

» Lähetä palautetta toimitukselle