Suomi selvästi edellä USA:ta

MAAJOUKKUE / Raportti
Leijonat aloittivat vaisusti, mutta otti lopulta selvän 4-0 voiton USA:sta. Voitolla Suomi nousi viiteen pisteeseen ja varmisti paikan puolivälieriin. Samalla Suomi kiristi taistelua lohkon voitosta. USA:lla ei riittänyt paukkuja ensimmäistä kahta minuuttia lukuunottamatta.

Antero Niittymäen nollapeli ja Leijonien tiivis puolustus olivat tänään liikaa vahvasti nuorentuneelle USA:lle. Se ei saanut konettaan käyntiin kunnolla ja joutui tyytymään 4-0 tappioon. Leijonat tarrasivat kiinni lohkovoittoon, josta se taistelee Kanadan kanssa maanantaina.

Niittymäki sytytti

Ottelu sai varsin räväkän alun, kun USA sai rangaistuslaukauksen reilun kahden minuutin pelin jälkeen. Tilanteeseen johtanut virhe tapahtui hyökkäyssiniviivalla Tuukka Mäntylälle, joka menetti kiekon ja Yan Stastny pääsi luistelemaan läpi. Mikko Luomalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin koukata Stastny. Ottelun erotuomari Milan Minar nosti oikeutetusti kätensä rangaistuslaukauksen merkiksi. Stastynylta loppuivat kuitenkin keinot ja Antero Niittymäki otti komean kopin. Mäntylälle sattui myös toinen iso virhe ja valmennusjohto katsoi parhaaksi laittaa Mäntylä penkille.

Suomelle tuli virheitä omassa päässä, joista USA pääsi maalipaikkoihin, mutta Niittymäki kesti. Molemmat saivat myös yhden ylivoiman, mutta maaleja ei syntynyt. Heti USA:n rangaistuksen umpeuduttua alkoi kuitenkin tapahtua. Jussi Jokinen pelasi kiekon siniviivalle Luomalle, joka laukoi tolppaan. Paluukiekon reppuun ja Suomen 1-0 johtoon laittoi Mikko Koivu, yhdysvaltalaisvahti Craig Andersonin etsiessä vielä pelivälinettä. Pelikello näytti aikaa 11.13. Suomella oli vielä 5-3 ylivoima, mutta tulosta ei tullut.

Suomi menee menojaan

Toinen erä lähti käyntiin Suomen viedessä peliä. Asiaa auttoi se, että Leijonat saivat vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen ylivoiman. Maali jäi kuitenkin tekemättä. Tulosta tuli sen sijaan tasakentällisin, kun Sean Bergenheim karvasi kiekon Riku Hahlille. Hahl käytti kiekon Jarkko Ruutulla, joka pelasi kiekon b-pisteelle Bergenheimille. Bergenheim ajoi maalille ja uitti Andersonin längistä 2-0.

USA jäi toisessa erässä jalkoihin ja ajassa 13.09 Suomi pääsi kahden miehen ylivoimalle. Tällä kertaa 5-3 ylivoimapeli toimi ja Petteri Nummelin laukoi ajassa 32.43 Suomen 3-0 johtoon. Esityön maaliin teki Mikko Koivu, joka löysi Nummelinin b-pisteiden välistä ja hän laukoi tarkasti vasempaan yläkulmaan. Osa kunnia maalista kuuluu myös Tuomo Ruutulle, joka Hal Gillin kanssa teki muurin Andersonin eteen, eikä hänelle jäänyt pienintäkään mahdollisuutta torjuntaan.

Suomi jatkoi ylivoimalla, mutta tilanne aukenikin USA:lle. Yan Stastny pääsi uudelleen läpi, mutta Niittymäki hoiti tämänkin. Aki Berg sai kuitenkin rangaistuksen ja Suomen ylivoima loppui siihen. USA:lla oli vielä 5-3 ylivoima, mutta pyöritys oli tehotonta ja kolmanteen erään lähdettiin Suomen 3-0 johdossa.

USA:n rynnistys jää näkemättä

USA ei saanut kolmannessa erässä kiriä aikaiseksi ja hakkasi päätään Suomen puolustukseen. Se sai pelata vielä kahdesti ylivoimalla, mutta peli oli tehotonta ja Suomi selvitti ne suhteellisen vaivattomasti. Ne vähäiset tilanteet Niittymäki hoiti varmasti.

Suomi loi hyviä maalipaikkoja, mutta viimeinen terävyys puuttui. Leijonat kaunistelivat loppulukuja kuitenkin vielä kerran. Riku Hahl ajoi sisään oikealta laidalta ja jätti kiekon Lasse Kukkoselle, joka laukoi pisteiden välistä oikeaan yläkulmaan. Näin Suomi voitti USA:n selvästi 4-0.

Paljon positiivisia muutoksia

Leijonien alku oli vaikea. Rangaistuslaukaukseen asti ryhmä oli ottavana osapuolena. Ilmeisesti kuitenkin Niittymäen huipputorjunta sai viimeisellän joukkueen heräämään. Tämän jälkeen Suomella ei ollut suuria vaikeuksia viedä peliä. Esitykseen on oltava todella tyytyväinen, sillä ne asiat joita piti korjata, tuli tehdyksi. Jäähymäärä oli jo inhimillisempi, mutta ennen kaikkea alivoima toimi jo huomattavasti paremmin. USA ei missään vaiheessa päässyt pyörittämään ylivoimaa isolla vaihteella.

Myös uudet ketjukoostumukset toimivat ja etenkin Tommi Santala pääsi rooliinsa hyvin sisään. Myös ketju Ruutu-Koivu-Jokinen oli jo lähellä sitä mitä heiltä odotetaankin. USA:lle on annettava tunnustusta, sillä se oli selvästi liikkuvampi kuin aikaisempina vuosina. Ryhmä on nälkäinen ja vaikea vastustaja kenelle tahansa, mutta nuorella joukkueella suoritustaso ailahtelee. Etenkin heidän vastahyökkäyksensä ovat vaarallisia. Sen sai myös Suomi tuntea, mutta onni ja Niittymäki säästi takaiskuilta.

Leijonien urakka jatkuu sunnuntaina Norjaa vastaan ja silloin kaukalossa nähdään tämän päivän tietojen mukaan myös Olli Jokinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle