Avauserän tylytys riitti Pikkuleijonille Valko-Venäjän kaatoon - Kotkaniemen peli päättyi loukkaantumiseen

MAAJOUKKUE / Raportti
Nordgrenin maalitehtailu jatkui puolivälierässäkin yhden maalin verran.
Kuva © Leijonat.fi
Suomi näytti alle 18-vuotiaiden MM-kisojen puolivälierissä kaapin paikan Valko-Venäjälle jo avauserässä karkaamalla 3-0-johtoon. Pikkuleijonat korjasi ottelusta voiton lopulta 5-2-numeroin ja eteni välieriin Ruotsia vastaan.

Suomi iski puolivälieräottelussa pelin pakettiin jo avauserässä ohittamalla kolmesti Valko-Venäjän maalia vartioineen Nikita Tolopilon. Valkovenäläisvahti oli avauserässä täystyöllistetty, sillä hänelle merkittiin erässä peräti 15 torjuntaa.

Ottelun avausmaali syntyi jo vajaan parin minuutin pelin jälkeen, kun Leevi Aaltonen napautti ylivoimalla maalin edestä kiekon verkkoon. Suomi pääsi erässä kaikkiaan kolmesti kokeilemaan ylivoimansa toimivuutta, mutta 1-0-osuma jäi ainoaksi ylivoimaosumaksi erässä.

Erän jälkimmäisellä puoliskolla Kaapo Kakko ja Jesse Moilanen lisäsivät Suomen johdon 3-0:aan.

Toisessa erässä Suomen tempo pelissä hieman laski ja peli tasoittui huomattavasti avauserään nähden. Erän alussa Valko-Venäjä onnistuikin kaventamaan pelin 3-1:een Vladimir Alistrovin osumalla.

Suomikin väläytteli erässä kuitenkin osaamistaan ja Kim Nousiainen vei turnauksen avausmaalillaan Suomen uudelleen kolmen maalin johtoon ajassa 27.39.

Erän loppupuolella Valko-Venäjä otti kaksi peräkkäistä rangaistusta ja se kostautui. Suomen ykköspyssynä turnauksessa häärinyt ja kuusi osumaa alkulohkossa iskenyt Niklas Nordgren räväytti kahden miehen ylivoimalla 5-1-johtolukemat.

Päätöserän alussa Suomi sai jobinpostia, kun joukkueen ykkössentteri Jesperi Kotkaniemi joutui jättämään pelin kesken loukkaantumisen vuoksi. Kotkaniemi loukkasi jalkansa Aleksander Shkrabovin taklattua häntä, mutta hyökkääjä on päävalmentaja Tommi Niemelän mukaan kuitenkin kunnossa.

Pikkuleijonat ei päätöserässäkään enää aivan parhaaseensa syttynyt, mutta piti pelin hallussaan tekemällä kentällä tarvittavan. Maaleja erässä nähtiin yksi, kun Valko-Venäjän Ilja Usov laukoi 5-2-kavennuksen erän alussa.

Suomi eteni voitolla välieriin, jossa se lauantaina saa vastaansa Ruotsin.

» Lähetä palautetta toimitukselle