Ukraina Leijonien kynsiin

MAAJOUKKUE / Ennakko
Hyvän taistelun jälkeen saadun avausvoiton jälkeen Suomella on edessään erilainen haaste. Vastaan asettuu ennakkoon selkeästi heikompi Ukraina. Onko asenne kunnossa, vai pääsevätkö ukrainalaiset iskemään puskista?

Suomi onnistui lopulta kääntämään voiton itselleen, vaikka alku USA:ta vastaan olikin hankala. Voiton takeena olivat liikkuva ja taisteleva peli. Eräät leijonapuolustajat olivat kaukalossa enemmän eksyksissä kuin suomalainen kisaturisti Ostravan kaduilla. Vastaan asettuva Ukraina selvisi puolestaan vähin vaurioin asennevammaisen Slovakian käsittelystä. Tappiolukemat olivat vain 0-2, kiitos maalivahti Konstantin Simtshukin.

Markkanen tolppien väliin

Yhdysvaltoja vastaan voiton torjunut Mika Noronen saa lepovuoron, sillä Ukrainaa vastaan maalia vartioi Jussi Markkanen. Markkanen ei turnaukseen valmistavissa otteluissa aivan parhaalla mahdollisella tavalla esiintynyt, joten nyt on näytön paikka.

Hei me heilutaan, mutta ei me kaaduta, kuuluvat Tiktakin epävirallisen kisabiisin sanat. Mutta Niinimaan Janne kaatui. Tästä syystä Niinimaa on vaihtanut luistimiensa terät, jottei CEZ Arenan jää jatkossa osoittaudu liian liukkaaksi. Suomi tarvitsee kokeneen NHL-pakin panosta, sillä puolustusmateriaali on kapeahko. Muutenkin suomalaispuolustuksella on heräämisen paikka, myös Tuukka Mäntylä ja Antti-Jussi Niemi olivat ajoittain pahasti jenkkien vietävänä. Vastassa on ”vain” Ukraina, mutta tarpeeksi taitoa avopaikoista rankaisemiseen löytyy kyllä.

Suomi saanee nyt myös Jarkko Ruudun mukaan. Vatsaflunssa on taakse jäänyttä elämää ja Ruutu on käynyt jo jäällä. Ukraina on ennakkoon arvioituna sen verran heikompi vastus, että oikein asennoitumalla Suomella ei tule olemaan mitään hätää. Maalintekoharjoitukselle olisi siis erinomainen sauma. Hyökkäysketjut esiintyivät melko tasaisesti. Kaksikko Lasse Pirjetä-Antti Laaksonen esitti parasta suomalaisosaamista, mutta myös Ville Peltosen panos oli hyvä. Kaikki neljä vitjaa pystyivät luomaan painetta, mikä on erinomainen asia. Viimeistelytarkkuudessa parantamisen varaa on runsaasti.

Lähes mahdoton tehtävä

Ukrainalaisia ei käy kateeksi. USA:n flopattua viime vuoden turnauksessa perinpohjaisesti, joutuivat arojen pojat todella kovaan seuraan. Jatkoon päästäkseen Ukrainan pitäisi voittaa joko Suomi tai USA, mikä ei parhaalla tahdollakaan sanottuna kovin todennäköiseltä vaikuta. Slovakia säästi ukrainalaiset pahalta nöyryytykseltä pelaamalla laiskasti. Asenteessa piilee Ukrainan mahdollisuus Suomeakin vastaan. Pienenkin löysäilyn ovat ukrainalaiset valmiina käyttämään hyväkseen.

Maalivahtipeli nousee avainasemaan. Konstantin Simtshukille sattui Slovakiaa vastaan yksi todellinen hörppy, mutta muuten mies pelasi mainiosti. Samanlaista peliä tarvitaan Suomeakin vastaan, mutta pahaksi ei olisi vaikka imurin töpseli olisi tällä kertaa irti seinästä ottelun alusta lähtien. Ukrainan puolustuksen tukipilari on elävä legenda, 41-vuotias Valeri Shirjajev. Kokenut isähahmo luo rauhallisuutta peräpäähän ja kantaa itseoikeutetusti kapteenin C-kirjainta paidassaan. Ukrainan puolustus on melko isokokoinen, etenkin Andrei Srjubkon kovia otteita kannattaa katsojien pitää silmällä. Maalinedustalla ei ylimääräistä tilaa liene tarjolla.

Ukrainan hyökkäyspelin tasosta ei Slovakia-ottelun perusteella voi pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdä. Vadim Shahraitshuk on osoittanut vaarallisuutensa aikaisemminkin ja kuuluu yhdessä Pohjois-Amerikassa kiekkoilevan Sergei Varlamovin kanssa Ukrainan hyökkäyksen avainhahmoihin. Itäeurooppalaisten joukkueiden tapaan Ukraina pyrkii pitämään paljon kiekkoa, mutta suomalaisten vauhdissa pysyminen voi olla vaikeaa.

Asennemittari

Ottelu on paperilla selvä. Suomen tulisi viedä hidasta Ukrainaa useammalla maalilla. Urheilu on kuitenkin siitä mielenkiintoista, että ennakkosuosikkeja on kaatunut ennenkin. Itävalta oli jo lähellä räjäyttää pommin Kanadan pelattua huolimattomasti. Niinpä Ukrainallakin on mahdollisuutensa. Simtshukin torjunnat ja Suomen virheiden sataprosenttinen hyödyntäminen voivat siivittää ukrainalaiset yllätykseen.

Jos Suomi onnistuu iskemään avausosuman nopeasti, ei pelissä pitäisi ongelmia tulla. Mitä pidempään nolla maalisarakkeessa säilyy, sitä hankalammaksi urakka muuttuu. Nopea maali vapauttaisi peliä. Normaalitasollaan pelaava Suomi kyllä Ukrainan voittaa, joten asenne on ratkaiseva. Jos Suomi löysäilee ja laiskottelee, tulee iltapäivästä pitkä ja vaikea.

» Lähetä palautetta toimitukselle