Pikkuleijonat jahtaa lohkovoittoa - Puljujärvi suoraan ykkösketjuun

MAAJOUKKUE / Ennakko
Eeli Tolvanen (vas.) ja Kristian Vesalainen ovat olleet Suomen kirkkaimpia tähtiä toistaiseksi.
Kuva © Andreas Robanser / Puckfans.at
Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue kohtaa Suomen aikaa puoliltaöin alkavassa alkulohkon päätösottelussa Kanadan. Ottelussa on suuri panos, sillä sen voittaja on lohkovoittaja.

Kanada on voittanut toistaiseksi kaikki kolme otteluaan varsinaisella peliajalla ja lähtee päätösotteluun siis yhdeksän pisteen turvin. Vaahteranlehtipaitojen maaliero on peräti 16-4.

Pikkuleijonien saldo on kahdeksan pistettä, kun kolmesta voitosta yksi tuli vasta voittomaalikilpailussa. Suomen maaliero ennen päätösottelua on 12-6.

Suomen takalinjoilla luutiva Urho Vaakanainen on tyytyväinen joukkueensa pelin tasoon toistaiseksi.

− Pelit ovat alkaneet ihan mallikkaasti. Vielä on parannettavaa koko joukkueella, mutta hyvällä mallilla on peli, Vaakanainen analysoi.

− Ihan odotetulla tasolla olemme pelanneet. Pieniä asioita kun parannamme, niin pääsemme sille parhaalle tasolle.

Pikkuleijonat ovat tehneet kolmessa ottelussa 12 maalia, mutta 125 laukauksesta olisi voinut vieläkin useampi upota maaliin asti.

− Maalinteon tehokkuus on varmasti yksi suurin parannettava asia, Vaakanainen myöntää.

Illan Kanada-ottelu on Pikkuleijonien ensimmäinen todellinen testi näissä kisoissa. Vaakanainen odottaa ottelua innolla.

− Tosi odottavaiset tunnelmat ennen ottelua! Jännä nähdä, millainen jengi Kanadalla on kisoissa, ja hieno myös mitata meidän jengiäkin heitä vastaan.

Vapaa-aikaa eivät pikkuleijonat ole kuluttaneet katsomossa.

− Meidän pelaajat eivät todennäköisesti ole katsoneet peliäkään Kanadalta, mutta eiköhän tuo meidän skouttiosasto ole repinyt aika hyvät videomateriaalit kanukeista.

Suomi saa Kanada-otteluun mukaan uutena vahvistuksena Jesse Puljujärven. 17-vuotias kärppähyökkääjä on odotettu lisäys Pikkuleijonien kokoonpanoon.

− Mahtava juttu saada Jesse mukaan. Hän on varmasti tosi iso apu joukkueelle, Vaakanainen toteaa.

Puljujärvi suoraan ykkösketjuun

Puljujärven tulo joukkueeseen on muuttanut joukkueen ketjukokoonpanoja jonkin verran. Kärppähyökkääjä sijoitetaan uusituissa ketjukoostumuksissa suoraan ykkösketjuun.

Toistaiseksi Suomen tehokkain vitja, Aapeli RäsäsenKristian Vesalaisen ja Eeli Tolvasen muodostama koostumus, on sijoitettu ketjuhierarkiassa kakkoseksi.

Suomen kokoonpano Kanadaa vastaan:

Jesse Puljujärvi - Otto Somppi - Janne Kuokkanen
Kristian Vesalainen - Aapeli Räsänen - Eeli Tolvanen
Emil Oksanen - Otto Mäkinen - Markus Nurmi
Juha Jääskä - Joona Koppanen - Sami Moilanen
Eetu Tuulola
 
Juuso Välimäki - Miro Heiskanen
Markus Niemeläinen - Robin Salo
Urho Vaakanainen - Henri Jokiharju
Kasper Kotkansalo

Leevi Laakso (Ukko-Pekka Luukkonen)

Lähetys Suomen ja Kanadan välisestä ottelusta alkaa Yle TV2:ssa kello 23.40.

» Lähetä palautetta toimitukselle