"Katsokaa nyt, eivät hampaat itsestään lähde!" − TPS:n neuvottelu kannatti

LIIGA / Raportti
Tuomarien mieli muuttui, kun Patrik Virta ja Tomi Kallio esittelivät Virran hammasrivistöä.
Kuva © Timo Savela
Kauden ensimmäisen maalinsa näyttävällä yksilösuorituksella iskenyt Patrik Virta neuvotteli tuomarien kanssa onnistuneesti voitossa Kärpistä.

TPS:n kakkosketjua sentteröinyt Patrik Virta kiskaisi joukkueensa toisen maalin kauniilla rannelaukauksella toisessa erässä. Tarkka torpedo sujahti Veini Vehviläisen taakse aivan Kärppien maalin takaylänurkkaan.

Palloseura vei kamppailun nimiinsä 4−2. TPS oli häviöllä avauserän jälkeen, kun turkulaisten Teemu Väyrynen ei onnistunut rangaistuslaukauksesta, kun puolestaan Kärppien Miska Humaloja ohjasi kiekon myöhemmin toisessa päädyssä pömpeliin. Erinomaisesti pelannut Virta kehui oululaisvieraita ottelun päätyttyä.

— Kärpät oli hyvä vastustaja, se pelasi aika kaksivaiheisesti. He antoivat painetta, sitten taas eivät. Kova joukkue, joka on sarjataulukossa korkealla. Tämä oli meille tosi iso voitto.

Toisen erän alkupuolella Kärppien Nicklas Lasu huitaisi Virtaa korkealla mailalla. Episodi oli erikoinen, sillä tuomaristo oli jo valmis pudottamaan kiekon jäähän. TPS:n kapteeni Tomi Kallio kävi kuitenkin neuvottelemassa tilanteesta Kärpille jäähyn.

— Parista hampaasta lähti pala irti. Toisessa oli paikka ja se lähti, toinen halkesi, virnisti Virta esitellen uusiutunutta purukalustoaan.

— Veikkaan, että tuomarit eivät nähneet korkeaa mailaa. "Tompan" [Kallio] kanssa koetimme sanoa, että katsokaa nyt, eivät hampaat itsestään jäällä lähde. Sitten tuomarit antoivat jäähyn.

TPS käytti siunaantuneen 2+2-minuuttisen ylivoiman hyödykseen. Kallio petasi briljantilla esityöllä Jasper Lindstenille liki tyhjän maalin ja peli oli tasan.

Tehokas minuutti vei TPS:n etumatkalle

Sitten osui Virta rannelaukauksellaan heti päätöserän alussa. TPS:n Ilari Filppula on pitkään sivussa, joten Virran vastuu tehoista kasvaa. Vai kasvaako?

— Kyllä tietyllä tapaa, mutta roolitukset ovat olleet alkukaudella hyvät joka tapauksessa. Se ei ole hirveästi vaikuttanut pelaamiseeni. Ehkä [Éric] Perrinille tulee enemmän vastuuta, kun hänet siirrettiin laidalta ykkösketjun sentteriksi, aprikoi Virta.

Mustavalkoiset osuivat alle puolen minuutin päästä uudelleen, kun Henrik Tallinder sai viivakudillaan merkinnän maalintekijätilastoon. Kärppien Jani Hakanpää kavensi kymmenen minuuttia ennen loppua, mutta Perrin sinetöi loppunumerot 4−2 tyhjään maaliin, kun Lindsten antoi kiekon epäitsekkäästi kanadalaiselle kaksikon hyökätessä kohti tyhjää maalia.

Kärpät jatkaa pelejään lauantaina HPK:ta vastaan Hämeenlinnassa, ja TPS:n ohjelmassa on suunnata Jyväskylään JYPin vieraaksi. Sekä TPS:ää että Kärppiä on povattu Liigan kärkipäähän suurimpien mestarisuosikkien haastajiksi. Virta koki voimasuhteiden analysoimisen hankalaksi.

— Vaikea sanoa, Liiga on tasainen kärkipäässä ja kuka tahansa voi voittaa kenet vain, päätti 21-vuotias sentteri.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo