TPS:n huippuvire katkesi täystyrmäykseen HPK:lta − "Nöyryys puuttui"

LIIGA / Raportti
TPS konttasi kotiyleisönsä edessä raikasjalkaisen ja vikkelän HPK:n viedessä pisteet.
Kuva © Timo Savela
TPS:n viiden pelin voittoputki katkesi, kun HPK yllätti turkulaiset 29 kertaa kiekon tielle ehtineen Emil Larmin johdolla. Yllättävän selvä vierasvoitto oli lopulta täysin ansaittu.

HPK tyrmäsi viiden pelin voittoputkeen päässeen TPS:n Turussa peräti maalein 5−1. Lipunmyynti otteluun kävi sen verran vilkkaana, että Palloseura avasi aivan ottelun alla arkipelille poikkeuksellisesti yläkatsomot, kun kamppailua saapui seuraamaan yli 6000 katsojaa.

Kotiyleisö joutui kuitenkin pettymään, sillä ottelu oli täysin vierasjoukkue HPK:n kontrollissa. Tulosta tuli hämeenlinnalaisittain jo kahden minuutin jälkeen, kun Oskari Manninen vei rannelaukauksellaan vierailijat johtoon. HPK ei lopulta hallinnastaan ja johtoasemastaan luopunut missään vaiheessa ottelua.

− Nopeampi, taitavampi ja nälkäisempi voitti tänään. En saanut ryhmää sellaiseen valmiustilaan kuin tänään olisi vaadittu, tuskasteli TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin ottelun päätteeksi lehdistötilaisuudessa.

HPK:n voiton takuumies oli maalivahti Emil Larmi. Nuori torjuja pelasti joukkueensa muun muassa ottelun puolivälissä, kun TPS-puolustaja Miro Keskitalo karkasi jäähynsä päätyttyä läpiajoon. Larmi esitti tämän lisäksi tukun muita isoja torjuntoja, ja yksi HPK-vahdin terävimmistä peliliikkeistä oli toisen erän alussa nähty jäähy. TPS-kultakypärä Erik Thorell karkasi HPK-puolustukselta loistavaan maalintekopaikkaan, mutta Larmi otti fiksun kampitusjäähyn estäen ruotsalaisen aikeet.

− Lukemat ovat kovemmat kuin itse peli oli. Olimme hyviä tekopaikoissa, ja saamme kiittää Emiliä siitä, että TPS jäi yhteen maaliin, kiitteli puolestaan HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen maalivahtiaan.

TPS:n ketjumuutokset eivät tehonneet

HPK lisäsi johtoaan pian ottelun puolivälin jälkeen, kun turkulaiset eivät onnistuneet maalinteossa ylivoimalla. Philippe Cornet viimeisteli kauden yhdeksännellään HPK:n 2−0-maalin ylivoimahyökkäyksestä. TPS-valmentaja Selin olisi kaivannut omiltaan viimeistään tässä vaiheessa helpottavaa osumaa.

− Meillä oli vaikeuksia, kun emme saaneet ensimmäistä maalia ja pelaamisemme vaikeutui koko ajan, manasi Selin.

Kolmanteen erään mustavalkoiset hakivat otteluun käännettä ketjumuutoksilla. Uudet koostumukset eivät kuitenkaan tepsineet, sillä HPK käytti aikalisän 44 minuutin kohdalla. HPK-luotsi Pennasen käärmekeitoissa oli ytyä ja Petteri Nikkilä laukoi kiekon pian kiekon TPS-maaliin. Peliväline otti matkalla kimmokkeen ja lensi propellina maalivahti Oskari Setäsen yli TPS:n verkkoon.

Nöyryys puuttui

HPK onnistui neljännenkin kerran, kun se puhkoi TPS:n alivoimanelikon helposti useammalla poikittaissyötöllä. Maalin viimeisteli kultapottaa päässään kantanut Teemu Turunen. Hetken kuluttua tästä TPS-kapteeni Tomi Kallio kavensi ilman maalivahtia, mutta myös HPK osui vielä kertaalleen, kun Janne Lahti pääsi iskemään loppulukemat 5−1 tyhjään nuottaan. HPK-vastuuvalmentaja Pennanen kehui myös hävinnyttä vastustajaa.

− Tietenkin olen todella tyytyväinen tähän voittoon. TPS on mielestäni tällä hetkellä Liigan kovakuntoisin joukkue ja pelaa hyvää jääkiekkoa.

− 50 minuuttia oli meiltä hyvää, mutta lopussa kolmannen maalin jälkeen vähän lässähti. Tietysti pakisto oli kovilla, kun jouduimme puolustamaan pitkiä aikoja. Ehkä on siinä kohtaa inhimillistä, että kiekonmenetyksiä alkaa tulla, jatkoi Pennanen.

TPS piti paikkansa sarjassa kolmantena, mutta neljäntenä majaileva HPK sai Palloseuraa kiinni kolmella pisteellä. HPK venytti pisteputkensa kahdeksaan otteluun katkaisten samalla TPS:n viiden perättäisen voiton riemukulun. Osasyy illan tappiosta meni Selinin mukaan myös hyvin sujuneiden otteluiden myötä tulleeseen liialliseen itsevarmuuteen.

− Ehkä suurin asia tässä oli se, että olemme menneet niin myötätuulessa, että sellainen nöyryys, jota olisi tänään tarvittu, puuttui. On selvää, että sitä aletaan kaivaa jo huomiseen, päätti TPS-päävalmentaja.

» Lähetä palautetta toimitukselle