Debytantti Westerholm kiekkosateessa Tampereella − Tappara katkaisi SaiPan voittoputken

LIIGA / Raportti
Tappara loi paljon hyviä tilanteita SaiPan maalille.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Kuntopuntarin kärkijoukkueet iskivät yhteen Hakametsän illassa. Pelivireen löytänyt Tappara vyörytti pelin alkuvihellyksestä alkaen kohti SaiPan maalia luoden jatkuvasti maalipaikkoja. Varsinaisen ilotulituksen päätteeksi maalivahtien torjunnat kirjattiin lukemin 17-41.

Kahdessa edellisessä pelissä maalihanansa auki saanut Tappara otti heti alusta lähtien ohjat käsiinsä seitsemän ottelun voittoputkessa viilettänyttä SaiPaa vastaan. SaiPan maalille luisteli nuori Niclas Westerholm, jolle ottelu oli liigauran ensimmäinen. 

− Tiedettiin, että luvassa on hikinen ilta. Jossain vaiheessa nuorta miestä pitää peluuttaa kovassa paikassa, niin miksei tässä, pohti SaiPan luotsi Tero Lehterä.

Ensimmäisistä minuuteista lähtien Westerholmilla riitti urakkaa, mutta Karhu-Kissojen kasvatti nollasi muun muassa Tomas Záborskýn ja Jarno Kärjen yritykset.

Tapparan painostus palkittiin Kim Strömbergin kaksiminuuttisen aikana. Ylivoiman viime hetkillä Sebastian Repo laukoi ja Matti Järvinen kauhoi kiekon verkon perukoille.

Tappara pelasi läpi erän järkevästi, eikä päästänyt SaiPaa maalintekosektorille. 

− Jätkät ovat erittäin sitoutuneita meidän peliin, kiitteli Tapparan valmentaja Jukka Rautakorpi suojattejaan pelin jälkeen.

Lappeenrantalaisten parhaasta suorituksesta ensimmäisessä erässä vastasi Topi Nättinen, joka riisti kiekon omalla alueella ja syötti komeasti selän takaa Cody Kunykille. Kunyk kuitenkin tälläsi kiekon ohi maalin.

SaiPan ahdinko jatkui toisessa erässä

Toisen erän alussa SaiPa sai kylmää vettä niskaan Kunykin ja Nättisen perättäisten jäähyjen myötä. Westerholm seisoi kuitenkin muurina maalinsa edessä.

Jäähyjen jälkeen Tapparan ote herpaantui. Per Savilahti-Nagander löysi pitkällä syötöllä Tappara-puolustuksen selkään ehtineen Kunykin. Kunyk toimitti kiekon poikki kentän Bastien Maïalle, joka toi SaiPan tasoihin ensimmäisellä liigaosumallaan.

HIFK:n junioreissa oppinsa saaneelle ranskalaisnuorukaiselle illan ottelu oli vasta neljäs esiintyminen liigajäillä.

− Westerholm oli loistava ja lisäksi Maïa pelasi mallikkaasti. Maïa yllätti erityisesti puolustussuuntaan, kehui Lehterä nuoria lupauksiaan.

Westerholm oli loistava ja lisäksi Maia pelasi mallikkaasti

Vaikka Saipa hieman tiivisti puolustustaan ja paikoitellen Tappara tuntui pelanneen käsijarru päällä, riitti Saipan maalilla silti tungosta. 

Lopulta maalinteossa onnistui Repo, jonka komea laukaus tavoitti maalin katon vieden Tapparan jälleen maalin karkumatkalle.

Kolmas erä ei loppua lukuun ottamatta tarjonnut suurta kiekkoviihdettä.

Reilu viisi minuuttia ennen loppusummeria pirteästi koko illan esiintynyt Jere Karjalainen riisti kiekon hyökkäyssinisellä ja punnersi SaiPa-pakkien välistä maalintekoon.

Vain hetkeä myöhemmin Tappara-puolustus pyyhki lumia kiekon päältä omassa päässä. SaiPa-tulokas Maïa kiitti ja kuittasi itselleen illan toisen tehopisteen siirtämällä kiekon Kunykille, joka ei toista kertaa tänä iltana erehtynyt loistopaikasta.

Pari minuuttia ennen loppuvihellystä Otso Rantakari lopetti SaiPan pyristelyn lataamalla viivalta illan loppunumeroiksi 4-2. Westerholm oli maalillaan voimaton oman pelaajan peittäessä näkyvyyden.

− Vastassa oli sitkeä joukkue. Tällaista joukkuetta vastaan tarvitaan hyvä työsuoritus, että maalit syntyvät, antoi Rautakorpi tunnustusta vierasjoukkueelle.

− Tänään näkyi materiaaliero, totesi Lehterä harmitellen samalla joukkueensa loukkaantumisia.

− Löfman toivottavasti palaa Karjala-turnauksen jälkeen, sanoi Lehterä toiveikkaana.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo