Debytanttien pisteissä arpomista, Lukon johto kesti loppuun saakka

LIIGA / Raportti
Lukko nappasi kauden ensimmäisen voittonsa.
Kuva © Jarno Hietanen
Kauden heikosti aloittaneet Tappara ja Lukko väänsivät pisteistä melko tasaisesti Hakametsän illassa. Lukko oli tehokkaampi virheiden hyödyntämisessä napaten pisteet lukemin 4−3.
Lähtökohdat 

Tapparan kauden alku on ollut varsin haasteellinen, sillä neljän pelin jälkeen kasassa on vain neljä pistettä. Esimerkiksi Tomas Zaborskyn ketsuppipullon aukeaminen viikonloppuna toi toivoa kaivatuista tehoista.

Maalivahtipelaaminen 

Christian Heljangon ilta oli jälleen vaikea. Yksikään maali ei varsinaisesti mennyt hänen piikkiinsä, mutta loistotorjunnat loistivat poissaolollaan. Nuorukaisen otteissa alkaa näkyä pientä itseluottamuksen puutetta.

Puolustuspelaaminen 

Varsin trap-painotteinen puolustussuunitelma toimi melko hyvin, mutta hetkittäiset nukahdukset kostautuivat kovalla prosentilla. Isännät sortuivat illan aikana muutamaan otteeseen pahaan ylihyökkäämiseen, mistä Lukko iski tasakentällisin kolmesti. Puolustusalueen puolustuspelaamisessa Tappara ei kyennyt vastaamaan Lukon kamppailuvalmiuteen. Aktiivisemmalla riistopelillä jo ennen päätöserän kiriä virtaus olisi voinut olla kirvesrinnoille suotuisampi.

Hyökkäyspelaaminen 

Hitaammilla hyökkäyksillä tulos jäi laihaksi, mutta nopeat iskut organisoimatonta puolustusta vastaan tuottivat laadukkaita rintamahyökkäyksiä ja päätykiekkoja hyvillä ajoituksilla. Liikkuvuus hyökkäysalueella oli hyvää. Molemmista toimivista elementeistä ruumiillistumana oli Matti Järvinen kahdella maalillaan.

Erikoistilanteet 

Alivoimalla nähtiin erikoinen tilanne, kun Tappara lähti hyökkäämään kolmella pelaajalla ja neljäs pelaaja lähti vaihtoon. Tästä Lukko iski 2−1-johto-osumansa, vaikka viides pelaaja ehtikin tulla jäälle ennen maalia. Ylivoimapelaaminen kaipaa yksinkertaistamista, sillä useasta laukaisupaikasta haettiin vielä yhtä syöttöä, joka varsin usein oli osoitteeton.

Kaikki Liigan otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/otteluvideot/liiga
Lähtökohdat 

Lukko saapui Tampereelle hakemaan kauden ensimmäistä voittoaan, kun neljä ottelua olivat tuoneet vain yhden pisteen. Ongelmia on rittänyt käytännössä jokaisessa pelin osa-alueessa. Lukolle ottelu oli tiiviin vierasrypeämän aloitus, kun lauantaihin mennessä raumalaiset pelaavat kolme vierasottelua.

Maalivahtipelaaminen 

Lassi Lehtinen pelasi pitkään perusvarmaa peliä. Päätöserässä hänen roolinsa alkoi kasvaa, kun Tapparalle alkoi aueta laadukkaita paikkoja. Niissä Lehtinen kannatteli joukkojaan hienosti.

Puolustuspelaaminen 

Puolustusalueen puolustuspelaamisessa tuli pahoja merkkausvirheitä läpi ottelun, joita Tappara ei kuitenkaan kyennyt hyödyntämään riittävän tehokkaasti. Tasapaino muilla kentän osa-alueilla alkoi rakoilla pelin edetessä. Päätöserässä raumalaiset puolustivat johtoaan melko aktiivisella ilmeellä, eikä antanut pelin hallintaa täysin Tapparalle.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkäyksiinlähdöt tuottivat vaikeuksia, kun paineen alla syötöt olivat usein laaduttomia. Tapparan trapin edessä raumalaiset eivät saaneet hyökkäystensä vauhtia kiihtyväksi, mikä pakotti pelisuunnitelman päätykiekkojen juhlaksi. Vahvalla kamppailupelaamisella Lukko sai aikaan paljon viivakuteja, joissa hyökkääjiä oli maalinedustalla.

Erikoistilanteet 

Tiivis neliö avasi tiloja ykkössektorin ulkopuolelle, mutta irtokiekoille Tapparalla oli asiaa vain harvoin. Ylivoimapelissä kiekon saaminen alueelle oli haasteellista, mutta yksi ylivoimahyökkäyksestä tullut maali kasvattaa itseluottamusta jatkoon.

Erikoista 

Kokoonpanoissa oli kolme liigadebytanttia, kun vuonna 2002 syntynyt Kasper Simontaival nousi Tapparan nelosketjuun. Lukon puolella nähtiin 17-vuotias puolustaja Ville Heinola ja 19-vuotias Antti Palojärvi Lukon seitsemäntenä puolustajana.

Simontaival ehti jo hetkellisesti napata uransa ensimmäisen tehopisteen liigassa. Syöttöpiste Matti Järvisen maaliin kuitenkin poistettiin jälkikäteen. Pelin jälkeen syöttö palautettiin tulokashyökkääjälle. Myös Heinolalle merkittiin jo syöttöpiste, mutta Jere Fribergin tekemä maali hylättiin videotarkistuksen seurauksena.

Ottelun ratkaisu 

Ottelun ratkaisu nähtiin toisessa erässä, kun Tappara innostui liialliseen hyökkäyspelaamiseen. Kolme ylivoimahyökkäyksestä tullutta maalia veivät vierailijat viimeiseen erään 4−2-johtoasemassa, eivätkä isännät pystyneet tähän vastaamaan.

Lukon kannalta tärkeää oli myös se, että onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Erityisesti Arttu Ilomäen ja Justin Danforthin johtamien kärkiketjujen onnistumiset tulivat hyvään saumaan.

Juttua muokattu 21:30: Lisätty tieto Simontaipaleen palautetusta tehopisteestä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo