Ryöstöretki Hakametsään − KalPa vei ensimmäisen finaalin

LIIGA / Raportti
Matias Myttynen osui ylivoimalla.
Kuva © Jarno Hietanen

Tiistai-iltana Tamperella tarjottiin pudotuspelikevään huipennuksen ensimmäinen osa, joka ei jättänyt katsojia kylmäksi. Molemmat joukkueet olivat hyvällä jalalla liikkellä, ja peli sisälsi sopivasti draamaa ja rytinää.

KalPa käytti tilaisuutensa paremmin hyväksi. Se maalasi käytännössä kahdesti ylivoimalla ja piti puolustualueella Tapparan riittävän tehokkaasti poissa maalintekosektorilta. Kun loistavaa kevättä pelaava maalivahti Eero Kilpeläinen säilytti tasonsa, juhlivat kuopiolaiset ansaitusti ensimmäisen finaalin voittoa.

Ottelun merkitys näkyi siinä, että turhia riskejä vältettiin. Ensimmäisen finaalin alkuminuuteilla KalPa pyrki pitämään kiekkoa ja hyökkäämään viivelähdöillä, mutta ei löytänyt keinoja purkaa Tapparan hyvin toiminutta keskialueen trappia.

Erän kahdeksannella minuutilla nähtiin KalPan Janne Keräsen loistava haasto, jonka seurauksena Tapparan Jani Lajunen joutui rikkomaan. KalPa käytti tilaisuutensa hyväksi, kun juuri ylivoiman päättyessä Juuso Riikolan kovan, matalan laukauksen ohjasi verkon perukoille Jyri Junnila.

KalPan ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, kun Veli-Matti Savinainen tasoitti pelin heti seuraavassa vaihdossa. Maalien välillä pelikello ehti käydä vain 17 sekuntia.

Erän jälkipuoliskolla Tappara pääsi kokeilemaan ylivoimansa toimivuutta kahdesti, mutta tuloksetta. Viimeisen viiden minuutin aikana peli aukesi hiukan, ja finaalijoukkueet esittivät kokonaisuudessan vauhdikasta ja viihdyttävää peliä. Maaliin asti kiekkoa ei kuitenkaan saatu.

Toisessa erässä jäähyiltiin − Sebok loukkaantui

Toisen erän neljännellä minuutilla KalPan Joonas Lyytinen ampui kiekon pleksin kautta katsomoon. Tätä eivät tuomarit huomanneet vaan komensivat Lyytisen jäähylle. Tapparan ylivoimaa kesti vain puoli minuuttia, kun vuorostaan Jani Lajunen passitettiin rangaistusaitioon kiinnipitämisestä kovin helpon oloisesti.

Erän puolivälissä KalPan unkarilaishyökkääjä Balazs Sebok menetti tasapainonsa hyökkäyksen jälkitilanteessa ja ajautui ikävännäköisesti päin laitaa. Sebok näytti satuttavan törmäyksessä olkapäätään, ja poistui pukuhuoneen puolelle eikä palannut enää peliin.

Toinen erä oli hienokseltaan Tapparan hallintaa, mutta KalPan huippuvireinen maalivahti Eero Kilpeläinen oli maalillaan eleettömän varma. Pelin virtaus kuitenkin kääntyi erän puolivälin jälkeen Tapparan Kristian Kuuselan huitoessa itsensä jäähyaitioon.

KalPa ei jättänyt ylivoimaa hyödyntämättä. Arttu Ilomäki hieroi kiekkoa pitkään, kunnes löysi väylän Tapparan alivoimanelikon läpi. Syöttö tavoitti Matias Myttysen, jonka laukaus jätti poikittaisliikkeeseen joutuneen Dominik Hrachovinan vaille mahdollisuuksia.

Maalin jälkeen alkoi myös pelin intensiteetti nousta, ja esimerkiksi Jan-Mikael Järvinen ja Jaakko Rissanen kahinoivat KalPan maalin edustalla jäähyn arvoisesti. Erän lopussa molemmat joukkueet myös pääsivät kertaalleen ylivoimalle.

Valmentajan haasto, rankkari ja kyseenalainen koukku

Tapparan sai aloittaa kolmannen erän ylivoimalla, mutta maalin iski kuitenkin KalPa. Erä oli vanhentunut vain minuutin ja kuusi sekuntia, kun jäähyltä hetkeä aiemmin vapautunut Tommi Jokinen ohjasi Mikko Nuutisen laukauksen Hrachovinan selän taakse.

Kotijoukkue ei kuitenkaan luovuttanut, kun kolme minuuttia myöhemmin Kristian Kuusela kiepautti kavennuksen vanhanaikaisella. KalPan valmentaja Pekka Virta käytti pudotuspeleihin mukaan tullutta haasto-oikeuttaan, koska Jani Lajunen liukui maalintekotilanteessa maalivahdin alueen poikki. Videotuomarit eivät kuitenkaan katsoneet, että Lajunen olisi tilanteessa estänyt Kilpeläisen työskentelyä.

Ottelun kiistanalaisin tilanne nähtiin kun erää oli reilut viisi minuuttia jäljellä. Tapparan kultakypärä Henrik Haapala polki itsensä läpiajoon, ja näytti siltä, että Haapalaa koukittiin tilanteessa vähintään jäähyn arvoisesti. Tuomarit eivät kuitenkaan nähneet tilanteessa rikettä. Ottelun jälkeen Tapparan valmentaja Jussi Tapola kävi lämpimänä otteluvalvojalle Haapalan tilanteesta.

− Eihän sen selvempää tilannetta voi olla. Kaikki näkee sen. Yksin läpi, vauhti hidastuu, maila kainalossa. Eihän kukaan ymmärrä miten tommosen voi... kukaan ei nää sitä tai ei uskalla. Rohkeus loppui kesken, kommentoi Tapola happamana.

Kuitenkin ottelun lopussa, ajassa 58.13 Tapparalle tuomittiin myös rangaistuslaukaus. Tilannetta edelsi kova hässäkkä KalPan maalilla jossa KalPan puolustaja sulki kiekon maalivahdin alueella. Valtteri Kemiläinen asettui laukomaan rankkaria, mutta Kilpeläinen veti pidemmän korren.

Ottelun lopun Tappara myllytti tilanteita KalPan maalille kuudella kenttäpelaajalla. Vierasjoukkueen puolustus kuitenkin kesti Kilpeläisen johdolla, ja näin KalPa otti ensimmäisen kiinnityksen Kanada-maljaan. Toinen finaaliottelu kamppaillaan torstaina Kuopiossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo