Tapparalle jo kuudes talja seinälle − paluumuuttaja Haapala Ilveksen turmiona

LIIGA / Raportti
Ilves puolusti raivoisasti omaa maaliaan Tapparaa vastaan
Kuva © Saana Hakala
Kauden kuudes Tampereen derby tarjosi tiukan väännön tuiki tärkeistä sarjapisteistä. Tappara taistelee pudotuspelien kotiedusta ja sarjan kakkospaikasta, mutta erityisesti viimeistä pudotuspelipaikkaa hamuava Ilves olisi kaivannut kipeästi täydennystä pistepussiinsa. Rankkareille venynyt ottelu kääntyi lopulta kirvesrintojen eduksi kuten kaikki aiemmatkin paikallispelit tällä kaudella ja näin Karri Kiven luotsaama petolauma joutui tyytymään ainoastaan yhteen sarjapisteeseen.

Tappara sai lähteä peliin lähes parhaalla kokoonpanollaan. Vakiorosterista puuttui vain Otso Rantakari, joka valmentaja Jukka Rautakorven mukaan tullaan vielä näkemään jäällä vielä tällä kaudella.

Kirvesrintoja vahvisti rapakon takaa Tampereelle paluun tehnyt Henrik Haapala, jolle ottelu oli ensimmäinen kotimaan liigassa tällä kaudella.

Ilves puolestaan antoi tasoitusta kultakypärä Sami Sandellin verran. Puolustaja Valtteri Viljanen oli nostettu hyökkäykseen paikkaamaan Sandellin jättämää aukkoa, mutta saappaat olivat melko suuret täytettäväksi.

Ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Tappara otti heti alusta tahtipuikon haltuunsa ja vei ensimmäisiä minuutteja. Ilveksellä oli vaikeuksia rakentaa hyökkäyksiä eivätkä tupsukorvat päässeet montaa kertaa kontrolloidusti hyökkäyssinisen yli.

Molemmat joukkueet pelasivat tiivistä puolustuspeliä. Alun painostuksesta huolimatta vaaralliset maalintekopaikat jäivät Tapparaltakin puuttumaan vastustajan viedessä tilan pois ja taistellen vahvasti maalin edustalla.

− Mielenkiintoinen pelin luonne. Paikat olivat vähissä ja Ilves oli valinnut perisuomalaisen trap-pelaamisen. Ottelun tärkeys näkyi kentällä, analysoi Rautakorpi.

Erän puolivälin jälkeen Ilves sai paremmin hyökkäyskuvioistaan kiinni ja loi muutamia paikkoja kirvesrintojen maalille. Ensimmäisen 20-minuuttisen ainoa maali kirjattiin lopulta Ilvekselle, kun erän lopulla Eemeli Suomi poimi Tappara-puolustuksen hukkaamaan kiekon ja laittoi maltilla mustan verkon perukoille.

Henrik Haapala vei Riku Heleniuksen nakkikioskille voittolaukauskilpailussa
Kuva © Saana Hakala

Pitkään ei Ilves saanut johtoasemaa pitää hallussaan. Toisen erän alkuminuuteilla Tomas Zaborsky kampesi kiekon päädystä maalin edustalle, josta se päätyi Jukka Peltolan rinnan kautta Ilveksen maalia vartioineen Riku Heleniuksen selän taakse.

Erätauolle lähdettiin Tapparan johtoasemassa, kun reilun 35 minuutin pelin jälkeen Haapala väläytti osaamistaan. Kristian Kuusela syötti Haapalan keskeltä läpi eikä Lempäälän Kisan kasvatti erehtynyt huippupaikasta.

Enempää osumia ei toisessa erässä nähty, vaikka kumpikin joukkue pääsi testaamaan ylivoimakuvioitaan. Haapala nostettiin heti pyörittämään Tapparan ykkösylivoimaa, mutta ainakaan vielä tämän perusteella ratkaisua Tapparan ylivoiman tehottomuuteen ei löytynyt.

Paluumuuttaja Haapalalle heti ratkaisijan viitta harteille

Kolmas erä jatkoi läpi ottelun vallinnutta kaavaa. Maalintekopaikat olivat kiven alla Tapparan pitäessä kiekkoa ja Ilveksen iskiessä vastaan.

Ilves käytti vähäiset paikkansa paremmin. Tapio Laakso tasoitti pelin ohjaamalla Mark Floodin viivakudin ohi Dominik Hrachovinan.

Tunnetaso alkoi loppua kohti nousta niin kentällä kuin katsomossa. Molempien joukkueiden fanit vuorollaan vaativat jäähyjä.

Peli pysyi kuitenkin melko siistinä eikä tuomaripari Antti Boman − Jari Levonen joutunut passittamaan kuin Aleksi Salosen kertaalleen jäähypenkille korkeasta mailasta.

Ilves ei ylivoimaansa pystynyt hyödyntämään. Oikeastaan paremmat maalintekopaikat siunaantuivat Tapparalle, kun alivoimaraataja Juhani Jasu pääsi ottelussa jo toistamiseen hyökkäykseen miesvajaalla.

Lopussa joukkueet hakivat vimmatusti voittomaalia. Ilves oli loppuhetkillä lähellä viedä ottelun nimiinsä, mutta tolppaa lähemmäs tupsukorvat eivät päässeet.

Tasatilanteessa siirryttiin jatkoajalle, jossa Ilves oli pirteämpi ja loi painetta Hrachovinan maalille. Kirvesrinnat onnistuivat siirtämään ratkaisun voittomaalikilpailuun.

Ratkaisevan maalin iski illan seuratuin pelaaja Haapala. Helenius oli voimaton NHL-vauhtiakin haistelleen laiturin harhautusten edessä. Haapalan maalin myötä Tampereen herruus jäi tämän kauden osalta Tapparalle.

− Hieno ihminen, totesi Rautakorpi Haapalasta kertoen samalla, että laiturin vahvuudet olivat hyvin joukkueen tiedossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo