Ilves-kapteeni sysäsi veitsen Tapparan kurkulle

LIIGA / Raportti
Tapio Laakso pääsi naulaamaan ottelulle voittomaalin.
Kuva © Jarno Hietanen
Tapparan ja Ilveksen kiihkeän paikallissarjan viides ottelu tarjosi jännitystä koko rahan edestä. Vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen voittajaksi selviytyi Ilves, ratkaisijana kapteeni Tapio Laakso. Ilves siirtyi ottelusarjassa 2-3-johtoon.

Viides ottelu oli edellisten tapaan jälleen omanlaisensa tarina. Alkuminuuttien hurjan maalikarkeloinnin jälkeen 1—2-tilanne taululla säilyi aina päätöserän jälkimmäiselle puoliskolle asti. Sitten alkoi tapahtua.

— Erilainen peli, olimme nopeasti 2—0 takana. Se toi joukkueelle virtaa ja energiaa, ei usko loppunut siinä vaiheessa, oli koko ajan tunne, että tulemme takaa ohitse. Pikkuisen hukkasimme jossain kohtaa sitä momentumia, jonka saimme, kertasi Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola.

— Kyllähän se tietysti paha alku on, mutta ei joukkue siitä lannistunut. Tiesimme, että kun olemme kärsivällisiä ja jaksamme jauhaa, niin ne paikat tulevat. Niistä pitää vain olla valmis tekemään maaleja. Siihen pystyimme, maalin peli ja pienet marginaalit ratkaisevat taas.

Ensimmäisessä erässä riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ensimmäiseen kuuteen ja puoleen minuuttiin maaliverkot pöllähtivät kolmesti, ja viimeistelytehojen laannuttuakin peli eteni vauhdikkaasti päädystä toiseen.

— Saimme hyvän alun, ja sitä kautta sellaisen otteen, että tästä voi tulla hyvä päivä. Jengi oli koko ajan valmiina, vaikka neljä kertaa alivoimalla olimme. Ne ovat todella kuluttavia Tapparaa vastaan, ja niistäkin selvittiin, kertoi Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi.

Maanantain ottelun tapaan Ilves aloitti hyökkäyspään pyörityksellä. Tuolloin tupsukorvat eivät pystyneet tilaisuuttaan hyödyntämään, mutta tällä kertaa tulos oli parempi. Markus Fagerudd laukoi kiekon viivalta sisään Eemeli Suomen tehdessä hyvää maskia. Videotarkastuksen jälkeen osuma hyväksyttiin.

Avausmaali syntyi jo reilun puolentoista minuutin pelin jälkeen, eikä jatkoakaan tarvinnut odotella kauaa. Tapparalla oli hieman parempi vaihe, mutta sitten maalivahti Dominik Hrachovinalle sattui maalin takana paha kömmähdys, josta Ville Meskanen pääsi viemään Ilveksen jo 0—2-johtoon.

— Yhteistyövirhe, kun kiekkoihin menee maalin takana, kuten haluamme, että maalivahti menee, niin joskus käy näin, kuittasi Tapola maalia kerrattaessa.

Puolitoista minuuttia myöhemmin Tappara päätti erän maalitehtailun ja kavensi samalla tilanteen tulostaululla. Veli-Matti Savinainen iski kiekon pussiin komealla lämärillä siniviivalta.

Erän loppua hallitsi Tappara, joka ei kuitenkaan päässyt aivan parhaille maalintekotonteille. Ilves vaikeutti ansiokkaasti vastustajansa hyökkäyksiinlähtöjä, jolloin ennätti itse ryhmittyä puolustusasemiin.

— Kaava on ollut koko aja pudotuspeleissä sama. Joka toinen päivä on peli, joka toinen on välipäivä. Maanantain pelistä jokainen näki, mitä siinä kävi, joten koitimme jollain saada ryhmää kasaan ja käydä vähän lätkälöpinää läpi, valotti Kivi joukkueensa valmistautumista.

Maalien odottelua ja kulmapainia

Maalihanat pysyivät kiinni myös toisessa erässä, ja peli ohjautui enemmän kulmiin molemmissa päissä. Erän aikana kahteen otteeseen ylivoimalle päässyt Tappara oli hiuksen hienosti kuskin paikalla, mutta myös Ilveksellä oli omat tilaisuutensa.

— Kyllä uskon, että pelaajat jotka ylivoimaa pelaavat varmasti analysoivat ja katsovat asioita. Yksi tärkeä maali siinä tuli, mutta uskon, että pystymme parantamaan sillä saralla, analysoi Tapola joukkueensa ylivoimaa.

Päätöserässä Tapparan kiri ei näyttänyt ottavan millään tuulta alleen. Kirvesrinnat hakkasivat päätään Ilves-puolustusta vastaan, ja aktiivista pelaamista jatkaneet keltapaidat pystyivät pitämään myös omaa hyökkäyspeliään yllä.

Tapola käytti myös aikalisän erän puolivälissä, ja lopulta, illan neljännellä ylivoimallaan Tappara onnistui. Teemu Nurmi laukoi aloituspisteen kaarelta, ja Sebastian Repo viiletti ohjaamaan tasoitusmaalin verkon perukoille.

Ilves ei ollut kuitenkaan vielä murahtanut viimeistä kertaa. Hrachovina pudotti laukauksen eteensä, ensimmäisenä kiekkoon ehtinyt Otto Koivula malttoi syöttää ja kapteeni Tapio Laakso puttasi pelivälineen tyhjään rysään.

— Se oli hieno suoritus kerätä nopeasti itsensä takaiskun jälkeen, ja tehdä vielä ratkaisu. Pojilta hyvä esitys, Kivi kiitteli.

— Kolmannessa erässä saimme henkeä päälle, mutta totta kai, kun tuollainen maali läsähtää omiin, niin sen tunnetilan kaivaminen on entistä vaikeampaa, Tapola harmitteli.

Tapparan raivokas loppukiri ei tuottanut tulosta, ja lopullinen niitti seurasi omaan päätyyn, ennen kuin maalivahtiakaan ehdittiin vetää pois. Jerry D'Amigo ja Aleksi Mustonen karkasivat kahdella yhtä vastaan ja Mustonen sinetöi draaman kaarelle huipennuksen.

— Yksi iso asia on se, että Ilves pelaa todella hyvin, ei heitä vastaan ole helppo tuottaa omia paikkoja, kun omakin puolustus on oltava koko ajan kunnossa. Olemme pystyneet koko ajan parantamaan peliä, ja löytämään keinoja, jolla sarja voitetaan. Tänäänkin löysimme sitä peliä, mutta se ei riittänyt voittoon asti, Tapola kiteytti.

— Huomenna mietimme taas perjantaita, välipäivän onnistuminen on yhtä tärkeä, kuin pelipäiväkin, että saamme latauduttua. Kyllä siellä paljon vedetään molemmin puolin, jokainen joutuu jättämään kaiken tuonne. Välipäivä on siinä tärkeä, ehtii palautumaan, Kivi päätti.

Ottelusarja on ensimmäistä kertaa Ilvekselle katkolla perjantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Ottelusarjan muut raportit

Tappara sai koneensa käyntiin ja tasoitti puolivälieräsarjan voitot

Tapparan tahmeasti käynnistynyt pudotuspelikevät lähti toden teolla lentoon, kun tähtipelaajien onnistumiset siivittivät joukkueen selvään voittoon paikallisvastustaja Ilveksestä.

Ilves tuli ensimmäiseen erään energisesti ja ajoi Tapparan avauspelaamisen jälleen ongelmiin.

Erä etenikin pitkälti kotijoukkueen komennossa, kun Tapparan ideaton pelin rakentelu päättyi kerta toisensa jälkeen Ilveksen keskialueen trappiin.

Kotijoukkueen väkevä pelaaminen tuotti myös tukun maalintekotilanteita ja kaksi ylivoimaa, mutta Ilves ei silti onnistunut maalinteossa.

Tappara sen sijaan onnistui. Läpi erän vaikeuksissa ollut vierasjoukkue karkasi avauserässä johtoon kuin varkain, kun suoraan jäähyaitiosta läpiajoon rynnistänyt Blake Parlett harhautti Antti Lehtosen ja siirsi kiekon viileästi verkkoon.

- Alku oli Ilveksen ja he tulivat vahvasti peliin. Tässä huomaa nämä playoff-kiekon henkiset asetelmat, edellisen ottelun voitto toi heille virtaa ja me olimme vähän kantapäillämme.

- Hyvät alivoimat, maalivahtipeli ja maali sopivaan aikaan, niin asetelmat heilahtivat toiseen suuntaan. Sellaista tämä on, momentumien ja henkisten tilojen vaihtelua, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola analysoi ottelun jälkeen.

Tappara toisessa erässä niskan päälle

Toisessa erässä hallitsevan mestarin pahasti yskähdellyt kone käynnistyi toden teolla.

Heti erän alkuun Hakametsässä saattoi kuulla ketsuppipullojen poksahtelua, kun tehottomuudesta kärsineet Kristan Kuusela ja Veli-Matti Savinainen onnistuivat peräjälkeen maalinteossa.

Tappara sai peliinsä aivan uudenlaista virtaa maalien myötä ja siirtyi ottelussa kuskin paikalle.

- Saatiin hyvä paikka siihen erän alkuun, Jani (Lajunen) pelasi sen hienosti. Saatiin siitä sitten momentumia päälle. Sellaista tämä peli on. Se, kumpi saa momentumin ja pystyy käyttämään sen paremmin, voittaa nämä pelit, tärkeän 0-2-maalin viimeistellyt Kuusela totesi Nelonen Pron haastattelussa ottelun jälkeen.

"Tänään ei riittänyt millään mittarilla"

Kolmannessa erässä Tappara lisäsi johtoaan vielä maalilla, kun niin ikään isoja odotuksia harteillaan kantava Teemu Nurmi sai kaivatun onnistumisen maalin muodossa. 

Päätöserässä Ilves yritti käynnistää vielä pienoista kiriä, mutta tolppaa lähemmäksi maalivahti Dominik Hrachovinan yllättämistä tupsukorvat eivät tällä kertaa päässeet.

Päävalmentaja Karri Kiven mukaan ottelu meni Ilvekseltä "ohi".

- Ykköserän pirteys hukkui vaisuun ylivoimaan. Emme saaneet sen jälkeen yhtään (peliä) kerättyä. Tänään ei vaan millään mittarilla riittänyt.

- Vaisu peli, en muista koska viimeksi on tullut noin helppoja maaleja. Ei riittänyt puristus. Lyötiin ketjuja eri koostumuksiin ja otettiin aikalisää, mutta tänään mikään konsti ei saanut laivaa kääntymään, Kivi totesi.

Voiton lisäksi Tapparalle kullanarvoinen asia olivat avainpelaajien onnistumiset.

Kuuselan, Savinaisen ja Nurmen maalien lisäksi myös Jani Lajunen oli joukkueensa johtavia pelaajia kolmella syöttöpisteellään.

- Uskon, että se oli heille tärkeää. Totta kai jokainen heistä haluaa tehdä tulosta ja he tietävät, että se on heidän tehtävänsä. Varmasti se (onnistuminen) heitä vapauttaa, Tapola totesi tähtipelaajiensa otteista.

Kiihkeä puolivälieräsarja jatkuu Hakametsässä keskiviikkona, kun Tappara isännöi sarjan viidettä kohtaamista.

Vain Otto Koivula osui - Ilves takaisin kuskin paikalle

Tapparan ja Ilveksen välinen kolmas puolivälieräottelu oli tasaista vääntöä, jossa kummallakin joukkueella oli omat paikkansa jo varsinaisella peliajalla. Mutta koska varsinainen peliaika oli maaliton, ratkaisu haettiin jo toista kertaa peräkkäin jatkoerästä.

Varsinaisen peliajan jälkeen ottelu muuttui tiiviiksi puolustustaisteluksi, jossa kummankaan maalin edustalle ei vastustajilla ollut asiaa. Jatkoerässä joukkueet eivät laadukkailla maalipaikoilla juhlineet, vaan parhaimmatkin maalipaikat olivat puolittaisia.

Lopulta illan ratkaisu nähtiin jatkoerän kahdennellatoista minuutilla, kun Otto Koivula suojasi kiekkoa vahvasti ja puski itsensä Tappara-puolustuksen estelystä huolimatta väkisin maalipaikalle. Lopulta nuori tamperelainen laukoi terävästi ja lätyskä meni Dominik Hrachovinan kainalon kautta maalin perukoille.

– En kyllä lähihistoriasta muista kovin montaa 0-0-peliä varsinaisen peliajan jälkeen ja nyt tuli jo toinen. Mutta ei se mitään, tämä nollataan ja menemme eteenpäin. Nämä ovat olleet tasaisia pelejä kaikki ja äärirajoillahan meidän on mentävä, Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi sanoi pelin jälkeen.

Vauhdikasta ja viihdyttävää pudotuspelikiekkoa

Joukkueiden edellisen kohtaamisen hävinnyt Ilves tuli illan mittelöön vahvasti. Avauserän ensimmäisellä puolikkaalla petolauma sai luotua tukun hyviä tilanteita niin kontrolloiduilla hyökkäyksillä kuin vastaiskuillakin. Erän alkupuoliskolla muun muassa Michael Keränen ja Santeri Vuoti pääsivät nokikkain Hrachovinan kanssa, mutta tšekkivahti hoiti tilanteet mallikkaasti.

Sen sijaan Tapparalla oli ottelussa starttivaikeuksia. Ensimmäiset Tapparan maalipaikat tulivatkin enemmän hyvien yksilösuoritusten tai Ilves-maalivahti Antti Lehtosen pomputteluiden kautta, kuin hyvän joukkuepelaamisen ansiosta. Erän edetessä kirvesrinnat saivat lopulta pelin kontrolliinsa ja loivat tukun maalipaikkoja. Kaikkein lähimpänä maalintekoa oli Martin Røymark, jonka laukaus kilahti tolppaan.

Vauhdikkaan ottelun toinen erä lähti tasaisesti käyntiin, mutta Tappara sai jälleen erän edetessä jälleen pelin haltuunsa. Varsinkin kirvesrintojen ykkösketju osoitti piristymisen merkkejä ja esimerkiksi erän lopulla Kristian Kuusela pääsi laukomaan loistavasta maalintekopaidasta. Läpi illan kiekkosateessa ollut Ilves-vahti Lehtonen oli kuitenkin loistavassa pelivireessä ja venytti patjansa Kuuselan laukauksen eteen.

Erän tapahtumia hallinnut Tappara pääsikin erän aikana kaksi kertaa ylivoimalle, kun Lehtonen ja Teemu Rautiainen ottivat kampitusjäähyt. Ylivoimiansa Tappara ei kuitenkaan hyödyntänyt ja lähimpänä maalia oli Jan-Mikael Järvisen vain hivenen tolpan ohi lipunut ohjaus.

Kolmas erä jatkui siitä mihin toinen päättyi. Kirvespaidat pääsivät varsinkin erän avauspuoliskolla jatkuvasti Lehtosen maalin lähelle. Paras tilanne siunaantui Jani Lajuselle, joka kuitenkin harmikseen laukoi kiekon läpiajosta maalin ohi.

Ilves puolestaan löysi erän lopulla tekemiseensä uuden vaihteen, mutta koska myöskään petolauma ei maalinteossa onnistunut, jouduttiin ratkaisu hakemaan jatkoerästä. Jatkoerässä sankariksi nousi Koivula, jonka maalilla Ilves voitti ottelun ja nousi sarjassa 2-1-johtoon.

– Vaikka peli oli 0-0, niin tapahtumia kyllä riitti. Jos ei tuosta kiekkoviihteestä urheilun ystävä nauttinut, niin ei mistään. Pystyimme parantamaan viime kerrasta ja löydettiin hyviä asioita sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Taistelu hävittiin, mutta sota jatkuu ja tästä ottelusta pitää ottaa mukaan niitä asioita joissa olimme hyviä, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola tuumi pelin jälkeen.

Tampereen paikallissarja jatkuu Hakametsässä maanantaina.

Vaikeuksien kautta voittoon - Repo tasoitti paikallissarjan

Tampereen paikallispuolivälieräsarjan toinen ottelu oli ennakkosuosikkina sarjaan lähteneeltä Tapparalta jälleen nihkeä. Hyvin puolustanut Ilves nollasi vastustajan paikat ja kävi lähellä jo toista kiinnitystä. Lopulta voiton nappasi kuitenkin jatkoajalla Tappara, sankarina Sebastian Repo.

Ottelun avauserä pelattiin tasaisissa, hieman Tappara-merkkisissä tunnelmissa. Ensimmäinen kunnon maalipaikka tarjoutui viiden minuutin kohdalla terävästi laukoneelle Tapparan Joona Luodolle, jonka vedon Antti Lehtonen kuitenkin pysäytti. Toisessa päässä Tapio Laakso pääsi nokikkain Dominik Hrachovinan kanssa, mutta tsekkiläisveskari torjui.

— Ihan tyytyväinen olen, ei olisi ollut vääryys, vaikka mekin olisimme voittaneet. Jatkoaika kääntyi tänään näin, totesi Ilveksen Karri Kivi tappiosta huolimatta.

Kumpikin joukkue pääsi hakemaan avausosumaa myös ylivoimalla, mutta tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Peli oli fyysistä, ja erityisesti Ilves pyrki avausottelun tapaan kuumentamaan Tapparan nimimiehiä, etunenässä Veli-Matti Savinaista ja Henrik Haapalaa, jakamalla kovia taklauksia.

 Normaalia pudotuspelikiekkoa. Totta kai välillä on vaikeaa ja joudumme puolustamaan, sellaista tämä on, kaksi hyvää joukkuetta pelaa keskenään tasaista vääntöä. Pienet asiat, laukaukset ja maalille menijät ratkaisevat, summasi Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola.

Toisen erän alkua hallitsi puolestaan Ilves. Joukkue pääsi Tapparan karvauksen alta hyvin pois, ja pystyi luomaan kovaa painetta vastustajaansa.

— Todella tyytyväinen kokonaisuuteen, jengi pystyy noin hyvin omaksumaan sen, mitä haluttiin muuttaa ensimmäiseen peliin. Kaiken täytyy mennä nappiin tuota jengiä vastaan, että kamppailemme voitosta. Tilanteita oli meillä todella hyvin, Kivi totesi.

Tappara sai ylivoimansa myötä hallintaa pelistä Lehtosen seisoessa päällään maalilla. Kesken painostuksen Ilveksen Teemu Rautiainen karkasi läpiajoon, mutta Hrachovina sukelsi upeaan torjuntaan nollaten yrityksen.

— Kyllähän siihen jonkun lauseen voi kopissa sanoa, mutta pelaajat tietävät, mitä eroja veskareilla on. Nämä on alkuviikosta käyty läpi joukkueen kanssa, Kivi kertoi reagoinnista vastustajan maalivahtivalintaan.

Lähimpänä maalintekoa toisessa erässä kävi kuitenkin erän loppua jälleen hallinneen Ilveksen Teemu Aalto, jonka hirmuinen lämäri kilahti maalirautojen kautta ulos.

— Ilves puolustaa vahvasti keskustaa, ei ole aina helppoa lähteä omista. Silti aina, kun saimme luistelun ja hyvät ajoitukset natsaamaan, silloin se toimi. Kopissa mietimme koko ajan suhteessa vastustajaan, ja aina, kun löytyy jotain, vastustaja muuttaa. Sitä tämä pudotuspelikiekko parhaimmillaan on, Tapola avasi.

Myös päätöserän Ilves aloitti vahvasti, ja tällä kertaa myös palkinto seurasi, vaikka parista ensimmäisestä hyvästä tilanteestaan tupsukorvat eivät onnistunet. Tapio Laakso oli aivan yksin maalin edessä ja pääsi runttaamaan kiekon verkkoon.

Tapparan tasoitus seurasi vajaat neljä minuuttia myöhemmin. Kapteeni Jukka Peltola nousi laidasta ja laukoi tarkan rannekudin ylänurkkaan.

Erän lopulla paikkoja oli molemmilla kourallinen, ja Ilves pääsi myös ylivoimalle. Matias Soinnulla oli tuhannen taalan paikka veivata voittomaali paria minuuttia ennen loppua, mutta kiekko karkasi. Edessä oli jatkoerä.

Jatkoerä oli Tapparan heiniä, niin pelillisesti kuin tuloksellisestikin. Lehtonen torjui Aleksi Salosen vedon eteensä, ja Sebastian Repo oli ensimmäisenä irtokiekossa. Osumalla Tappara tasoitti ottelusarjan 1—1:en.

— Koko viisikko puolusti paremmin, emme päästäneet vastustajia liikaa maalipaikoille. Puolustamisen rakenne toimi paremmin, ja sitä kautta maalivahtipeli oli hyvää. Myös jäähymäärät pysyivät alhaalla, Tapola kertasi voiton syitä.

— Kyllähän kaikki, jotka jääkiekosta ymmärtävät, näkevät, miten vaativaa kiekkoa tuossa pelataan pelaajille, ei ole helppoa, molemmat puolustavat hyvin ja kaiken pitää mennä kohdilleen, että pystyy tuottamaan asioita, Tappara-käskijä jatkoi.

— Tässä keväällä ei enää huudeta kopissa, ne ovat syksyn hommia. Positiivisuus on sitä, ettei anneta ikinä periksi, ei se sellaista hihittelyä ole. Joinain päivinä käydään enemmän pelillisiä asioita, toisinaan jotain muuta, Kivi kertoi joukkueen valmistautumisesta jo seuraavaan otteluun.

Ottelusarjan kolmas ottelu on vuorossa lauantaina.

Ilves tarjosi Tapparalle shokkihoitoa - "Ennakkoasetelmat voidaan laittaa roskakoriin"

Reilun kuudentoista vuoden tauon jälkeen Tampereella mittelöitiin jälleen Tapparan ja Ilveksen välisen pudotuspelisarjan ensimmäinen ottelu. Ennakkoasetelmista poiketen kapelimestarin puikkoa heilutti vierasjoukkue Ilves, jonka keväthurmio sai jatkoa 6−3-voiton myötä.

Ilveksen huima kevätvire sai jatkoa puolivälierien ensimmäisessä ottelussa paikallisvastustaja Tapparaa vastaan. Läpi ottelun aktiivisesti pelannut vierasjoukkue iski ottelun toisessa erässä viidesti kiekon Tappara-verkkoon ja lopulliset voittolukemat kirjattiin numeroin 6−3.

− Lähdettiin sillä asenteella, että jos kolmeen ensimmäiseen peliin tulee yksi voitto, niin elämä pysyy tasaisena. Olen tyytyväinen siihen, että se mitä haettiin niin onnistui, kehui Ilves-luotsi Karri Kivi tupsukorvien kypsää esitystä.

− Ei ollut helppoa lähteä tähän peliin viikon tauon jälkeen. Optimaalinen tunnetila oli vaikea löytää, tänään me ei löydetty sitä joukkueena eikä yksilöinä, manasi Jussi Tapola joukkueensa aseetonta esitystä.

Samalla Tapola tyrmäsi Tapparan suosikkiaseman ennakkoasetelmissa.

− Hieno yleisö ja hienoa, että hallit on täynnä. Mutta eiköhän tämä peli osoittanut jo sen, että ennakkoasetelmat voidaan laittaa roskakoriin. Tässä on peli auki ja pienet marginaalit ratkaisevat.

D'Amigo hölmöili - Tappara rankaisi armotta

Ottelun alussa hermostuneisuus huokui molemmista joukkueista. Sarja sai kuitenkin lentävän lähdön, kun Jerry D'Amigo otti jälkitilanteesta hölmön kaksiminuuttisen väkivaltaisuudesta.

− D'Amigon tilanne oli yksittäinen tapahtuma. Muuten jengi oli rauhallinen koko päivän ajan, kertasi Kivi alun tapahtumia.

Liigan paras ylivoima ei tilaisuutta jättänyt käyttämättä, sillä Valtteri Kemiläinen räjäytti Hakametsän ensi kertaa jo kahden peliminuutin jälkeen ja siirsi Tapparan 1−0-johtoon.

Ilves ei kuitenkaan Tapparan salama-alusta hätkähtänyt vaan oli tasakentällisin hallitsevampi osapuoli ensimmäisessä erässä. Tupsukorvat pääsivät ensimmäisen erän aikana myös ylivoimalle kahteen otteeseen, mutta Tapparan alivoima selvitti molemmat helpohkosti.

Tapparalle shokkihoitoa - Hrachovina korvasi Lassilan

Toisen erän alku oli kuin toisinto avauserästä, tällä kertaa Henrik Haapalan lättysyötöstä pääsi nautiskelemaan Otso Rantakari, jonka viivalaukaus pomppi onnekkaasti Marcus Fageruddin luistimen kautta sisään.

Ottelussa oli jo pientä pelailun makua, kunnes Eemeli Suomi toi kuin varkain Ilveksen maalin päähän. Martin Røymark kaatoi kuitenkin saavillisen kylmää vettä tupsukorvien niskaan nostamalla kotijoukkueen jälleen kahden maalin johtoon vain vajaa minuutti Ilveksen kavennusosumasta.

Sitten Hakametsässä tapahtui jotain, mikä ei varmasti hevillä unohdu - Ilves takoi vajaaseen viiteen minuuttiin neljä maalia Tapparan verkkoon. Matias Sointu onnistui kahdesti, Teemu Rautiainen sekä nuori Otto Koivula kertaalleen.

− Erikoinen erä, täytyy sanoa. Molemmille joukkueille avautui paikkoja. Kamppailutahto oli kuitenkin tapissa, ei tuolla kentällä mitään ilmaiseksi saada, analysoi Kivi ottelun ratkaissutta erää.

Sekä Rautiaisen että Koivulan maalit syntyivät runkosarjan maalikuninkaan Veli-Matti Savinaisen jäähyjen aikana, jonka ihon alle etenkin Ilves-taituri Michael Keränen tuntui pääsevän toistuvasti ottelun aikana.

− Jäähyaitiosta me ei pelejä voiteta, se on selvä. Emme pystyneet säätelemään tunnetilaamme joka hetkessä oikein. Tuomarit olivat kokeneita ja hyviä, heidän syykseen ei voi laittaa mitään. Itse pitää pystyä pelaamaan viisaammin, sadatteli Tapola suojattiensa kurittomuutta.

Teemu Lassila sai tehdä tilaa Dominik Hrachovinalle Ilveksen 3−4-johtomaalin jälkeen.

Ilveksen jänne kesti loppuun asti

Viimeiseen erään odotettiin Tapparan painavan päälle apinan raivolla ja llveksen suojelevan omaa maaliaan keinoja kaihtamatta. Toisin kuitenkin kävi, Ilves jatkoi aktiivista peliään ja loi kolmannessa erässä jopa vaarallisemmat maalipaikat kuin Tappara.

Erän puolenvälin tienoilla Ilveksen D'Amigo ajautui vaarallisesti käsi edellä päin Tappara-maalin tolppaa. Ilveksen onneksi tilanteesta selvittiin mitä ilmeisimmin säikähdyksellä, sillä yhdysvaltalaislaituri palasi jäälle jo kolmannen erän lopulla.

Tappara haki lopussa kavennusta vielä ilman maalivahtia, mutta Aleksi Mustonen sinetöi Tapparan heikon hyökkäysalueen pelaamisen jälkeen taululle loppulukemat 6−3.

Ilves otti siis ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan. Sarja jatkuu ylihuomenna torstaina. Silloin on Ilveksen vuoro isännöidä rakasta naapuriaan Tapparaa.

Otteluvideo