Unelias marraskuun kamppailu kääntyi lopulta Ässille

LIIGA / Raportti
Jyrki Aho on johtanut joukkonsa vaihteeksi voittojen tielle.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
SaiPa lähti metsästämään ailahtelevaisesti viime aikoina pelanneen Ässien päänahkaa, mutta koki kolmannen perättäisen tappionsa. Itse ottelu oli molemmilta joukkueilta varsin tasaisen unelias.

Avauserän perusteella ottelusta oli turha odottaa kovinkaan jännittävää spektaakkelia marraskuun piristykseksi, sillä kumpikaan joukkue ei saanut erikoisempia tilanteita aikaan, vaan peli pyöri paljolti keskialueen tuntumassa.

Ottelua pelillisesti hieman enemmän hallinnut SaiPa onnistui ensimmäisen erän loppupuolella maalinteossa, kun Jonatan Tanus vei kiekon ohi muuten varsin hyvin pelanneen Andreas Bernardin. Erän loppuun Ässät pääsi yrittämään tasoitusta ylivoimalla siinä kuitenkaan onnistumatta.

Toiseen erään kumpikin joukkue lisäsi vauhtia, mutta vain vierailijat löysivät maalijyvän. Jarno Kärki pääsi iskemään neljänteen ässäotteluunsa kolmannen osumansa Antoine Laganièren ja Jesperi Kotkaniemen esityöstä.  Illan voittomaalista vastasi porilaisten nuori lupaus Kotkaniemi, joka pelasi muutenkin oivan ottelun.

Lopullinen niitti SaiPan takaa-ajolle oli silti Sami Lähteenmäen puolittainen läpiajo aivan päätöserän loppuhetkillä. Urho Vaakanainen pääsi hyvin häiritsemään ässähyökkääjän yritystä, mutta kiekko päätyi kuitenkin lopulta maaliin - kotijoukkueen kannalta epäonnisesti Vaakanaisen omasta mailasta. Lopulta maali merkittiin tilanteen avaussyötön tehneen Maksim Matushkinin nimiin. Matushkinille osuma oli kauden kahdeksas, ja se siirsi miehen puolustajien maalipörssin kärkeen.

SaiPan päävalmentaja Tero Lehterä yritti vielä saada maalia aikaan ottamalla Frans Tuohimaan maalinsuulta vaihtoon, mutta kotijoukkueen loppukiri jäi enää kosmeettiseksi.

Ottelun tulos merkitsi SaiPalle kolmatta perättäistä tappiota, kun taas Ässät on saamassa jälleen juonesta kiinni marraskuun alun synkän jakson jälkeen. Samalla porilaiset tiivistivät tilannetta sarjataulukossa, sillä illan voiton myötä Ässät on enää pisteen päässä SaiPasta ja kuudennesta sijasta.

Joukkueiden seuraavia otteluita saa odottaa viikonloppuun, jolloin molemmat kohtaavat perättäisinä päivinä Lukon: SaiPa matkustaa perjantaina raumalaisten vieraaksi ja Ässät vuorostaan isännöi paikalliskamppailua lauantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo