Lukon takaa-ajo jäi piippuun - SaiPa hengittää sarjataulukossa jo niskaan

LIIGA / Raportti
Frans Tuohimaa teki jälleen tarvittavan SaiPan maalilla.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
SaiPa otti arvokkaan kolmen pisteen voiton Lukosta, jolla oli suuria ongelmia erikoistilanteissa ottelun kahdessa ensimmäisessä erässä. Kolmannen erän kiri sai lopulta Lukon kannalta ikävän käänteen.

SaiPa ei onnistunut hyödyntämään vahvaa alkuaan, eikä aikaakaan, kun Lukko pääsi peliin kunnolla mukaan. Raumalaisten hallinta aiheutti pian myös SaiPa-jäähyn. Viime aikoina pahasti yskinyt ylivoima ei ottanut tuulta alleen.

Itse asiassa SaiPa loi parhaat paikat: Per Savilahden terävä laukaus kimposi Lassi Lehtisen varusteista maalin yli.

Myös jäähyn jälkeen SaiPalle avautui oivia tekopaikkoja. Cody Kunyk karkasi suoraan jäähyaitiosta läpi, mutta veto viuhui selvästi maalin ohi. Heti perään Kalle Maalahti laukoi niin ikään reippaasti maalin ohi.

Toisen mainoskatkon jälkeen SaiPa onnistui vihdoin rikkomaan kuparisen. Vahvan paluun sputnik-ryhmään tehnyt Curtis Hamilton ohjasi Kunykin maalille toimittaman kiekon etukulmasta sisään.

Lukko sai vielä loppuminuuteilla uuden tilaisuuden ylivoimalla. Tällä kertaa vierasjoukkue sai juonesta kiinni, mutta Chris VandeVelden yli mennyttä ohjausta lähemmäs maalintekoa ei päästy.

SaiPan ylivoima iski puolestaan salaman lailla. Topi Nättinen tyylitteli kauden kymmenennen maalinsa, kun jäähyä oli kulunut vain kahdeksan sekuntia.

Monta minuuttia ei tasakentällisin ehditty pelata, kun Lukko sortui uudelleen rikkeeseen. Tällä kertaa jäähyä ehti kulua 13 sekuntia ennen kuin David Goodwin nosti irtokiekon maalin kattoon.

Carson keskeytti raumalaisten kirin

Lukko sai rivinsä kasaan synkkien hetkien jälkeen, ja ote pelistä tuntui kääntyvän raumalaisille. Eetu Koivistoisella oli muutamia paikkoja. Miehen yllättävä laukaus polviltaan oli yllättää erikoiseen torjunta-asentoon venyneen Frans Tuohimaan.

Koivistoinen oli myös vähällä karata läpiajoon, mutta Urho Vaakanainen riisti mieheltä kiekon tyylipuhtaasti. Hanakasti maalia haki myös Toni Koivisto, jonka keskisektorilta lähettämä laukaus osui Tuohimaan patjoihin.

Lukon takaa-ajo realisoitui maalin muodossa päätöserän avausminuutilla Teemu Ramstedtin tuodessa raumalaiset hieman onnekkaasti peliin mukaan. Kiekko näytti karkaavan miehen lavasta, mutta Ramstedt sai vielä tuikattua pikkumustan Tuohimaan jalkojen välistä sisään.

Erässä pelattiin pitkään lähes yhtä maalia, ja lopulta Lukko onnistui myös ylivoimalla. Ramstedt pääsi purjehtimaan passiivisen SaiPan nelikon ohi tekopaikkaan ja iski kiekon etukulmasta sisään.

Seuraavassa vaihdossa tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta. Roni Seväsen syöttö tavoitti Brett Carsonin, joka laukoi kiekon maskin takaa verkkoon lukemiksi 4−2.

Lukon takaa-ajo koki tästä kolauksen, josta joukkue ei enää toipunut. Toki Johan Motinilla oli vielä tyhjä maali edessään loppuminuuteilla, mutta Tuohimaa venytti patjansa tähänkin väliin.

SaiPa vei näin ollen joukkueiden kauden keskinäisten voitot 3−1 ja pisteet 9−3. Sarjataulukossa joukkueiden välillä on enää yksi vaivainen piste.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo